Leivän anatomiasta

Maija pyysi taannoin, että voisinko tehdä perusteellisen blogimerkinnän leivänteosta, kun kuulemma olisi kysyntää. Tarkoitus on ollutkin jo ties kuinka useasti, mutta leipää tehdessä en jaksa juurikaan mittailla, puhumattakaan että katsoisin kelloa, niin idea on kaatunut siihen. Jaksan myös aina ihmetellä, jos tekemäni jutut eivät olekaan kaikille muille yhtä itsestäänselviä. Ei sillä, että pitäisin itseäni minkäänlaisena leipäguruna vaan enenmmänkin "kun minä osaan - kaikki osaa"- henkinen ajatus. Näemmä se ei sittenkään ole ihan niin.

Tässäkin asiassa pätee "tieto lisää tuskaa"- ideologia, sillä kun leipurikoulun aikana kertyi tietoa ja näkemystä leipomoteollisuudesta, niin aloin karsastaa kaupan leipiä. Itsetehdyssä yksin maku jo on jotain aivan muuta ja silloin ainakin tietää, mitä suuhunsa laittaa. Siihen aikaan teinkin aina leipäni itse. Onhan itsetehdyssä leivässä omat ongelmansa ainakin näin yhden henkilön taloudessa, sillä menee niin nopeasti pilalle (tosin tiiä sitten miten kivaa on syödä jotain, mikä seissyt viikon avattuna pöydällä, eikä kuitenkaan näytä siltä) ja jatkuvasti pitää olla leipomassa. Toisaalta ainekset ovat halpoja, variaatioita rajattomasti ja taikinan vaivaamisessa on oma viehätyksensä. Siinä on jotain kotoisan rauhoittavaa, kun voi upottaa kätensä taikinaan ja tarvittaessa hyvä väylä purkaa sisäisiä patoutumia. Suosittlen leivän leivontaa lämpimästi kaikille!

Muutama viikko takaperin olin Maijan tykönä yökylässä eikä jaksettu hipata neljättä iltaa peräkkäin, niin päätettiin hoitaa tämä leipäasia alta pois.


(Valmistautumista keittiöurakointiin)

Resepti, josta saa kaksi leipää

3,5 dl lämmintä vettä
½ pss kuivahiivaa
1 dl kaurahiutaleita/leseitä/jotain vastaavia
½ dl jotain siemeniä esim. auringonkukan- tai pellavansiemeniä
1 rkl sokeria/siirappia/hunajaa
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
5-6 dl vehnäjauhoja (sämpyläjauhot ja hiivaleipäjauhot käyvät yhtä hyvin)
0,5 dl oliivi/rypsiöljyä

- Mittaa ensin vesi taikinakulhoon.

HUOM. Hiivataikinoita tehdessä pitää olla tarkkana, ettei vesi ole liian kuumaa tai kylmää. Hiiva palaa eikä toimi, jos käytetty neste on liian kuumaa ja vastaavasti liian kylmässä se ei lähde käymään ollenkaan. Oikeasti siihen on olemassa kaava, jonka avulla voi mitata minkä lämpöisen veden tarvitsee huomioiden käytettävien jauhojen lämpötila, mutta minun mielestäni kotileivonnassa tuollaiset voi unohtaa. Numerot tekee muutenkin kaikesta turhan momimutkaista. Sellainen kraanasta tuleva kädenlämpöinen vesi on tosi hyvä. Kuivahiiva tarvitsee vähän lämpimämmän veden kuin tuorehiiva.

- Lisää kulhoon hiutaleet ja siemenet. Anna turvota noin 10-15 minuuttia.

HUOM. Aina jos käytetään mitä tahansa leseitä tulee niitä liottaa ensin. Ne imevät itseensä nestettä suht nopeasti, joten jos heitetään suoraan kuivina taikinaan, niin imevät kaiken taikinanesteen ja menee sitten koko taikina mönkään.

- Sekoita kuivahiiva noin ½ desiin vehnäjauhoja ennen kuin sekoitat nesteesen.
- Lisää seuraavaksi sokeri ja suola, sekoita.
- Seuraavaksi lisää ruisjauhot ja vehnäjauhoja pikku hiljaa samalla sekoittaen/vaivaten.

HUOM. Jauhot kannattaa lisätä aina pienissä osissa, sillä on huomattavasti helpompi sekoittaa/vaivata tällä tavoin. Täten taikina ei myöskään pääse menemään vahingossa liian kovaksi, mikä on seuraus siitä, jos jauhoja menee liikaa.


(Laitoin Maikin vaivaamaan, kun olinhan kumminkin opettajan roolissa.)

- Lisää öljy ja loput jauhoista. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja kiinteäksi palloksi.

HUOM. Hiivataikinoita saa oikeasti vaivata ihan kiitettävän tovin, kymmenen minuuttia on aika hyvä. Jauhoja kannattaa lisätä maltillisesti, jos näyttää siltä ettei tahdo millään irrota sormista. Vaivatessa taikinoihin muodostuu sitkoisuutta, jonka saa aikaan vehnäjauhojen gluteeni. Mitä enemmän taikinassa on vehnäjauhoja, niin sitä paremman sitkon siihen saa. Käytännössä tarkoittaa siis kimmoista rakennetta ja helpottaa huomattavasti taikinan käsittelyä leivontavaiheessa.

Hyvä keino testata, onko taikinassa hyvä sitko, on ottaa taikinasta pieni palanen, muotoilla se sormissa palloksi ja varovasti venyttää siitä neliö.


(Kuvassa esiintyy pullataikina, mutta periaate on sama. Kun on nähtävissä sitkoverkko, kuten kuvassa, niin taikina on hyvä ja vastaavasti jos repeää heti venytettäessä, niin kannattaa vaivata vielä.)

- Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinalla peitettynä. Hyvä paikka on esim. tiskiallas, johon on laskettu vähän kuumaa vettä pohjalle. Taikinan kannattaa antaa kohota n. 20 minuuttia.
- Ripottele pöydälle vähän jauhoja ennen kuin kaadat kohonneen taikinan siihen. Jaa se kahtia ja muotoile kaksi pyöreää leipää.

HUOM. Nyt pääsemme tämän merkinnän haasteellisimpaan kohtaan, sillä ammatikielessä käytetään sanaa riivata, joka ei varsinaisesti ole sama asia kuin muotoilu. Taikinapalat aina ensin riivataan eli painellaan ja pyöritellään, jonka jälkeen muotoillaan halutun näköisiksi leiviksi. Riivaamisen tarkoitus on poistaa ilmakuplat taikinasta, jolloin leivän ulkonäöstä ja rakenteesta tulee hyvä. Riivaaminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin vaivaaminen. Yritin etsiä youtubesta videota aiheesta, mutta tuloksetta, sillä en muista yhtään, mikä kyseinen sana on englanniksi. Jostain syystä sananmukaisella "leivän riivaaminen" käännöksellä ei löytynyt mitään. Koska ollaan reippaita mimmejä, niin kuvattiin sitten itse!


Pakko sanoa ettei ole ehkä se kaikista havainnollistavin video sitten kuitenkaan, mutta antaa varmasti jonkunlaisen idean siitä, mitä yritin selittää ja ajatus on tärkein. Tosin äsken, kun vielä googlailin, niin löysin tällaisen. Tekee vaan väärin, sillä pitäisi painaa kämmenen ulkosyrjällä eikä sormilla, mutta perusajatus näkyy suht selkeästi.

Ehkä tämä toisaalta on vällaista ammattihifistelyä, sillä vaikka sen taikinan kaataisi suoraan kulhosta pellille ja paistaisi sellaisenaan, niin maistuisi silti ihan leivälle.

- Muotoilun jälkeen nosta leivät leivinpaperilla päällystetylle pellille, laita liina päälle ja anna kohota. Itse hyödynnän tässäkin kohtaa tiskiallasta siten, että täyttää sen kuumalla vedellä ja pistää pellin siihen päälle.
- Anna kohota n.20 minuuttia ennen kuin laitat uunin kuumenemaan 250- asteeseen.



- Leivän pintaan kannattaa tehdä terävällä veitsellä muutama viilto vähän ennen uuniin laittamista. Täten kuori ei lähde irtoamaan.

HUOM. Tässä kohtaa yksi vinkki, jos haluaa kikkailla ja päästä hyvään lopputulokseen. Oikeissa leipomouuneissa on höyrytysominaisuus eli leivät saavat vähän höyryä paiston alussa. Höyrytyksen avulla leipään saadaan kova ja rapea kuori. Kotiuuneissa kyseistä ominaisuutta ei ole, mutta yksi luokkalaiseni opetti aikanaan kotikutoisen jipon tähän, nimittäin kun laittaa pieneen metalliseen astiaan esim. desimittaan vettä ja hetkeksi uuniin leipien kanssa paiston alussa, niin toimii ikäänkuin höyrytyksenä.

- Vesikippo kannattaa laittaa hetkeä ennen leipiä uunin pohjalle, esim. siinä kohtaa, kun uuninlämpötila on jotain 230- asteen hujakoilla.
- Lämpötilan ollessa 250-astetta laita leivät uuniin, laske noin 25 sekuntia, ota vesikippo pois uunista (varo sormia!) ja laske uunin lämpötila 210- asteeseen. Höyryttäminen vaatii korkeamman lämpötilan kuin paisto itsessään.
- Paista leipiä noin 15-20 minuuttia, riippuu vähän uunista. Kyspyyden näkee kullanruskean värin lisäksi siitä, kun kääntää leivän ylösalaisin ja kopauttaa pohjaa. Jos kuuluu ontto kopina, niin leipä on kypsä.


(Valmiit leivät näytti tolta.)



(ja myöhemmin tältä. Kuvassa myös Maijan parhainta pastasalaattia)

Sellainen olo, että sain kaiken kuulostamaan huomattavasti monimutkaisemmalta kuin mitä se oikeasti on, sillä kaikesta tästä huolimatta leivän tekeminen on oikeasti helppoa. Hyvää saa varmasti aikaan myös vähemmällä vaivalla, mutta liekkö itsellä jälleen se tieto siitä miten asiat kuuluisi tehdä, niin on sitten tällaista. Aika äkkiä siihen kuitenkin tulee se käsimuisti ja tuntuma, kun tarpeeksi usein taikinoita pyörittelee, että millainen sen pitäisi olla.

Nykyisin pitäisi leipoa leipää huomattavasti useammin, sillä liian usein tulee kaupan leipää ostettu. Tosin osittain siitä syystä, että yritän turvata b-vitamiinin saantia ruisleivällä ja aikanaan unohdin(!) ottaa koulusta ruisleipätaikinan siemenen, niin ei ole voinut tehdä itse. Tosin taannoin bongasin Tammelasta jonkun lähiruokaputiikin, josta sai kuivattuja ruisleipätaikinan "siemeniä"! Kunhan joku päivä innostun, niin pitää käydä hakemassa.

"Miks aina mulle käy näin, miksei koskaan Lassielle?"

(Vili - maailman parhain koira 11.05.2002 - 18.02.2013)

Jos meidän Vili olisi osannut puhua, niin olisi varmasti tokaissut jotenkin noin. En tiedä ketään toista koiraa kenellä olisi mennyt niin monesti pieleen. Onneksi ei antanut takaiskujen lannistaa, vaan kaikki oli aina vaan "siistii". No ei nyt nyt ihan kaikki; pesulla käyminen oli ihan syvältä ja kynnet olisi voinut jättää leikkaamatta, mutta muuten. Tokkopa muuten olisi näin kauaa jaksanut olla osana meidän perheyhteisöä.



Palataanpa niihin kömmähdyksiin, sillä Vilin CV näyttäisi varmaan kutakuinkin tältä:

- Penikkana koirakoulussa pisti kunnon riot:in pystyyn, kun otti hatkat kera toisen kapinoitsijan. Siinä hötäkässä pantakin pääsi katkeamaan. Samaisessa koulussa saksanseisoja alkoi uhitella, niin ei auttanut kuin käydä kurkkuun kiinni. Arvosana Taitavista tassuista: Hylätty.
- Pienenä pää jäi kylmiön oven väliin ja ampiainen pisti samana päivänä.
- Koiranäyttelyissä käytiin ja pärjättiinkin. Tosin liekkö syynä se ettei muita uroksia ollut osaanottajissa. Lopulta tuli tuomio, että ei tästä mihinkään ole, kun jalat on kierot, joten se siitä.
- Ensimmäisen kerran hengenlähtö oli lähellä eräs joulu, kun tuli varastettua konvehtirasia. Säikähdyksellä onneksi selvittiin.
- Vauvojakin yritettiin, mutta tuloksetta. Ainoastaan munuainen turposi, hammas katkesi ja nenään tuli lovi.
- Rakkausrintamalla ei mennyt muutenkaan kovin hyvin, sillä naapurin kultainennoutaja ei vaan ikinä lämmennyt. Eipä pahemmin kyllä muutkaan koirat.
- Sitten puhkesi Addinsonin tauti, josta onneksi selvittiin lopulta oikealla lääkityksellä. Viime kesänä todettu kivessyöpäkin päihitettiin, vaikka jättikin jälkeensä mahdottoman ruokahalun.



En myöskään tiedä ketään toista koiraa, joka olisi saanut osakseen niin paljon rakkautta, kuin mitä meidän Vili. Jos toiset koirat eivät tykänneet, niin ihmiset sitäkin enemmän. Huijaamatta hurmasi varmaan jokaisen, joka erehtyi tulemaan rapsutusetäisyydelle.



Yllä oleva kuva puhuu paljon siitä, ettei ollut pelkästään lemmikki, vaan perheenjäsen, joka oli tasapuolisesti mukana kaikessa ja kaikkialla. Tiedä sitten miten tervejärkistä touhua se oli eikä "mennään pojan kanssa..."- alkuiset lauseet olleet mitenkään tavattomia. Sinäänsä vitsinä puhuttiin veljestä, mutta sitähän se melkein olikin.


(parhain vuonna -07.)

Urheimmatkaan koirat eivät silti selviä aivan kaikesta. Eilinen oli sitten liikaa. Välimatkan päästä on helpompi käsitellä asiaa, mutta varmasti siinä kohtaa viimeistään iskee, kun vanhempien tykö mennessä ovella ei vöyhötäkään pöhköpäisin elikko. Tämmöstähän tämä on. Maija sanoi ihanan lohdullisesti: "Ainakaan sillä ei ole enää nälkä."

Pähkinäpiiraan salaisuutta selvittämässä osa. 2

Luulen, että nyt aletaan olla jo aika lähellä samaa lopputulosta kuin mitä Gopalissa pähkinäpiiraan suhteen. Edellisestä kokeilusta otin opikseni sillä, että tein ihan kokonaan erilaisen pohjan, vähän "jämerämmän" jos näin voi sanoa, tuplasin kinuskin määrän ja pähkinät pienin pienemmiksi.

Pähkinäpiiras

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
½ dl ruokokidesokeria (tavallinenkin on ihan ok)
ripaus suolaa
125g margariinia
½ dl vettä

Täyte:
200g pähkinöitä pieniksi rouhittuna.(Hassel- ja pekaanipähkinät sopii ehkä kaikista parhaiten, mutta ihan mistä itse tykkää. Mantelirouhekin on ok.)
2 dl ruokokidesokeria
100g margariinia
1 rkl leivontakaakaota
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl soijamaitoa
2 rkl vaaleaa siirappia

- Laita uuni kuumenemaan 200- asteeseen.
- Ensin kannattaa rouhia pähkinät. Kaupasta saatavat valmiit rouheet on tässä yhteydessä tosi käteviä!
- Paahda pähkinöitä hetki kuumalla ja kuivalla paistinpannulla. En ole hirveästi harrastanut pähkinöiden paahtamista, mutta yleensä siinä vaiheessa, kun alkaa levitä sellainen mukava paahdetun pähkinän tuoksu alkavat olla hyviä. Siirrä syrjään odottamaan.
- Mittaa kaikki pohjan kuivat aineet kulhoon ja sekoita vähän esimerkiksi lusikalla.
- Lisää margariini ja sekoita joko käsin "nyppimällä" tai sähkövatkaimella nopeasti.
- Lisää lopuksi vesi ja sekoita sen verran, että taikina on kutakuinkin yhtenäinen massa.
- Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Sellainen perus pyöreä vuoka (n.25cm halkaisija) on hyvä.
- Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia.
- Valmista sillä aikaa täyte.



