Viime lauantaina Sumiaisissa soivat hääkellot, kun toveristani Annasta (joka oli valopilkkuni Lahdessa ja leipurikoulussa) tuli Rouva Kettunen. Useampiin häihin olen ehtinyt ottaa osaa tähänastisen elämäni aikana, mutta nämä olivat ensimmäiset kaverihäät, niin siksi varmasti tuntuivatkin merkittävimmiltä. Yllätyin itsekin, kun kirkossa meinasi itku tulla joka käänteessä, sillä häissä pillittäminen ei kuulu tyyliin. Toisaalta onko ihmekään, jos sinä hetkenä, kun morsiuspari suutelee, niin kuoro alkaa laulaa All you need is love:a. Onni on ihanaa!
Rehellisyyden nimissä jännitti aika paljon etukäteen, sillä sosiaalisesti rajoittuneena sitä ei koskaan voi liiaksi luottaa itseensä, että etukäteen voisi varmaksi sanoa kaiken menevän hyvin. Liikaa huonoja kokemuksia, jotka heijastuu kauhukuvina takaraivossa ja ikuisena neurootikkona epävarmuus pienistä ja mitättömistä asioista (joilla on tapana järjestyä aikanaan,) on mitä oivallisin syy menettää yöunensa. No ehken takerru siihen sen enempää, sillä kerrankin ei mennyt yhtään pieleen; osasin olla reipas, vaikka sitten vaatikin armotonta tupakointia ja paljon auttoi sekin, että ihmiset olivat niin mainioita, niin ei ollut mitään hätää.
Juhlat olivat niin hääparin näköiset, kuin olla ja voi. Juhlapaikkana oli sulhasen kotipaikka; idyllisin maatila peltojen keskellä. Asiaankuuluvasti hääpari saapuikin paikalle traktorin lavalla. Kaikki oli ruokaa ja koristelua myöten vaan juuri niin kuin pitääkin. Hääleikit oli jätetty kokonaan pois, mikä oli itselleni mieleen. En ole ikinä oikein ymmärtänyt koko konseptia, sillä kuka niistä oikeasti nauttii. Sama pätee polttareihin nöyryyttävine asuineen ja tehtävineen. Ehkä se joidenkin mielestä kuuluu asiaan, eikä ole tarkoitus olla niin vakavaa, mutta olen sitten varmaan tylsä tosikko, joka mielummin tähtää yleiseen hyvään mieleen ja muistoihin.
Ei pidä unohtaa baari Kapiopainetta! Jyväskyläläisessä Vakiopaineessa käyneet voivat arvata, minkä tyylisestä paikasta oli kysymys, mitä nyt meininki oli potenssissa kymmenen! "Baari on nyt hetken kiinni, sillä baarimestarin on päästävä tanssimaan!" Seuraava itku- kohta olikin hääparin noustua lavalle esittämään yhdessä pari laulua (mitä nyt missasin puolet jonottaessani juustostoja. Story of my life!). (Oman) illan päätteeksi päästiin joraamaankin, kun Gaspard Oil nousi lavalle (suosittelen!) ja se vasta olikin menoa!
Lyhyesti voi vaan tiivistää, että olipahan vaan parhaimmat karkelot ja suuri kiitos Herra ja Rouva Kettuselle siitä, että sain ottaa osaa heidän häähumuunsa! Pitkään olen ollut sitä mieltä, että häiden viettäminen tai lähinnä avioliitto instituutiona on turha, sillä eikö sen pitäisi riittää jos vain rakastaa toista. Avioliiton merkitystä en lähde vieläkään sen kummemmin analysoimaan, mutta onnea tuskin koskaan voi juhlia liikaa, niin miksipä ei.
Häälahjan kanssa tosiaan meinasi tulla kiire, kun en meinannut keksiä mitään tarpeeksi jännää. Jännittävyydestä en tiedä, mutta ainakin itse olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Tässä maistiaisia kaikille rakkaudennälkäisille: KLIK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti