Ota ensin pullo punaviiniä

Sisareni puheissa olen useasti kuullut puhuttavan täydellisestä punaviini-bolognesesta, jota hänen kaveripiirissään on tapana valmistaa. Ei hirveästi tarvitse käyttää mielikuvitusta voidakseen kuvitella, miten hyvää sen täytyy olla. Olin erittäin innoissani huomatessani, että kyseinen ohje löytyy TÄÄLTÄ eli pääsen vihdoinkin itse testaamaan. Mikäpä sen parempi tapa aloittaa maanantaipäivä, kuin avaamalla viinipullo.



Vaikka aineksia puuttuikin (aurinkokuivatut tomaatit, paprika ja soijakastiket), sillä kukkaron ja laiskuuden takia en jaksanut juosta kauppaan kesken kaiken oli lopputulos ihasuttava, jos näin voi ilmaista. Olen jaksanut viime viikkoina kunnostautua keittiössä (huomaa siitä, kun tiskaaminen ei ikinä lopu.), mutta ruuanlaiton ja syömisen ilo ovat silti useammin kateissa kuin läsnä. Täytynee palata tämän ruuan äärelle aina noina hetkinä.

Viinistä inspiroituneena tuli mieleen Suussasulavat browniet- kirjassa oleva punaviini-kaneli-brownie- ohje. Joulu tulee (taas!) hitaasti, mutta varmasti eli mikäpä olisikaan sopivampi leivos tähän väliin ja viiniäkin oli. Aasinsiltana tästä on ajatustoimintani pyörinyt viime päivinä enemmän ja vähemmän leipomisen ympärillä, sillä SAIN SEN TYÖPAIKAN, josta aiemmassa merkinnässä vihjailin. Kyseinen paikka on Kahvila Valo eli yksi kestosuosikeistani tässä kaupungissa tai oikeastaan ylipäänsä kaikista kahviloista. Tuntuukin hassulta ajatella, että olisin nyt menossa sinne töihin. Pointtina oli kumminkin enemmän se, miten leipovat itse lähes kaikki myytävänä olevat tuotteet eli pääsen itsekin pitkästä aikaa leipomaan niin kuin oikeasti. Valmista reseptiikkaa kuulemma on, mutta yleisesti aika vapaat kädet ja olenkin nyt yrittänyt visioida jotain hyviä, simppeleitä ohjeita, mitä voisi tuolla hyödyntää. Todellisuus on varmasti muutakin kuin leppoisaa visiointia, mutta ajattelin vielä keskittyä täysillä tähän innostukseen.

Luulin tekeväni brownieita, mutta lopputulos olikin enemmän mud cake- tyyppinen ratkaisu. Leivonnan syvin olemus on pelkkää kemiaa ja vegaanisen leivonnan avainasia on löytää aineita, jotka reagoivat toisiinsa samalla tavalla, mitä ne eläinperäiset. Vaikka aikaansaannokset nykyiseltään ovat miltei aina vähintään hyviä, niin toisinaan saattaa silti harmittaa, kun ei se siltikään ole ihan sitä, mitä oli ajatellut. Itsellä varmasti kummittelee ammattietiikka taustalla, kun tiedän miltä minkänkin pitäisi näyttää, niin ärsyttää, jos lopputulos on ruma. Jos ei tietäisi, niin voisi luoda oman leivontafilosofian ja keskittyä vain tekemään hyviä, eläinvapaita leivonnasia tarvitsematta alitajunnassa tiedostaa kaikkia teknisiä puolia. Oma arvomaailma menee kumminkin ammatillisten kunnianhimojen edelle, sillä sen takia yritän kikkailla vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Palatakseni tuohon kakkuun, niin olin erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin onnistui. En ole pahemmin tehnyt vastaavia aikaisemmin, mutta mielikuvissani näen sellaisia vähän kuivahkoja, tavanomaisia suklaakakkuja. Tämä ei ollut sitä, vaan maukas, sopivasti kostea ja suorastaan täydellinen, vaikka itse sanonkin. Punaviini ja kaneli tuovat jouluisia fiiliksiä, sillä mausta tulee vähän mieleen suklainen piparkakkutaikina. Yhdistelin em. ja Saara Törmän Saa Vaivata- kirjan suklaakakkureseptejä, ja loput sepitin itse.

JOULUINEN MUD CAKE

100g Margariinia
1 dl Fariini/intiaanisokeria
2 dl Vehnäjauhoja
1 rkl Perunajauhoja
1 rkl Leivontakaakaota
1 tl Vaniljasokeria
1 tl Leivinjauhetta
½ tl Ruokasoodaa
2 tl Kanelia
½ dl Punaviiniä
1 dl Maustamatonta soijajogurtti
120g Tummaa suklaata sulatettuna
(loraus soijamaitoa, jos taikina tuntuu liian paksulta)

* Laita uuni kuumenemaan 175- asteeseen.
* Voitele irtopohjavuoka (20cm halkaisija). Piirasvuokakin käy, kunhan koko on suunnilleen tuota luokkaa.
* Mittaa vehnäjauhot, perunajauhot, kaakao, leivinjauho, sooda, vaniljasokeri ja kaneli kulhoon, sekoita ja laita sivuun odottamaan.
* Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Jos käytät mikroa, niin kannattaa muistaa sekoittaa suht tiuhaan, sillä palaa aika helposti.
* Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi.
* Lisää loput aineet ja sekoita vatkaimella nopeasti sekaisin. Jauhot kannattaa siivilöidä paakkujen välttämiseksi. Jos taikina tuntuu kovin raskaalta, niin voi lisätä vähän soijamaitoa tai jogurttikin käy. Itse laitoin maitoa siitä syystä, kun jogurttia oli juuri tuon desin verran.
* Kaada taikina vuokaan ja tasoita.
* Paista uunin keskitasossa n. 20 minuuttia.
* Jäähtyneen kakun päälle voi koristeeksi ripotella tomusokeria. Jäätelö tai kermavaahto on oiva seuralainen, mutta toimii ilmankin. Kävi mielessä olisiko taikinaa pitänyt tehdä tuplamäärä, niin olisi saanut kookkaamaan kakun. Toisaalta on aika tuhtia kamaa, niin voisi mennä voisi olla liikaa, jos olisi paksumpi.



Hyviä ruokalajeja, niin yhdessä kuin erikseenkin, jos on toveri kylässä niin lopun viinin voi kumota ruokajuomana tai sitten muuten vaan siinä juoruamisen kuulumisien vaihtamisen yhteydessä. Tosin ei kyseiseen toimintaan toveria välttämättä tarvita, esimerkiksi itse ruuanlaitto, tiskaaminen ja keittiön palauttaminen järjestykseen luonnistuu varmasti leppoisammin pienessä viinihiprakassa. En tunnusta kokeilleeni, sillä sitä varten on jälkiruokaviinit, mutta voisin kuvitella näin.

Vorrei un Desperado, per favore.

On ollut taas niin kiire elää, etten ole juuri ehtinyt tehdä muistiinpanoja missään muodossa. Työhaastetteluja (Yhden suhteen on nyt aika jännät paikat, mutta puhutaan siitä myöhemmin lisää, jos on aihetta.), kaikenmoisia rientoja keikoista Tarot- kurssiin ja sellaista tavanomaista nyhräämistä. Ehkä tärkemimpänä kuitenkin vajaa viisi päivää vietettynä Bergamon kapeilla kaduilla.

Teki hyvää Italia- ikävälle ja koko syksyn vallinneelle reissukuumeelle. Havaitsin taas, kuinka minusta ei olisi maailmanmatkaajaksi. On kiva käydä kaikkialla, mutta kotiin palaaminen on vähintään yhtä kivaa. Mahdollisesti olen liiaksi kiinni omissa tottumuksissani siitä, miten elämä toimii eikä se lopulta muualla tunnu samalta. Toisaalta omaan kokemuksia vain lomamatkoista eli siitä kuinka ollaan yötä laadultaan vaihtelevissa hostelleissa, syödään (ravitsemuksellisesi) huonosti, kävellään jalat kipeäksi ja nukutaan liian vähän. Tältä reissulta voi vielä mainita viinin, sillä tunnustan juoneeni sitä enemmän kuin vettä. Pidemmän päälle voisi mennä ihan työstä. Viininoviisina yllätyin siitä, kuinka hyviä Pohjois-Italialaiset punaviinit ovat ja nimenomaan ne ruokakaupasta saatavat parin euron pullot. Kannattaa vain lukea etiketti tarkkaan, ettei ole kuplivaa lajia. Tämmöinenkin erehdys on käynyt menneinä vuosina kerran, eikä ollut niin mairitteleva kokemus.

Lyhykäisyydessään matkaan startattiin 30.10 Tampereelta Ryanairilla(kuinkas muuten) ja paluu tapahtui 3.11. Lennot osuivat kerrankin inhimillisiin kellon lukemiin eli pääsi matkaanmaan valoisaan aikaan eikä herätyskelloa tarvinnut laittaa soimaan epäinhimilliseen aikaan. Sääkin suosi, sillä Italian päässä vettä satoi kerran. Toki juuri silloin, kun oltiin hukassa. Hostel oli hyvä, värikäs ja sijainti mitä parhain. Jos joku on aikeissa eksyä Bergamoon, niin suosittelen Central Hostel BG:tä lämmöllä ja suurella sydämellä!

Alkuun suunnitelmissa oli matkata päiväksi Veronaan, mutta jäätiinkin jo Bresciassa pois, kun ei huvittanut istua koko päivää junassa. Junalla matkustamista voin muuten suositella, sillä edullista ja kätevää. Suht idyllinen ja miellyttävä kaupunki sekin, mutten tiedä onko mitään tarvetta palata takaisin. Milanoonkin päädyttiin, vaikka ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Ei ole aiemmilla käyntikerroilla juuri tehnyt vaikutusta. Varmasti, jos osaisi etsiä ne siistit paikat sieltä jostain syrjästä, eikä aina päätyä Duomon ympärille ahdistumaan turistimassoista ja kalliista hinnoista. Tosin, jos tahtoo ottaa asiallisia turistikuvia, jossa näytetään keskisormea prameiden Pradan ym. liikkeiden edessä, niin siihen Duomon kupeesta löytyvä Galleria Vittorio Emanuele on omiaan. Nimimerkillä Been-there-and-done-that.

Alta löytyy muutama kuva matkan varrelta.



Olin varautunut hyvin, kun oli sanakirjat ja kaikkea, mutta hyvin olisi pärjännyt ilmankin. Pikkuisen pääsi kieltä puhumaan, mutta sanavarastoni on niin olematon, ettei hirveän pitkälle vielä pääse. Hiljaa hyvä tulee ja jos jaksaa innokkaasti juosta noilla tunneilla, niin seuraavalla kerralla osaa ehkä vastatakin kassaneidin yllättäviin vastakysymyksiin. Oli muuten erittäin iloinen hetki, kun lähikaupasta löytyi Pandan lakuja heti ekana iltana!





Maailma Bergamon "katolta" näytti tältä. Yläkaupungin eli vanhan kaupungin ja alapuolella olevan keskustan välillä pääsee kätevästi liikkumaan funikulaari- nimisellä laitteella. Sellainen kiskoja pitkin kulkeva pömpeli, joka on varsin kätevä etenkin ylöspäin mentäessä. Alas pääsee jalan varsin sukkelaan. Se tuli yhdelltä reissulla todettua, kun erään neidin kanssa vietettiin iltaa yläkaupungin puistossa eikä otettu vessa- aspektia ollenkaan huomioon. Varsin vauhdikkaasti tultiin puolijuoksua alas, kun hätä yllätti.





Joku paikallinen, selvästi vakavasti työhönsä suhtautuva Roi duunissa, ainakin ilmeestä päätellen.



Suosikki ravintolani, jossa soi pelkästään 80- luvun syntikkapoppi ja ruoka oli parhainta! Jos joku eksyy Bergamoon niin voin suositella lämmöllä. En enää muista tarkkaa osoitetta, mutta sijaitsee pääkadun varrella kivenheiton päässä rautatieasemalta.



Minä ensimmäisenä iltana em. ravintolassa suosikki aktiviteettini äärellä.



Kertoo jotain, jos pizzassa on vain tomaattia ja mausteita, mutta oli silti yksi parhaimmista, jonka olen ikinä syönyt. Vegaanius koki muuten paikoin kolauksia. Tosin olen antanut itselleni "luvan", että ulkomailla saa lipsua, jos tuntuu liian vaikealta. Nostan hattua niille, jotka pystyvät pitämään periaatteistaan kiinni kaikissa olosuhteissa, itsestäni ei vain siihen ole. Ruuan puolestakin oli hyvä palata kotiin, sillä viisi päivää pelkkää vehnää eri muodoissa alkaa tuntua kehossa. Kotiin tullessa teki mieli lapioida ruisjauhoja suoraan pussista ja papuja purkista. Irtokarkkiaamiaisia rakastavana arvostan keski-eurooppalaista tapaa aloittaa päivä nutellalla ja marmeladeilla, mutta pidemmän päälle menettäisi hohtonsa varmasti aika pian.





Brescia ja ainoa kuva koko matkalta, jossa olemme kaikki. Muita kuvia seuralaisista (aka. äiti ja isä) en viitsi laittaa, sillä voisi tulla sanomista.



Muinaisten roomalaisten eiku brescialaisten roinaa. Joku nähtävyys se oli, mutten kuolemaksenikaan muista mikä. Vaikka kuinka yrittäisin (ei sillä, että hirveästi olisin) niin en osaa suhtautua näihin kuin pylväinä ja kivikasoina.



Vastaavasti vanhoissa kirkoissa on oma estetiikkansa. Itse en omaa uskonnollisia mieltymyksiä nimeksikään, mutta massiiviset alttaritaulut, korkeat huoneet (voiko kirkosta puhua huoneena? Sali? Mikä ikinä.) ja hiljaisuus samalla rauhoittavat ja salpaavat hengityksen.







Milano ja Milanon moottoritiet. Tuntui niin kalsealta noiden pienten kaupunkikatujen jälkeen eikä yleismaisema muutenkaan hirveästi hivele silmää. Milanoon mentäessä huomasin junassa mainoksen meneillään olevasta Andy Warholin näyttelystä. Ehdin jo innostua, sillä Factory kaikkine elementteineen on ehtinyt olla moneen kertaan esillä tämän syksyn aikana. Harmi vaan, kun en heti tullut ajatelleeksi, kuinka ollaan Milanossa eikä missään pikkukaupungissa, kyseessä yksi maailman tunnetuimmista taiteilijoista ja ajankohtana pyhäinpäivä eli turisteja oli liikkeellä varmasti vielä enemmän kuin tavallisesti. Jonot oli sitä luokkaa ettei tuntunut järkevältä edes yrittää. Käteen jäi silti hieno, junasta anastettu mainos.





Viimeisenä aamuna jätin menemättä suihkuun ja korkkasin Desperadosin, sillä kun ei mahtunut laukkuun. En vieläkään pahemmin perusta oluesta, mutta Desperados on ainoa lajissaan. Kuuluu keskeisiin Italian iloihin, sillä viime vuosina en ole pahemmin muualla törmännyt. Ei sillä, että olisin muualla käynytkään viimeiseen kolmeen vuoteen.

Kaikinpuolin onnistunut matka. Vanhempien kanssa matkaaminen on aina hieman riskialtista, mutta kukaan ei ollut kenenkään hiuksissa kiinni eikä taidettu pahemmin huutaakaan. Korkeintaan silloin, kun oltiin hukassa erään ostoskeskuksen parkkihallissa, mutta sitä ei lasketa. Kaikesta pilkkaamisesta huolimatta isän mukaan ottama kalavaakakin osoittautui lopulta enemmän kuin tarpeelliseksi.

Seuraavalla kerralla haluan suunnata etelämmäksi, sillä Napoli vetää puoleensa. Vaikken usko, että ikinä löytyy kanttia, niin silti olen välillä leikkinyt ajatuksella, että opettelisi kielen edes jotenkin ja lähtisi hetkeksi jollekin viinitilalle töihin. Olisi varmasti kokemus isolla K:lla. Toisaalta tällaiset reissukit ovat jo riittäviä täyttämään kokemuksennälkääni ainakin tällä hetkellä. Onneksi myöhemminkin ehtii, jos siltä tuntuu.

Kiitos em. ravintolan jäi Alphavillen Big in Japan soimaan päähäni ja sitä kautta syntikkapoppi yleisesti soinut viimeisen viikon. Siitä syystä kokosin soittolistan kaikista parhaista tai osasta niistä, sillä youtube osoittautui yhteistyökyvyttömäksi enkä jaksanut tapella enempää. Näillä pääsee jo hyvin alkuun, siis klikkaappa TÄSTÄ!

Sä oot just tollasena kiva!

Ahkera sisareni tuli illalla yökylään ja istuu nyt tuossa läppärinsä taakse hautautuneena tehden jotain yliopistojuttuja. Hyvä, että meistä edes toinen on oikeasti aikaansaava. Itse olen viime päivinä keskittynyt virallisesti pukeutuneena lukemaan sanomalehteä kirjastossa ja aika-ajoin vilkuilemaan suureleisesti rannekelloa. Oli hyvä, että sain vaihdettua kelloon patterin juuri parahiksi, kun velvollisuudet loppuivat."Tyyli on köyhän perusoikeus" vai miten se meni.

Koulu loppui kolme viikkoa sitten (jippikaijee!) ja elämä on (taas) jonkinlaisessa murrostilassa. Pitäisi keksiä, mitä alkaa seuraavaksi. Olen huomannut, ettei minulla ole oikeastaan mitään ammatillisia kunnianhimoja tai -unelmia. Jos nyt sattuisi pääsemään töihin, jossa olisi enempi kivaa kuin ikävää. Se riittäisi hyvin alkuun, katsotaan lisää sitten myöhemmin.
Oikeastaan enemmän mietityttää itsensätoteuttamisen mahdollisuudet tai pikemminkin niiden löytäminen. Innostuminen on helppoa, mutta katoaa vähintään yhtä helposti. Jos olisin tosissani alkanut tekemään kaikkea, mitä olen tähän ikään mennessä ajatellut, niin olisin varmasti ilmiömäinen. Valitettavasti luonteenlujuus, konkreettiseen tekemiseen ryhtyminen, pitkäjänteisyys ja heittäytyminen eivät ole vahvimpia puoliani. Kaikki tehdään aina vähän puolihuolimattomasti rimaa hipoen ennemmin kuin täydellisesti heittäytymällä, niin eipä tarvitse pettyä. Harmi vaan, että tuolla metodilla onnistumisetkin jäävät olemattomiksi.

Loppuviimeksi tässäkin asiassa palataan itsearvostuksen äärelle ja miten siinä on vielä kehitettävää. Tunnustan luonteeni alhaisuuden ja satunnaiset kateuden pistokset, joita saavat aikaan nämä yli-ihmiset, jotka tekevät kymmentä eri siistiä juttua ja ovat niissä kaikissa hyviä! Miten omat jutut tuntuu näiden rinnalla toisarvoisilta räpellyksiltä ja semmoisilta "tätä voi tehdä kuka vain", mikä on tietenkin ihan puppua. Sormella voi osoittaa ympäröivää systeemiä, joka arvottaa meidät ainoastaan konkreettisien saavutuksien perusteella. Yritä siinä jaksaa pitää pää pystyssä ja muistaa, miten kaikki osaaminen on yhtä arvokasta. KAIKKIA TARVITAAN: minua, sinua ja sitä yli-innokasta taitajaa, jolla kannettavana omat tragediansa ja onkin pohjimmiltaan ihan tavallinen ihminen. Pitää muistaa, että minä saan olla minä ja on lupa tehdä asiat juuri siinä ajassa, mikä itselle tuntuu parhaimmalta, ei ole kiire mihinkään. Merkittävä voitto on se, että vuosien opettelun jälkeen pystyn tänä päivänä listaamaan muutaman asian, missä voin sanoa olevani hyvä ja tiedän niiden olevan totta.

"Sie oot aivan vitusti täydellinen enkä mie ikinä valehtele!" - Maikki


Aamuolemukseni sijaan tärkeämpää on huomioida tuo paita, joka on täydellinen. Siinä lukee Flashinglight!

Tuli mieleen Pikku Kakkosessa joskus näytetty Ihan ihminen- musiikkivideo. Yritin katsoa josko olisi löytynyt Areenasta vielä, mutta eipä tietenkään. Oikeastaan se oli tavallaan aivan kamala, mutta toisaalta jotenkin riipaiseva tai ehkä olin vain epävakaassa tilassa nähdessäni sen. Kovin tarkasti en sanoja muista, mutta jotenkin näin ne meni:

Mä oon tämmönen, välillä tommonen, huomenna sellainen, tänään tällainen...

...Ai millanen? No ihan ihminen

Erilainen, samanlainen
Aivan sama minkälainen
Hyvä, että ihan omanlainen
Ihan ihminen

Viime aikoina suorastaan joukkohysteriaa aiheuttanut Gilletten mainos vuodelta -89 toimii myös tunnelman nostattajana. Omaelämänkerta soundtrackin vastine We are the champions:lle. Isiin ja poikiin en ota kantaa, mutta kui hyvä biisi!



Broder Danielin When we are winning on myös soinut paljon viime päivinä. Sinäänsä em. bändi vaatisi oman merkinnän, mutta nyt ei ennätä, kun syödäkin pitäisi. Muistin vain taas, miten merkittävästä bändistä on kyse ja miten onnelliseksi olen tullut tästä kappaleesta näinä päivinä.

Hymyn ja kyyneleiden voimasta

Kuvat ovat peräisin Tampereen työväen teatterin- nettisivuilta. Em. linkin takaa löytyy myös tarkempaa informaatiota kyseisestä näytelmästä, jos jotakuta kiinnostaa. Ei pidä sotkea virallisuuksia epävirallisiin höpötyksiin.



Teatterilla työharjoittelun ylivoimainen hyötypuoli oli miltei ilmaiset teatteriliput tämän syksyn tuleviin ensi-ilta näytelmiin. Epäselvyyksien välttämiksei toimenkuvaani kuului kärrätä astioita, taitella lautasliinoja ja näyttää viralliselta. Virallisuuden voisi miltei siirtää omaan elämään, sillä suorat housut olivat paikoin miltei kotoisat. Vastaavasti työelämässä ei ole ehkä "virallinen" ensimmäinen adjektiivi, joka kuvastaisi ideaalia työympäristöäni. Toki kaikkeen tottuu ja työyhteisöllä on suurin vaikutus, mitä tulee viihtymiseen.

Työt sikseen, sillä nyt puhutaan Chaplinista. Olen itse suht myöhään herännyt, mitä Chaplinin viehätyksen oivaltamiseen tulee. Taisin olla lukion toisella, kun luokkatoverini näytti minulle Kaupungin valot, joka oli ensimmäinen tietoisesti katsottu Chaplinin kokopitkäelokuva. Pakko sanoa ettei hirveästi ole jäänyt mieleen elokuvan herättämistä tunnetiloista, mistä osasyynä saattaa olla se, että katsomisajankohta oli keskellä yötä. Chaplin poika viimeistään valloitti sydämen. Ei varmasti tarvitse enempää selitellä, sillä jokainen sen nähnyt ymmärtää varmasti, mistä on kyse. Ylipäänsä syytä Chaplinista pitämiseen ei varmastikaan tarvitse selitellä. Ymmärrän sen ettei kaikki voi tykätä yhtä intensiivisesti kaikesta, mutta voiko Chaplinia inhota? En usko, mutta jos joku uskaltaa tunnustaa, niin antaa tulla! Omaa sydäntä lähellä ovat myös Jacques Tati ja Buster Keaton; hyväätarkoittavia, mutta hieman reppanoita hahmoja. Oma huumorintajuni on myös juuri niin yksinkertaista, että jaksan nauraa sille toistuvalla päähenkilön ja aasin väliselle takaa-ajolle. Siitä syystä arvostan suuresti em. koomikkoja.

Minulla oli missio saada luetuksi Chaplinin itsensä kirjoittama Oma elämänkertani ennen tämän kyseisen Kulkuri- näytelmän katsomista, mutta se jäi haaveeksi. (Olen edelleen menossa vuodessa 1914 eli päähahmomme on vasta 25- vuotias.) Kuvittelin, että olisi ollut aikaa pitkälle syksyyn, mutta sattuneesta syystä löysinkin itseni (ensimmäistä kertaa) suuren näyttämön katsomosta viime viikon perjantaina. On muuten hyvin ahdistavaa, jos ei ole nimettyä paikkaa, vaan vapaus istua sinne minne mieli tekee tai mihin sattuu ennättämään. Liekkö mahdollisuuksien määrä, mikä hämmentää niin, että päätyy hätiköimään ja lopputuloksena valitsee väärin. Ihan hyvät paikat meillä oli, vaikkei olisi haitannut istua muutamaa riviä alempana. Kaupan päälle viereen osui pikkutyttö, joka jo ennen esitystyksen alkua liikehti levottomasti, mutta onneksi pysyi suht aloillaan vielä puoliajan jälkeenkin ja osasi lopettaa karkkipussin rapistelun, kun isänsä sitä pyysi.

Salista poistuessani päällimmäisenä mielessä oli hämmennys. Ei niinkään tavanomainen teatterin jälkeinen "olen kokenut jotain suurta"- hämmennys, vaan ehkä jopa lievä pettymys. Paljon hyviä elementtejä: naurua, liikuttumista ja vakuuttavia näyttelijäsuorituksia, mutta yhteys näiden väliltä jäi puuttumaan paikoin kokonaan. Itse aiheesta lukeneena osasin hahmottaa kokonaisuutta ja aikahyppyjä suht kivuttomasti, mutta voisin kuvitella, että sellainen joka ei tiedä voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Onhan se hienoa, että osataan taitavasti yhdistää kaikkia teknisiä hienouksia, kun on elävää videokuvaa, näyttämö pyörii, tanssityttöjä sinkoilee sieltä ja täältä, mutta enemmänkin sai pään pyörälle ja vahvisti etäisyyttä itse tarinaan. Huomattava kontrastiero siihen, kun muutama viikko sitten kävin katsomassa kellariteatterissa Hiljaiset sillat, jonka keskiössä oli intensiivinen dialogi ja läsnäolo. Se jos mikä porautuu suoraan ihon alle ja saa haukkomaan henkeään. Kulkurin parhaimpia kohtauksia olivatkin juuri ne, joissa keskityttiin ihmisiin ja heidän väliseen kommunikointiin, siihen kuinka täyttivät läsnäolollaan ja karismallaan koko näyttämön.



Elämäni aikana olen ehtinyt seuraamaan paljon kotimaista tv-draamaa, joten Eppu Salminen on kasvona tuttu. Suosikkini on Ruusun aika- sarjassa esiintynyt moraaliton keikari Sande. (Näin meidän kesken Salminen oli miltei poikajumala-ainesta silloin 90- luvun alussa.) Ehkä juuri tämän takia alkuun oli vaikea suhtautua hahmoon Chaplinina, kun Salmisen on nähnyt aiemmin ties missä ja mielikuvat, joista suurinosa ei ole mitenkään positiivisia, muista hahmoista puskivat läpi. Tiedä sitten olisiko joku muu onnistunut saavuttamaan riipaisevuutta enemmän, mutta ei tuo huono ollut noinkaan ja erittäin taitava näyttelijä kuitenkin kyseessä. Lyhyydestä tulee muutama lisäsympatiapiste.

Olin automaattisesti olettanut, että näytelmä käsittelisi Chaplinin elämää kokonaisuutena alusta loppuun, niin siksi valojen syttyessä tuntui puulla päähän lyödyltä, sillä kaikki jäi ihan kesken. Onneksi sentään jälkiviisaus pelaa, sillä olin vain itse käsittänyt väärin. Näytelmä kertoi nimensämukaisesti kulkuri- hahmon syntymiseen vaikuttavista tekijöistä, sen kulta-ajasta, vaikutuksista ja kuinka tuli(meinasin ensin kirjoittaa kulki, hehheh) tiensä päähän. En ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi, miten päähahmot Chaplinin äänielokuvissa ovat aivan erilaisia. En tiedä kuinka moni muu on ´mennyt/menee samaan halpaan, sillä sellaista mielikuvaa esittelyteksti ruokkii. Niin tai näin, aika nokkela ratkaisu silti. Liput näyttävät olevan aika päätähuimaavissa hinnoissa, mutta melkeinpä voisin silti suositella katsottavaksi. Mielenkiinnolla odotan virallisia arvosteluja.

Io sono prima donna discoteca

Yksi maailman parhaimmista tunteista on innostua jostain uudesta, omasta jutusta niin suurella voluumilla, ettei malttaisi olla aloillaan ja huvittaisi vain hihkua. Pari viikkoa sitten kävi näin, kun olin ensimmäisellä italiantunnillani. Muutaman vuoden yrittämisen jälkeen sain vihdoinkin aikaiseksi ja ilmoitin itseni Työväenopistolla järjestettävälle alkeiskurssille. En ole koskaan ollut mikään kielinero ja siksi jännittävää huomatakin innostuvansa näin lujaa. Toisaalta, jos motivaatiota löytyy, niin luultavasti mieleenkin jää jotain tai ainakin se on toivottavaa.


Vinkki: Pressopannu toimii loistavasti myös maidonvaahdottimena! Oma kehu haisee, mutta voi vitsit, kun missään ei saa niin hyvää soijalattea kuin kotona!

Sen lisäksi, että olen mantrannut ääneen niitä vähäisiä sanoja, jotka osaan ovat vaikutukset muuten olleet seuraavat:

* Pyöriskelyä kirjaston elokuvahyllyssä listan kanssa, johon olen kerännyt kaikki elokuvakirjani Italian kieliset filmit. Umberto D on kuin italialaista Kaurismäkeä!
* Lainasin ties monennenko kerran Danten Jumalainen näytelmä. Hirveästi ei löydy luottoa itseeni sen suhteen vieläkään kaikesta huolimatta, mutta tavoitteena onkin saada edes Helvetti luetuksi.
* Seissyt ooppera- hyllyssä tullen kuitenkin siihen lopputulokseen, etten ole tähän vielä valmis. Verdiä lainasin muuten ja vau! Miksen ikinä muista, että klassista pitäisi kuunnella enemmän.
* Marsala- pullon pohja pilkottaa, enkä ole edes päässyt tiramisuun asti.

Silti ehkä tärkeimpänä: Varattu lennot Tampere-Milano-Tampere 30.10 - 3.11!! Pidetään kortteeria Bergamossa, joka valloitti kolme vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Mihin siitä sitten junalla päädytään jää nähtäväksi. Vielä en ole ehtinyt liiemmin ottaa selvää kaikista mahdollisuuksista tai ylipäänsäkään mistään, mutta ei sen niin väliä. Olen menossa Italiaan ja se riittää näin alkuun.


Turisti Roomassa keväällä 2012

En oikeastaan tiedä, mistä kaikki alkoi tai pikemminkin miksi juuri Italia kiehtoo näin paljon. Verrattuna moneen muuhun valtioon (tai muutamaan, sillä olen näissä asioissa aika kranttu) Italia ei edusta kärkipäätä esim. kulttuuriasioissa. Yleensä ne ovat niitä asioita, mitkä pistävät liikkeelle t: Neiti-Tietysti-Täytyi-Päästä-Suutelemaan-Oscar-Wilden-Hautaa-Pariisissa. "Muinaista roomalaista roinaa"- lausahdus taisi olla eniten käytetty Roomassa ollesani. Toisaalta ehkä se juttu on nimenomaan mystisyys, sillä ne kiinnostavimmat asiat on itse kaivettava esiin eikä ole liiaksi paineita, kuinka on käytävä siellä ja täällä. Voi keskittyä vain hengittämään kaupunkia, kieltä ja kaikkea sitä, mistä ei ymmärrä mitään.

Olen yrittänyt kaivella Italiaksi musiikkia tekeviä vaihtoehtoisia bändejä, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet heikot. Toisaalta Il genio on jo niin valloittava ettei muita edes tarvita.

Omppuasiaa

Syksy ja omenat ovat täällä. Omasta puusta poimitut omenat on yksi niistä asioista, joiden tärkeyden olen ymmärtänyt vasta menetyksen jälkeen. Aikanaan mummolassa oli isot omenapuut, mutta ei niistä tietenkään silloin jaksat liioin innostua. Nyt vuosien myötä viisastuneena ja sen myötä oivallettuani, kuinka omavaraisuus on pop, niin eipä näy puita eikä sen puoleen omenoitakaan. Kalseaa maksaa kaupassa monta euroa muutamasta omenasta, kun tietää miten paljon niitä maahan mätänee. Mistä tuli mieleen, kun hiljattain luin/kuulin uutisen, miten joku päiväkoti oli vastaanottanut itsepoimittuja omenoita ilmeisesti jonkun lapsen vanhemmilta. Enää se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä ei voida tietää onko omenat poimittu puusta vai maasta, jolloin niissä voi olla myyräkuumetta. Ymmärrän hyvin, että lasten suhteen kaikkia mahdollisia riskejä on hyvä välttää, sillä päiväkodin kontolle ne tuossa tapauksessa lankeaisi, mutta kuulostaa silti hätävarjelun liioittelulta. Välillä vaikuttaa siltä, kuin perinteinen maalaisjärjenkäyttö olisi kadonnut kokonaan.

Takaisin omenoihin. Kesällä asiaankuuluvasti hurahdin raparperiin ja tein useasti Puputytön juhlakirjasta raparperipikkukakkusia tai piirakkaa samaisella ohjeella, jos tarkkoja ollaan. Aikuisuuspisteitä ropisee jälleen, sillä penikkana kyseinen hedelmä/vihannes (Mihinkäs raparperi luokitellaan? Vihanneshyllyssä se on kaupassa, mutta käsite "vihannes" assosioituu enemmän ruokaisiin raaka-aineisiin.) sai lähinnä nikottelemaan. Maussa ei ollut silloinkaan vikaa, mutta se klimppimäinen koostumus! Tosin olin muutenkin sitä en-syö-jogurttia-jossa-on-paloja- koulukuntaa, että ihmekös tuo. Niin ne omenat! Raparperisesonki oli ja meni, niin päätin testata, miten kyseinen ohje toimisi omenoilla. Lopputulos lähenteli taivaallista ja minulla on todistajia, jos ette usko. Sisar muutti viime viikonloppuna uuteen kommuuniin ja tupaantuliaislahjana vein em. piirakkaa. Huijaamatta piiras oli kadonnut alle puolessa tunnissa.

Ihastuttava omenapiiras

POHJA
100g margariinia
2,5 dl sokeria
1,5 dl maustamatonta soijajogurttia (alkuperäisessä ohjeessa oli - tuorejuusto, mutta taloudellisista syistä kokeilin jogurttia ja ainakin omasta mielestäni ajaa asiansa mainiosti)
1 tl vaniljasokeria tai -aromia
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl kanelia
150 g omenoita kuorittuna ja kuutioituna

OMENASIIRAPPI

(Siirappi on tässä kohtaa oikeastaan väärä termi, sillä omenan rakenne poikkeaa raparperista sen verran, ettei keitettäessä hajoa samalla tavalla. Siirappi, kiisseli, kastike, mitä näitä nyt on.)

1 kanelitanko
2 dl vettä
2,5 dl fariini/intiaanisokeria
n. 100-150g omenaa hyvin pieniksi kuutioiksi pienittynä

KORISTELU

1 prk vaahtoutuvaa soija- tai kaurakermaa (olenkohan jo liputtanut Alpron vispikerman puolesta tarpeeksi...)
maun mukaan sokeria

* Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
. * Vuoaksi kelpaa mikä vain korkealaitainen vuoka. Irtokakkuvuoka on varsin kätevä.
* Kuori ja pieni tarvittava määrä omenoita.
* Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe, kaneli ja suola. Laita kulho sivuun odottamaan.
* Mittaa kulhoon margariini ja sokeri, ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.
* Seuraavaksi lisää vaniljasokeri ja jogurtti. Sekoita nopeasti vatkaimella.
* Viimeiseksi lisätään omenan palat ja jauhot vähän kerrallaa. Tässä kohtaa sekoitusväline kannattaa vaihtaa esim. puulastaan. Jos taikina tuntuu hirveän paksulta ja jauhoiselta, niin voi perään heittää muutaman ruokalusikallisen jogurttia.
* Kippaa taikina voideltuun vuokaan ja tasoita.
* Paista uunin keskitasolla n. 40-50 minuutti uunista riippuen. Jos on oikein tehokas uuni, niin pohja saattaa kypsyä jo puolessa tunnissa. Kannattaa siis käydä kurkkimassa hyvissä ajoin ettei käy hullusti.
* Jätä kypsä piiraspohja odottamaan jäähtymistä ja valmista siirappi.