- Pähkinöitä lukuunottamatta mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä kinuskiksi. Ei ole tässä yhteydessä niin justiinsa. Sen verran keittää, että alkaa sakeentua eli n. 5 minuuttia.
- Kaada pähkinärouhe kinunkin sekaan ja sekoita.
- Kumoa massa esipaistetun pohjan päälle, tasoita varovasti ja laita takaisin uuniin n. 20 minuutiksi.


(Kermavaahto tai vaniljakastike sopisi hyvin kaveriksi.)

Leivontamusiikiksi valitsin The Beatlesin, kun jostain muistin taas bändin olemassaolon ja soinut enemmän ja vähemmän menneinä päivinä. Tosin ei auttanut Beatlesin rallatuksetkaan, kun oli sen verta äkäinen tiskaaja täällä tuossa aiemmin. Välillä mietityttää asuuko täällä salaa joku toinenkin, kun koko ajan saa olla tiskaamassa. Vähän sama, kun koko ajan saa olla pesemässä silmälaseja ja maksamassa sähkölaskuja, vaikka juuri kuvitteli sen tehneensä. Elämä on toisinaan kummallista.



Kävi pieni vahinko kirjastossa alkuviikosta, kun palautin nöyränä kesken jääneet Camusit sun muut tarkoituksena lainata jotain vähän kevyempää. Lopputuloksena löydän itseni lainaamasta venäläistä kirjallisuutta 1800- luvulta. Omaksi yllätyksekseni olen päässyt jo yli puoliväliin kuvassa näkyvää teosta, sillä olin kokonaan unohtanut miten miellyttävää Venäläisten tekstejä on lukea. Tämä näkemyshän pohjaa muutamaan hassuun kirjaan, mitä elämäni aikana olen ennättänyt lukemaan, mutta silti!

Annoin myös äsken itselleni periksi kaupassa ja päätin testata uudet merkkarit, jotka ovat kummitelleet jo useammalla kauppareissulla. Salmiakkimerkkarithan eivät ole missään vaiheessa kaupoista kokonaan hävinneet, mutta noita hedelmäisiä ei ole ollut sitten lapsuuden. Hurja tunne, kun pistin ensimmäisen punaisen suuhuni, niin suorastaan tulvimalla tuli mieleen muistijälkiä ala-asteen uimakoulureissuilta ja ties mistä. Ei näitä silti välttämättä tarvitse uudestaan ostaa, sillä ovat kuitenkin vähän ikäviä syödä. Leukka paukkunut niin, että hyvä ettei ole mennyt sijoiltaan.

Heräsi myös kysymys: miksi noissa mustissa on tuollainen lovi? Omat merkkarinihan ovat aina olleet kokonaisia, niin mietin ovatko aikaisemmin näyttäneet tuolta vai ovatko nyt tuollaisia vaan siitä syystä, kun jotakuta on huvittanut tehdä niistä tuon mallisia.

Pikaruokaa ja Mr. Howard

Olin vakaasti suunnitellut ottavani reippaan lähdön tähän päivään heti aamusta ja suuntaavani pitkästä aikaa kirppareille. Kävikin toisin, sillä aloitin eilen illalla lukemaan Uma Karman Kaiken se kestää- teosta, enkä sitten malttanutkaan laskea kirjaa käsistäni ennen kuin vasta äsken, kun sain luettua loppuun. Ei oikeastaan haittannut yhtään, sillä lukemiseni on ollut jo monta viikkoa vähän mitä sattuu. Albert Camus ja työpäivän jälkeinen uupumus eivät selvästikään sovi yhteen, sillä ollut iltaisin huomattavasti helpompi valita elokuvat ja sängyllä pötköttely lukemisen sijaan. Miten virkistävää olikaan nyt lukea tekstiä, joka huomaamatta vaan soljui ohitse. Jos tuo olisi ollut mahdollista lukea tämä kirja silloin, kun olin peruskoulussa, niin veikkaan tiedän, että olisin rakastunut ikihyviksi. Tämän myötä, kun olen päässyt taas lukemisen makuun, niin jaksaa taas tarttua noihin haastavampiin opuksiin, joita nurkissa pyörii. Jes, hyvä Suvi!

