Joutilaisuudesta

En tunnu pystyvän muotoilemaan järkeviä lauseita aiheesta, kuinka viikko sitten palasin takaisin kouluun ja tämä joutilaisuus hämmentää kiireen täyteisten kuukausien jälkeen. Siis ohitetaan koko asia ja siirrytään suoraan muihin aiheisiin.



Elämää pähkinänkuoressa. Otin tuon kuvan viime tiistaina ja kummassakaan kirjassa en ole edennyt lähellekään puoliväliä. Lattialla eivät sentään enää loju. Pitäisi yrittää jäljittää kateissa oleva lukuinto. Parhaiten varmasti onnistuisi mukaansatempaavien lukuromaanien avulla, saa ja pitääkin suositella!



Kesän missio oli poimia mustikoita hilloa varten. Puolikas voitto, sillä metsään asti en ole päässyt, mutta hilloa tein. Hyödyntämäni ohje löytyy TÄÄLTÄ. Sen verran voisin lisätä, että säilymisen edistämiseksi purkit kannattaa kuumentaa ensin ja kansia keittää hetkinen kiehuvassa vedessä. Itse en olisi ainakaan välttämättä oivaltanut tehdä kyseistä operaatiota ellei äiti olisi neuvonut. Kymmenen minuuttia 150- asteisessa uunissa riittää. Purkit kannattaa kuitenkin ottaa uunista pois vasta siinä kohtaa, kun hillo on valmista kaadettavaksi niihin.

En tiedä johtuiko siitä, että tehtiin kolminkertainen annos ja sokeri ei jostain syystä hyydyttänyt tasaisesti, sillä minun purnukkani sisältö jäi aika löysäksi. Maultaan erinomaista ja nimenomaan lettujen kanssa toimii tosi hyvin, mutta kakun väliin en ehkä laittaisi. Ensi kerralla paremmalla onnella!

Kuvassa näkyvä lettu on muuten itse paistettu! Mainitsemisen arvoinen asia syystä, että olen viimeiset 15 vuotta(?) elänyt siinä uskossa etten osaa paistaa lettuja, mutta näköjään osaankin! Penikkana, kun pääsi aiemmin koulusta, mitä muut tulivat kotiin, eikä aina huvittanut kokata makarooni-ketsuppi- kompoa, niin kallistui sitten lettutaikinaan. Muutaman kerran onnistuikin tai siihen asti, kunnes kiellettiin koskemasta paistinpannuun metallilastalla. Sinnikkäästi jaksoin silti yrittää, josko olisivat sillä kertaa onnistuneet, mutta yleensä sain aikaan muutaman puoliksi raa'an taikinakasan ja lopun taikinan kaadoin kaikessa hiljaisuudessa viemäriin. Onneksi keksin opetella leipomaan!

Viime viikolla piti päästä hilloa testamaan, niin rohkeasti tartuin lettuhaasteeseen ja yllätyksekseni selviydyin maaliin voittajana, jippikaijee! Vegaaninen letut ovat huomattavasti helpompi kääntää, kuin kananmunaa sisältävät yksilöt. Jos tätä lukee joku toinenkin, joka on letunpaistosta traumatisoituneita, niin rohkaisen yrittämään! Käypä ohje löytyy ainakin TÄÄLTÄ. Lettutaikinan on tarkoitus olla vähän ohuempaa, niin jauhoista voi jättää n.½-1 dl pois.



Manchester takapihalla.



Yksi ilta innostuin näpertelemään. Olisi parhainta, jos osaisi oikeasti tehdä jotain, mikä olisi samalla hyödyllistä ja siistiä. Omat näpertelytaidot rajoittuvat lähinnä tuollaisiin leikkaa-liimaa- kollaaseihin. Toisaalta ehkei se ole niin justiinsa, jos on kivaa. Voisi harkita skräppäämistä. (Note to self: Osta paljetteja ja kimalleliimaa baariharjoittelun tuotekansiota varten!)

Liekkö lähestyvä syksy, kun kuunnellut viimeisen viikon lähes pelkkiä shoegaze- bändejä. Täältä löytyy muutama hyvä esimerkki aiheesta, KLIK. Harmittaa vähän, kun lauantainen My bloody valentine jäi väliin, mutta eiköhän sen asian kanssa selviä. Slowdiveä olisin varmasti surrut enemmän.

Oho, aika juoksee ja pitäisi olla vähintään unessa tai ainakin matkalla. Nati nati!

Aikuisuutta isolla A:lla tai ainakin sinnepäin

Televisio - tuo kaiken pahan alku ja juuri. Olen elänyt televisiottomassa taloudessa siitä asti, kun vanhempieni luota muutin pois. Meillä kotona katsotaan paljon televisiota, niin aikanaan olen paljon katsonut sitä itsekin. Eritoten kaikki kotimaiset draamasarjat. Viime vuosien aikana olen tullut silti hyvin toimeen ilmankin, vaikka Yle Teemaa olen paikoin kaivannut.
Muutama viikko sitten, aivan yllättäen huomasin olevani asuntoni kokoon nähden aivan liian suuren television omistaja ja tällä näkyy niin Ylen kanavat, kuin kaikki ne turhemmatkin.