* Mittaa vesi, sokeri, omenakuutiot ja kanelitanko kattilaan. Kiehauta seos samalla sekoittaen, ettei sokeri pala ikävästi pohjaan kiinni.
* Laske hieman lämpöä ja keitä n. 10 minuuttia niin, että neste haihtuu puoleen ja koostumus muuttuu siirappimaiseksi.
* Ota kattila pois liedeltä, ota kanelitanko pois ja jäähdytä siirappi. Jos taloudesta löytyy pieni kannu, niin on omiaan tarjoiluun, mutta oikeastaan mikä tahansa kuppi käy.

* Kun pohja alkaa olla jäähtynyt voi vaahdottaa sokerilla maustetun kerman.
* Koristelussa tyyli on vapaa. Jos tykkää leikkiä pursotuspussien kanssa, niin en kiellä, mutta eipä se siihen makuun vaikuta, vaikka koko komeuden vain kippaisi pohjan päälle. Jos tykkää, niin pinnalle voi ripotella pikkuisen kanelia.
* Tarjoilu tapahtuisi niin, että jokainen voi itse valella siirappia piiraspalansa päälle juuri ennen suuhun lusikoimista. Mitä enempi, sen parempi, t: kokemuksen syvä rintaääni.



Viime päivinä ei ole liiemmin ehtinyt/jaksanut tehdä keittiössä mitään muuta, kuin paahtamaan leipää ja keittämään kahvia. Kaksi viikkoa sitten alkoi viimeinen(!) työharjoittelu ja viime viikolla ehdin olla kuutena päivänä töissä, niin ei puhti tahdo riittää muuhun kuin kaukosäätimen näppäilyyn. Tosiaan, olen ollut Tampereen työväen teatterilla opettelemassa tilaus- ja kokoustarjoilua. Käytännössä kärrännyt astioita kerroksesta toiseen, ihmetellyt ja yrittänyt näyttää asialliselta vaihtelevalla menestyksellä.
Jos ei muuta, niin ainakin puitteet ovat yksinkertaisesti upeat, sillä olen korviani myöten rakastunut vanhoihin porraskäytäviin, auloihin ja lämpiöihin, joissa voi kuulla historian havinan. Varsin helppoa olla minä, kun voi vain taitella servettejä ja haukkoa henkeä ihastuksesta samalla, kun koko muu talo ui syksyn ensi-iltapaineissa.

Tänään olen ansaitulla vapaalla. Pitäisi yrittää hoitaa laiminlyötyjä velvollisuuksia kotihengettärenä, mutta pahoin pelkään, että vaaka taitaa kaikesta huolimatta kallistua Kentin levyjen ja Charlie Chaplinin muistelmien puoleen. Koulu loppuu muutaman viikon päästä, niin sittenhän ei olekaan muuta kuin aikaa puunata ja puleerata, joten katellaan sitten paremmalla ajalla uudestaan.

Joutilaisuudesta

En tunnu pystyvän muotoilemaan järkeviä lauseita aiheesta, kuinka viikko sitten palasin takaisin kouluun ja tämä joutilaisuus hämmentää kiireen täyteisten kuukausien jälkeen. Siis ohitetaan koko asia ja siirrytään suoraan muihin aiheisiin.



Elämää pähkinänkuoressa. Otin tuon kuvan viime tiistaina ja kummassakaan kirjassa en ole edennyt lähellekään puoliväliä. Lattialla eivät sentään enää loju. Pitäisi yrittää jäljittää kateissa oleva lukuinto. Parhaiten varmasti onnistuisi mukaansatempaavien lukuromaanien avulla, saa ja pitääkin suositella!



Kesän missio oli poimia mustikoita hilloa varten. Puolikas voitto, sillä metsään asti en ole päässyt, mutta hilloa tein. Hyödyntämäni ohje löytyy TÄÄLTÄ. Sen verran voisin lisätä, että säilymisen edistämiseksi purkit kannattaa kuumentaa ensin ja kansia keittää hetkinen kiehuvassa vedessä. Itse en olisi ainakaan välttämättä oivaltanut tehdä kyseistä operaatiota ellei äiti olisi neuvonut. Kymmenen minuuttia 150- asteisessa uunissa riittää. Purkit kannattaa kuitenkin ottaa uunista pois vasta siinä kohtaa, kun hillo on valmista kaadettavaksi niihin.

En tiedä johtuiko siitä, että tehtiin kolminkertainen annos ja sokeri ei jostain syystä hyydyttänyt tasaisesti, sillä minun purnukkani sisältö jäi aika löysäksi. Maultaan erinomaista ja nimenomaan lettujen kanssa toimii tosi hyvin, mutta kakun väliin en ehkä laittaisi. Ensi kerralla paremmalla onnella!

Kuvassa näkyvä lettu on muuten itse paistettu! Mainitsemisen arvoinen asia syystä, että olen viimeiset 15 vuotta(?) elänyt siinä uskossa etten osaa paistaa lettuja, mutta näköjään osaankin! Penikkana, kun pääsi aiemmin koulusta, mitä muut tulivat kotiin, eikä aina huvittanut kokata makarooni-ketsuppi- kompoa, niin kallistui sitten lettutaikinaan. Muutaman kerran onnistuikin tai siihen asti, kunnes kiellettiin koskemasta paistinpannuun metallilastalla. Sinnikkäästi jaksoin silti yrittää, josko olisivat sillä kertaa onnistuneet, mutta yleensä sain aikaan muutaman puoliksi raa'an taikinakasan ja lopun taikinan kaadoin kaikessa hiljaisuudessa viemäriin. Onneksi keksin opetella leipomaan!

Viime viikolla piti päästä hilloa testamaan, niin rohkeasti tartuin lettuhaasteeseen ja yllätyksekseni selviydyin maaliin voittajana, jippikaijee! Vegaaninen letut ovat huomattavasti helpompi kääntää, kuin kananmunaa sisältävät yksilöt. Jos tätä lukee joku toinenkin, joka on letunpaistosta traumatisoituneita, niin rohkaisen yrittämään! Käypä ohje löytyy ainakin TÄÄLTÄ. Lettutaikinan on tarkoitus olla vähän ohuempaa, niin jauhoista voi jättää n.½-1 dl pois.



Manchester takapihalla.



Yksi ilta innostuin näpertelemään. Olisi parhainta, jos osaisi oikeasti tehdä jotain, mikä olisi samalla hyödyllistä ja siistiä. Omat näpertelytaidot rajoittuvat lähinnä tuollaisiin leikkaa-liimaa- kollaaseihin. Toisaalta ehkei se ole niin justiinsa, jos on kivaa. Voisi harkita skräppäämistä. (Note to self: Osta paljetteja ja kimalleliimaa baariharjoittelun tuotekansiota varten!)

Liekkö lähestyvä syksy, kun kuunnellut viimeisen viikon lähes pelkkiä shoegaze- bändejä. Täältä löytyy muutama hyvä esimerkki aiheesta, KLIK. Harmittaa vähän, kun lauantainen My bloody valentine jäi väliin, mutta eiköhän sen asian kanssa selviä. Slowdiveä olisin varmasti surrut enemmän.

Oho, aika juoksee ja pitäisi olla vähintään unessa tai ainakin matkalla. Nati nati!