Sen verran maltoin jossain vaiheessa irrottautua ja palata tähän hetkeen eli mahassa kurnivaan nälkään ja siihen, miten jääkaapissa ei ole ruokaa. Reippaana en edes päätynyt Gopaliin, vaan päätin tehdä Quasadilloja, sillä olisi takuuvarmasti hyvää ja joutuisivat nopeasti. Hiljan kokeilin Chocochilin ohjetta, mikä osoittautui täydelliseksi. Tosin tällä kertaa oli tehtävä pieniä muutoksia, sillä unohdin kirjoittaa kauppalapun ja sitä myöten muutama aines jäi ostamatta. Eipä niitä sitten olisi edes kaivattu. Sen verran hyviä tuli, että täytyy nyt malttaa olla syömättä viimeisiä, niin jää yöpalaksi discon jälkeen. Ajatus oli tehdä leipää ja ties mitä tänään, mutta enhän mie malttanutkaan. Onneksi huomenna on sunnuntai eli mitä otollisin päivä upottaa kätensä taikinaan (ja hoidella tuo maailmanlopputiski).

Quasadillat

4 Tortillaa
1 pkt Mustapapuja
1 Avokado
1 Punasipuli
½ Punainen paprika
½ Limen mehu
1 tl Juustokuminaa
1/4 tl Jauhettua korianteria
Suolaa ja pippuria

1. Murskaa mustapavut joko haarukalla tai sauvasekoittimella (Riippuu siitä miten tahnamaisen täytteen haluat.). Kaada papumössö kulhoon.
2. Kuori avokado ja poista kivi. Leikkaa pieniksi kuutioiksi ja sekoita papumössön joukkoon. (Olin laiska ja surruuttelin sauvasekoittimella tämänkin. Lopputulos on mahdollisesti vähän esteettisempi, jos avokadon kuutioi, mutta se nyt ei ole niin justiinsa eritoten jos ei ole muita syöjiä.)
3. Leikkaa sipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi. Yhdistä mössöön.
4. Lopuksi lisää mausteet ja limen mehu. Sekoita ja tarkista maku.
5. Kuumenna öljyä pannulla. Laita yksi tortillalevy pannulle, levitä puolet täytemassasta levyn päälle ja laita toinen tortilla päälle. Kannattaa pikkuisen painella kädellä tai paistinlastalla, niin että päällimmäinen levy tarttuu.
6. Paista sen verran, että tortilla saa pikkuisen väriä, käännä koko komeus ympäri ja paista toiselta puolelta.
7. Toista 5. ja 6. kohta.
8. Voilá!



Mainitsemisenarvoinen asia tässä päivässä on myös se, että sain vihdoinkin tuunattua kalenterini etukannen! Eihän tässä mennytkään kuin miltei puolitoista kuukautta. Tosin joskus päässyt venymään kesälle asti, niin siihen verrattuna tämähän oli vielä pientä.



Taannoin tilasin ihanimman Pinkkis- sormuksen, niin kuoressa oli tuota parhainta pandateippiä! Oli pakko ottaa talteen kaikki, mikä nätisti kuoresta irtosi. Jääkaapin ovesta löytyy yksi kaistale. Rowland puolestaan ansaitsisi oikeastaan kokonaan oman merkinnän, sillä ollut tehosoitossa oikeastaan koko alkuvuoden. Havahduin kyseisen neron olemassaoloon vasta muutama vuosi sitten, mutta teki heti lähtemättömän vaikutuksen. En oikeastaan sen tarkemmin osaa määritellä, mutta jollain tapaa menee vain aina suoraan ihon alle. Suhteellisen moni itselle merkittävistä bändeistä/artisteista on joko lopettanut tai joku jäsenistä on kuollut ennen kuin olen itse edes heidän olemassaolostaan tiennyt. Jostain syystä Rowlandin kohdalla tuntuu kaikista traagisimmalta ettei näitä kappaleita voi koskaan kuulla soitettavan livenä.