Tämä kaikki oli oikeastaan pohjustusta varsinaiseen aiheeseen. Nimittäin kuinka olen pari kertaa vahingossa päätynyt katsomaan pätkiä Liv:ltä tulevaa Olgan kotona- ohjelmaa. En ole ikinä pahemmin perustanut mistään lifestyle- ohjelmista (paitsi Tanskalainen maajussi!), sillä useimmiten ohjelmien henkilöt eivät herätä minkäänlaista mielenkiintoa tai edes uteliaisuutta. Ruuanlaitto-aspekti taisikin olla se, joka oman mielenkiinnon tässä tapauksessa herätti, sillä ruokaohjelmat ovat aina olleet lemppareita.

Enemmän kuin tosi-tv:n katsominen itseäni hämmästytti huomata ajattelevani, miten minäkin haluan tuollaisen elämän. En oikeastaan tiedä, minkälaisia kuvia olen vuosien varrella maalaillut oman "aikuisuuteni" varalle. Tokkopa niihin on tavanomainen perhe-elämä ainakaan liittynyt. Miten tuossa ohjelmassa kaikki on niin idyllistä, herttaista ja ihanaa! Kotoisa, lämmin koti, pyritään omavaraisuuteen puuhastelemalla kasvimaalla, unohtamatta eläimiä ja ennen kaikkea ihmisiä, kenelle tarjota kahvit pihanurmella ja joiden kanssa kaikki on siistiä. Siistiä, sitähän tuollaisen elämän täytyy olla. Siellä ei jätetä vessaa siivoamatta niin pitkäksi aikaa, että sieltä saa aidsin (tai ainakin melkein), ei riidellä, ei olla liian väsyneitä, ei syödä soijapyttipannua pakastimesta, kun muuta ei viitsitä laittaa tai notkuta tietokoneen edessä tukka likaisena rispaantuneissa sukkahousuissa, kun muutakaan ei viitti.

Juu tiedän, ihan höpöhöpö- puhetta. Eiköhän Olga ja kaikki muutkin tee juuri tuota samaa, vaikka elämä muuten olisi millaista.

Toki hyvä tunnistaa, mitä kohden tahtoo elämässä mennä, mutta tietyt realiteetit lienee hyvä pitää mielessä.
Ensinnäkin tässä yhden ihmisen kattavassa taloudessa ajatus muista ihmisistä on kokonaan vieras, lapsista puhumattakaan. Aiheesta on tainnut olla jossain yhteydessä puhettakin, kuinka en osaa kuvitella itseäni äitinä, vanhempana.
Omavaraisuus on kaikinpuolin eduksi ja ajatuksena ihana, mutta siellä pitää jonkun jaksaa koko ajan laittaa, kastella, kitkeä ja kyykkiä. Jaa, että minäkö? Itseasiassa, minulla on tämä Dostojevski nyt aika pahasti kesken...
Hiljattain olin erittäin ylpeä, kun sain pidettyä purkkibasilikan hengissä niin pitkään, että samasta purkista sai tehtyä kolmesti yrttivoita tavanomaisen yhden sijaan.
Muutto syrjemmälle voisi myös olla ajankohtaista, sillä tuollaista elämää ei oikein ylläpidetä kaupungin humussa. Olen vain yhä kriittisessä diskoiässä, niin voisi koitua turhan kalliiksi ja vaikeaksi. Muutenkin tavoitteena on ollut enemmänkin poistua kotoa niin usein, kun vain on mahdollista.

Kuulostipa siltä, kuin olisin oikeasti harkinnut suuria elämänmuutoksia. Toki sitä toisinaan käy mielessä kaikenlaista, mutta luotan silti enemmän elämän tuomiin muutoksiin kuin itse päätettyihin. Tämä kaikki nousi nyt mieleen tuon ohjelman saattelemana. Liekkö vain merkki siitä, että tv voisi jatkossakin olla kiinni. Dostojevski kykenee varmasti opettamaan enemmän.

Loppuun vielä maininta omasta kodistani. Taannoin siivotessa keksin tomuttaa kaikki pandat ja samalla päätin tehdä tilannekatsausta ahtamalla kaiki samaan kuvaan. Jos en laskuissa pahasti seonnut, niin lopputulos oli 64. Viime aikoina huomannut tietoisesti toppuuttelevani itseäni esim. kirpputoreilla, ainakin tällaisissa "minulla on sinua jo kolme"- tilanteissa, mutta kyllä sopu aina sijaa antaa.