Aikuisuutta isolla A:lla tai ainakin sinnepäin

Televisio - tuo kaiken pahan alku ja juuri. Olen elänyt televisiottomassa taloudessa siitä asti, kun vanhempieni luota muutin pois. Meillä kotona katsotaan paljon televisiota, niin aikanaan olen paljon katsonut sitä itsekin. Eritoten kaikki kotimaiset draamasarjat. Viime vuosien aikana olen tullut silti hyvin toimeen ilmankin, vaikka Yle Teemaa olen paikoin kaivannut.
Muutama viikko sitten, aivan yllättäen huomasin olevani asuntoni kokoon nähden aivan liian suuren television omistaja ja tällä näkyy niin Ylen kanavat, kuin kaikki ne turhemmatkin.

Tämä kaikki oli oikeastaan pohjustusta varsinaiseen aiheeseen. Nimittäin kuinka olen pari kertaa vahingossa päätynyt katsomaan pätkiä Liv:ltä tulevaa Olgan kotona- ohjelmaa. En ole ikinä pahemmin perustanut mistään lifestyle- ohjelmista (paitsi Tanskalainen maajussi!), sillä useimmiten ohjelmien henkilöt eivät herätä minkäänlaista mielenkiintoa tai edes uteliaisuutta. Ruuanlaitto-aspekti taisikin olla se, joka oman mielenkiinnon tässä tapauksessa herätti, sillä ruokaohjelmat ovat aina olleet lemppareita.

Enemmän kuin tosi-tv:n katsominen itseäni hämmästytti huomata ajattelevani, miten minäkin haluan tuollaisen elämän. En oikeastaan tiedä, minkälaisia kuvia olen vuosien varrella maalaillut oman "aikuisuuteni" varalle. Tokkopa niihin on tavanomainen perhe-elämä ainakaan liittynyt. Miten tuossa ohjelmassa kaikki on niin idyllistä, herttaista ja ihanaa! Kotoisa, lämmin koti, pyritään omavaraisuuteen puuhastelemalla kasvimaalla, unohtamatta eläimiä ja ennen kaikkea ihmisiä, kenelle tarjota kahvit pihanurmella ja joiden kanssa kaikki on siistiä. Siistiä, sitähän tuollaisen elämän täytyy olla. Siellä ei jätetä vessaa siivoamatta niin pitkäksi aikaa, että sieltä saa aidsin (tai ainakin melkein), ei riidellä, ei olla liian väsyneitä, ei syödä soijapyttipannua pakastimesta, kun muuta ei viitsitä laittaa tai notkuta tietokoneen edessä tukka likaisena rispaantuneissa sukkahousuissa, kun muutakaan ei viitti.

Juu tiedän, ihan höpöhöpö- puhetta. Eiköhän Olga ja kaikki muutkin tee juuri tuota samaa, vaikka elämä muuten olisi millaista.

Toki hyvä tunnistaa, mitä kohden tahtoo elämässä mennä, mutta tietyt realiteetit lienee hyvä pitää mielessä.
Ensinnäkin tässä yhden ihmisen kattavassa taloudessa ajatus muista ihmisistä on kokonaan vieras, lapsista puhumattakaan. Aiheesta on tainnut olla jossain yhteydessä puhettakin, kuinka en osaa kuvitella itseäni äitinä, vanhempana.
Omavaraisuus on kaikinpuolin eduksi ja ajatuksena ihana, mutta siellä pitää jonkun jaksaa koko ajan laittaa, kastella, kitkeä ja kyykkiä. Jaa, että minäkö? Itseasiassa, minulla on tämä Dostojevski nyt aika pahasti kesken...
Hiljattain olin erittäin ylpeä, kun sain pidettyä purkkibasilikan hengissä niin pitkään, että samasta purkista sai tehtyä kolmesti yrttivoita tavanomaisen yhden sijaan.
Muutto syrjemmälle voisi myös olla ajankohtaista, sillä tuollaista elämää ei oikein ylläpidetä kaupungin humussa. Olen vain yhä kriittisessä diskoiässä, niin voisi koitua turhan kalliiksi ja vaikeaksi. Muutenkin tavoitteena on ollut enemmänkin poistua kotoa niin usein, kun vain on mahdollista.

Kuulostipa siltä, kuin olisin oikeasti harkinnut suuria elämänmuutoksia. Toki sitä toisinaan käy mielessä kaikenlaista, mutta luotan silti enemmän elämän tuomiin muutoksiin kuin itse päätettyihin. Tämä kaikki nousi nyt mieleen tuon ohjelman saattelemana. Liekkö vain merkki siitä, että tv voisi jatkossakin olla kiinni. Dostojevski kykenee varmasti opettamaan enemmän.

Loppuun vielä maininta omasta kodistani. Taannoin siivotessa keksin tomuttaa kaikki pandat ja samalla päätin tehdä tilannekatsausta ahtamalla kaiki samaan kuvaan. Jos en laskuissa pahasti seonnut, niin lopputulos oli 64. Viime aikoina huomannut tietoisesti toppuuttelevani itseäni esim. kirpputoreilla, ainakin tällaisissa "minulla on sinua jo kolme"- tilanteissa, mutta kyllä sopu aina sijaa antaa.

Sometimes you win More often you lose

Tein eilen illalla oivalluksen, kun lomauupumukseltani en malttanut keskittyä muuhun kuin sudokuihin ja katkonaisesti taustalla pyörivään 22-Pistepirkkojen Sleep good - rock well: a documentary of 22-Pistepirkko- dvdhen. Nimittäin kuinka onnelliseksi em. bändin merkityksen ymmärtäminen on tehnyt minut tämän vuoden aikana. Olen ehkä hidas, kun meni näin kauan tajuta se. Toisaalta voihan sen ajatella niinkin, ettei aika ole ollut kypsä ennen kuin vasta nyt.

On ollut ja varmasti aina tulee olemaankin niitä bändejä, joiden tuotannon haltuunottaminen on koko ajan ns. vaiheessa. Kuinka pitäisi yrittää perehtyä, koska a) edustaa musiikkisuuntausta, josta itse yleisesti tykkää b) hyvät tyypit tykkää, joiden arvostelukykyyn voi (aina) luottaa. c) olen luontaisesti utelias/innokas löytämään uusia musiikillisia helmiä. Kaikesta huolimatta jotkut hyväksi havaitut silti vain unohtuvat ja jäävät taka-alalle. Siihenkin varmasti on loppujenlopuksi syynsä ja ajallisesti ajateltuna hyvä niin, sillä aikaa ei vain riittäisi kaikille.

22-Pistepirkko:ja muistan tietoisesti kuulleeni ensimmäisen kerran 2005 Provinssirockissa. Muistikuvieni mukaan keikalle päätyminen oli vahinko, mutta pidin kuulemastani ja keikasta kovasti, vaikken mitään ennestään tiennytkään. Se sitten kuitenkin jäi, kunnes 2009-2010 vuodenvaihteessa Birdy päätyi sattumalta soittolistalle. Kyseinen kappale on viime vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa selviytymiskappaleiden kärjessä. Laulun riipaisevuutta lisäsi myöhemmin tieto siitä, että liittyy Birdy- nimiseen elokuvaan. En ole nähnyt kyseistä filmiä, mutta lukenut kyllä William Whartonin samannimisen romaanin, jonka pohjalta elokuva on tehty. Kertoo kahden pojan ystävyydestä ja siitä kuinka pojista toinen, Birdy, kuvittelee olevansa lintu. Ajatuksia ja tunteita herättävä kirja, suosittelen!



"- Jos olisit 40 ja mies, niin olisit nuo.", on ehkä nätein kohteliaisuus, jonka olen tähän ikään mennessä saanut. Mainitsin siitä, kuinka eivät näytä siltä videossa siltä, että voisivat olla pahoja. Tykkään tuosta musiikkivideosta muutenkin tosi paljon. Oikeastaan kaikki on saatu osumaan kohdallaan ja tunnelma on vähintään yhtä riipaisevan kaunis kuin laulu itse.