Lemppari paikat osa yksi

Meistä jokaisella on varmasti ne omat tärkeät paikat ja nurkat, jotka herättävät niin ikäviä kuin hyviä muistoja. Niitä ikäviä harvemmin huvittaa muistella. Mikä suunnaton helpotus olikaan joskus viime talvena, kun ensimmäistä kertaa Tampereelle muuton jälkeen lähdin käymään Helsingissä junalla ja Riihimäen kohdalla ei tarvinnutkaan vaihtaa Lahden junaan. Ei pelkästään yksi paikka, vaan koko kaupunki saa vieläkin niskakarvat nousemaan pystyyn. Toisaalta sääli, sillä kyllä siinäkin kaupungissa ehti kivoja juttuja sattua. Mutta se siitä, koska ei liity oikeastaan mitenkään varsinaiseen aiheeseen. Ajattelin, että voisin aloittaa jonkinlaisen "juttusarjan" itselleni merkittävistä paikoista ja koota sitä mukaan, kun osuvat kohdalle. Äkkiseltään ei edes tule mieleen kuin muutama, mutta varmasti niitä on enemmän, kun annan itselleni aikaa miettiä ja ennen kaikkea löytää uusia.

Omasta kodista olisi sinäänsä loogista aloittaa ja itseasiassa ollut mielessä pitkään ihan muuten vaan tehdä Oma koti- merkintä. En tiedä muista, mutta itse olen varmaan sen verran utelias, kun kiinnostaa miltä muiden kotona näyttää. Lähinnä kaikki yksityiskohdat kuten kirjahyllyjen sisällöt, jääkaappien ovet yms. Se on aina jännää käydä ensimmäistä kertaa jonkun kotona, sillä ihmisistä tulee aina tietynlainen mielikuva, niin näkyykö se myös siellä kodissa. Eräs toveri nauroi, kun tuli ensimmäistä kertaa käymään luonani, että miten täällä voikin näyttää näin paljon minulta.

Kodistani ajattelin kuitenkin puhua myöhemmin, sillä ehdottomasti yksi tärkeimmistä paikoista on Jyväskylän kaupunginteatteri. Kyseinen paikka on varmasti ainoa, joka herättää ainoastaan lämpimiä tunteita. Itse en ole koskaan harrastanut teatteria muuta kuin katsojana. Tosin käynyt joskus mielessä, että teatteri tai jonkulainen improaminen voisi olla harrastuksena hyvä, sillä varmasti auttaisi vapautumaan itsestään ja oivaltamaan ettei kaikki ole niin vakavaa. Minkäänlaista esiintymisviettiä tai muutakaan ei ole ikinä ollut, vaan ajatus herännyt puhtaasti psykologiselta kantilta, niin varmasti siksi onkin jäänyt.



Olisiko ollut lukion puolivälissä, kun teatterissa käymisestä enemmän innostuin. En oikeastaan muista enää, minkä ansiosta meni siihen, että kävin katsomassa jokaisen mahdollisen näytelmän, mitä vain meni. Liekkö vain se, miten tuohon aikaan olin aika pahassa henkisessä jumissa niin teatteri oli paikka, jossa pääsi hetkeksi jonnekin aivan muualle. Samalla antoi voimaannuttavan kokemuksen siitä, että tämän takia kaikessa on jotain järkeä. Yksinomaan konkreettinen rakennus, sillä muistan monta kertaa istuneeni lukemassa kirjoja tai kirjoittamassa pääaulassa pitkän aikaa ennen näytöksen alkua väsyttyäni kaupungilla maleksimiseen. Suuri, avara tila, jossa oli hiljaista eikä kukaan häirinnyt, niin vaikutus oli takuuvarmasti rauhoittava.

Täytyy olla aivan mieletön työryhmä takana, sillä viimeisen kuuden vuoden aikana, mitä olen enemmän ja vähemmän käynyt, niin yksikään näytelmä ei ole jättänyt täysin kylmäksi. Varmasti sekin, miten näyttelijät ovat vuosien aikaan tulleet tutuiksi ja pystyy näkemään sen ammattitaidoin, kun on nähnyt jokaisen muuntautuvan ties miksi. Ehkä juuri siksi huomaan edelleen mieluiten hakeutuvani Jyväskylän teatterille, vaikka Tampereen tarjonta on moninkertainen.

Viime viikonloppuinen yllätys vierailu Keski-Suomessa poiki myös ekstempore teatterireissun.



