Tein eilen illalla oivalluksen, kun lomauupumukseltani en malttanut keskittyä muuhun kuin sudokuihin ja katkonaisesti taustalla pyörivään 22-Pistepirkkojen Sleep good - rock well: a documentary of 22-Pistepirkko- dvdhen. Nimittäin kuinka onnelliseksi em. bändin merkityksen ymmärtäminen on tehnyt minut tämän vuoden aikana. Olen ehkä hidas, kun meni näin kauan tajuta se. Toisaalta voihan sen ajatella niinkin, ettei aika ole ollut kypsä ennen kuin vasta nyt.
On ollut ja varmasti aina tulee olemaankin niitä bändejä, joiden tuotannon haltuunottaminen on koko ajan ns. vaiheessa. Kuinka pitäisi yrittää perehtyä, koska a) edustaa musiikkisuuntausta, josta itse yleisesti tykkää b) hyvät tyypit tykkää, joiden arvostelukykyyn voi (aina) luottaa. c) olen luontaisesti utelias/innokas löytämään uusia musiikillisia helmiä. Kaikesta huolimatta jotkut hyväksi havaitut silti vain unohtuvat ja jäävät taka-alalle. Siihenkin varmasti on loppujenlopuksi syynsä ja ajallisesti ajateltuna hyvä niin, sillä aikaa ei vain riittäisi kaikille.
22-Pistepirkko:ja muistan tietoisesti kuulleeni ensimmäisen kerran 2005 Provinssirockissa. Muistikuvieni mukaan keikalle päätyminen oli vahinko, mutta pidin kuulemastani ja keikasta kovasti, vaikken mitään ennestään tiennytkään. Se sitten kuitenkin jäi, kunnes 2009-2010 vuodenvaihteessa Birdy päätyi sattumalta soittolistalle. Kyseinen kappale on viime vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa selviytymiskappaleiden kärjessä. Laulun riipaisevuutta lisäsi myöhemmin tieto siitä, että liittyy Birdy- nimiseen elokuvaan. En ole nähnyt kyseistä filmiä, mutta lukenut kyllä William Whartonin samannimisen romaanin, jonka pohjalta elokuva on tehty. Kertoo kahden pojan ystävyydestä ja siitä kuinka pojista toinen, Birdy, kuvittelee olevansa lintu. Ajatuksia ja tunteita herättävä kirja, suosittelen!
"- Jos olisit 40 ja mies, niin olisit nuo.", on ehkä nätein kohteliaisuus, jonka olen tähän ikään mennessä saanut. Mainitsin siitä, kuinka eivät näytä siltä videossa siltä, että voisivat olla pahoja. Tykkään tuosta musiikkivideosta muutenkin tosi paljon. Oikeastaan kaikki on saatu osumaan kohdallaan ja tunnelma on vähintään yhtä riipaisevan kaunis kuin laulu itse.
Menneinä vuosina olen puolihuolimattomasti kuunnellut kirjastosta lainattuja levyjä ja yrittänyt tuloksetta tavoittaa birdymäisiä tunnereaktioita. Onneksi pienen arpomisen jälkeen päädyin viemään itseni keikalle viime tammikuussa, sillä sai tajuamaan aivan uudella tavalla, mistä tässä bändissä on kyse. Tekee aina suuren vaikutuksen, kun tila otetaan haltuun pelkästään intensiivisellä soittamisella ja vaatimattomuudella ilman minkäänlaisia showtemppuja. Pisteenä i:n päällä soittajat olivat oikeasti vähintään yhtä lämminhenkisenoloisia kuin mielikuvissa. Sellaisia, joita tekee mieli vain halata. Jos olisin kehdannut, niin varmaan olisin mennytkin halamaan, ainakin Askoa. Pojista ei yleensä seuraa mitään hyvää, mutta liikuttavat sedät ovat aivan oma lukunsa ja saavat helpoiten nuoret tytöt itkemään.
22-Pistepirkon keikkoja tähän vuoteen on mahtunut jo kolme ja levyihin huomaan tarttuvani säännöllisin väliajoin. Se on jo mainittava saavutus ottaen huomioon, kuinka huonosti keikoilla tulee käytyä nykyään. Tosin johtuu enemmän siitä, ettei potentiaalisia tapahtumia ole ollut ja etten ole saanut otettua haltuun mitään tällä hetkellä aktiivisesti keikkailevaa bändiä pistepirkkoja lukuunottamatta. Juhannuksena olleen keikan jäljiltä ei ole pahemmin tullut muuta viime viikkoina kuunneltuakaan. Luulen, että tämä on nyt tullut jäädäkseen.