Kaipuun karuselli poikkesi paljon tavanomaisesta, sillä kaikki ilmaisu tapahtui tanssin, laulun tai kehonkielen kautta. Perinteistä dialogia ei ollut oikeastaan ollenkaan. Alussa meni hetki ennen kuin sai ideasta kiinni, mutta lopulta ei voinut kuin hymyillä ja nauraa niin, että silmät valuivat Niagaran lailla. Paikoin samanlaista hysteriaa, mitä muistan Chaplinin Sirkus- elokuvan aiheuttaneen aikanaan, kun ensimmäistä kertaa näki. Jännä yhteensattuma, kun juuri päivällä sisaren kanssa aloitettiin katsomaan Berliinin taivaan alla - elokuvaa, niin sirkuselämän raadollisuus oli varsin monipuolisesti esillä. Sivuhuomautuksena sanottava, että ehdottomasti yksi niistä upeimmista elokuvista, mitä on koskaan tehty. Suosittelen suurella lämmöllä.

Nyt taidan mennä aloittamaan henkisen valmistautumisen ensimmäiseen iltavuoroon. Alan kallistua koko ajan enemmän sen kannalle, että paikkani on siellä kahvikoneen kupeessa, mutta eiköhän tästäkin selvitä, kun vain maltan olla turhia hätäilemättä.

Ainiin, lämmin tervetulotoivotus te parahin uudet lukijat.♥

Tervetuloa helmikuu!

Mietin tuossa alkuviikosta, että eikö tämä kuukausi ikinä lopu. Liekkö tämä sydäntalvi vai mikä, kun tammikuut ovat aina tällaisia. Ehti sattua ja tapahtua yhtä sun toista, mutta silti aika tuntui pysähtyneen. Ei kyllä mitään hirveän mullistavaa, mutta kaikkea pientä kuten sain ensimmäisen harjoittelun päätökseen, aloitin toisessa paikassa (Varsinainen Dear Catastrophe Waitress olenkin, mutta nyt uskaltaa jo hengittääkin enkä ole vieläkään pudottanut mitään kenenkään päälle.), starttasin vuoden teatterikauden Jyväskylässä, innostuin ainakin riimuista ja taikomisesta ja kävin paljon discossa.

Tärkeimpänä kuitenkin vegaanihaaste, josta suoriuduin lähes täydellisesti! Kotivegaaniuttahan olen ylläpitänyt aikalailla viimeisen puoli vuotta, mutta nyt tarkoitus oli pyrkiä olemaan kuukausi täysin vegaanina ja katsoa tuleeko siitä yhtään mitään. Muutama pienenpieni myöntyminen täytyi tehdä yksin siitä syystä etten kehdannut huomauttaa asiasta. Sukujuhlat sun muut ovat vaan vaikeita, sillä en oikein tiedä, mikä olisi kohteliain tapa menetellä. Ylipäänsäkään ei ole luontevaa pitää itsestään tai omista jutuistaan turhaa meteliä, mutta tuollaisissa tilanteissa on miltei pakko. Sinäänsä ei minua haittaa enkä oletakaan, että minua varten tulisi tehdä mitään erikoista, mutta toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että onhan se tylsää jos joku tulee käymään eikä ole tarjota mitään. Toisaalta miksi tämäkin pitäisi vääntää niin vaikeaksi. Sukujuhlia on sitäpaitsi aika harvakseltaan ja aina voi ottaa omat lakut mukaan, jos ahdistaa. Tästä on hyvä jatkaa!

Vaikka tammikuusta onkin nyt päästy, niin olisi tämä helmikuu voinut helpomminkin alkaa. Viime yönä heräsin siihen miten viisaudenhammas ilmeisesti pyrki poskesta läpi tai jotain yhtä tuskallista. Työvuoron sijaan löysin itseni aamulla Tays:in odotushuoneesta Henry Rollinsin kanssa jonottamasta. Sainpa Mustan kahvin blues:in vihdoinkin luetuksi loppuun ja antibioottikuurin kaupanpäälle.

Kasasin joutessani menneen kuun eniten soitossa olleita kipaleita soittolistaksi. Jos nyt osasin laittaa Spotifyn linkin oikein niin TÄSTÄ klikkaamalla pitäisi päästä kuuntelemaan.

Hups, miehän myöhästyn kohta Jyväskylän junasta, jos en pistä vähän vauhtia kinttuihin. Seuraavalla kerralla yritän saada aikaan jotain fiksumpaa tai sitten en, katellaan. Se on moro!