Menneinä vuosina olen puolihuolimattomasti kuunnellut kirjastosta lainattuja levyjä ja yrittänyt tuloksetta tavoittaa birdymäisiä tunnereaktioita. Onneksi pienen arpomisen jälkeen päädyin viemään itseni keikalle viime tammikuussa, sillä sai tajuamaan aivan uudella tavalla, mistä tässä bändissä on kyse. Tekee aina suuren vaikutuksen, kun tila otetaan haltuun pelkästään intensiivisellä soittamisella ja vaatimattomuudella ilman minkäänlaisia showtemppuja. Pisteenä i:n päällä soittajat olivat oikeasti vähintään yhtä lämminhenkisenoloisia kuin mielikuvissa. Sellaisia, joita tekee mieli vain halata. Jos olisin kehdannut, niin varmaan olisin mennytkin halamaan, ainakin Askoa. Pojista ei yleensä seuraa mitään hyvää, mutta liikuttavat sedät ovat aivan oma lukunsa ja saavat helpoiten nuoret tytöt itkemään.

22-Pistepirkon keikkoja tähän vuoteen on mahtunut jo kolme ja levyihin huomaan tarttuvani säännöllisin väliajoin. Se on jo mainittava saavutus ottaen huomioon, kuinka huonosti keikoilla tulee käytyä nykyään. Tosin johtuu enemmän siitä, ettei potentiaalisia tapahtumia ole ollut ja etten ole saanut otettua haltuun mitään tällä hetkellä aktiivisesti keikkailevaa bändiä pistepirkkoja lukuunottamatta. Juhannuksena olleen keikan jäljiltä ei ole pahemmin tullut muuta viime viikkoina kuunneltuakaan. Luulen, että tämä on nyt tullut jäädäkseen.

Oodi Alprolle ja kesäbingon tilannekatsaus

Tämä on oikeastaan jo viime vuoden juttuja, mutta miten lie unohtunut lähettää ylistystä ja suuret kiitokset Alpron suuntaan Airy & Creamy- vispikerman kehittämisestä. Aikaisemmat kokemukset täysin kasvipohjaisista kermoista leivonnan puolella ovat olleet lähinnä pettymyksiä. Kaurapohjaiset ovat olleet vetisiä ja mauttamia, ja soijapohjaisista jäänyt iljettävä kalvo kitalakeen eikä maussakaan ole ollut kehumista. Vastaavasti tämä on rakenteeltaan ilmava, mutta silti napakka, joten soveltuu hyvin myös pursotuksiin. Kulinaristiselta kantilta katsottuna ei maussa eikä suutuntumassa ole valittamista. Ammatinvalinnan puitteissa on tullut kermojen kanssa pelattua ihan kiitettävästi, niin mielestäni tämä ei radikaalisti eroa siitä lehmästä tulevaan. Hinta on kohtuullinen ja saatavuus hyvä. Kannustankin kaikkia nyt parhaana mansikkakakkusesonkina antamaan lehmille ansaitun loman ja valitsemaan Alpron.

Alla muutama kuva, jossa esiintyy em. maailmanpelastuskeksintö.

(Tragikoomista, että kuvatiedostoissani on kohta enempi kuvia ruuista kuin ihmisistä, mutten edes tee niillä kuvilla mitään, kun en tunnu saavan aikaiseksi purkaa reseptejä tänne.)



Viime talvena kuuntelin Kaj Chydeniusta kera mustikkarahkan. Purkki alproa vispattuna, n. puoli purkkia maustamatonta soijajogurttia ja marjoja/hedelmiä silleen sopivasti. Toimii varmasti myös ilman Chydeniusta.



Inspiroiduin talvella Gopalin valkosuklaa-mustikka- kakusta ja yritin tehdä itse samanlaisesta. Pohja taisi jäädä vahingossa vähän raa'aksi ja suklaata olisi voinut olla enemmän, mutta muuten ei valittamista.



Sitruunatäytelakut ovat olleet tämän kesän hitti, mikä on heijastunut keittiöönkin. Ensimmäisessä versiossa sitruunapiiraastani oli omat puutteensa, mutta aika äkkiä se silti hävisi parempiin suihin. Kunhan raparperi- ja mansikkasesongista päästään, niin täytyy palata asiaan. Mistä tuli mieleen, kun sitruunapiiraan ohjeita etsiessäni törmäsin youtubevideoon, jossa tekivät vegaanista sitruunamarenkipiirasta! Lähinnä yllätyin siitä, miten sai aikaan niin kuohkean marengin kananmunankorvikejauheesta. Ainakin näytti samalta mitä "alkuperäinen". Sen verran jäi kyseinen ohje polttelemaan, että varmasti on joskus pakko testata. Pisteenä i:n päälle leipomossa oli tatuoitu punkkipoju.

(Oho, mikä myyntipuhe. Ansaitsisin tästä hyvästä vuoden vispikermat veloituksetta. Jos joku Alpro- ihminen sattuu lukemaan, niin kröhöm.)

Tämä kaikki tuli mieleen, kun menneen viikon aikana olen ollut usemmassakin eri keittiössä tekemisissä kyseisen valmisteen kanssa. Tulevalla viikolla voisin yrittää pyöriä omassakin keittiössä, sillä perjantaina allekirjoittanut täyttää vuosia ja mikä olisikaan parempi tekosyy leipomiseen.

Kesälomasta on yli puolet jo takana, mutta tuntuu jo nyt siltä etten olisi ollut kuukausiin töissä, mikä on jo voitto itsessään. Kesäbingosta olen päässyt vetämään jo yli Joensuun ja kroketin, jes! Huomenna alkaa heinäkuu ja viimeinen lomaviikko, joka on selviä suunnitelmia vailla ja hyvä niin.

Loppuun vielä blogivinkki! En ole ikinä suuremmin innostunut sisustamisesta, joten sisustusblogeihinkaan en ole kokenut tarpeelliseksi perehtyä. Tämän, Vicodin Kuvalehti- blogin löysin facebook- suosituksen kautta ja huomaamattani olen jäänyt koukkuun. Kaikenlaista krääsää arvostavana henkilönä koen samaistumista ja on aina kiinnostavaa lukea, kun joku keksii näperrellä itse kaikkea siistiä. Tämän blogin innoittamana olen miettinyt vauhdittuisikohan roskien vieminen sillä, että liimaisi askartelusilmät roskapöntön kylkeen. Voisi ainakin kuvitella, että vaikutus olisi positiivinen, jos aina roskakaapin oven avatessa vastassa olisi syyttävästi tuijottava silmäpari. Huomenna voisin asioida Tiimarissa.

Kesä älä vielä katoa

Keväällä piti kirjoittaa siitä, miten paljon mieltäni ilahduttaa kinoksien alta paljastuvat asfalttiläntit ja talvisen maihariluistelun jälkeen tennareiden käyttäminen on ihanan kepeää. Hiljattain siitä, kuinka kesän tietää tulleen, kun sormissa tuoksuu raparperi ja korttelin miehet/papat ovat alkaneet pitää kokoontumisajojaan pihalle talviteloiltaan tuoduilla puistopenkeillä. Eilen oli juhannusaatto, merkki keskikesästä. Taiat jäivät taas tekemättä, uudet lokinpoikaset opettelevat pian lentämään ja syys saapuu hiljakseen. No ehkei sentään vielä, mutta tällä menolla hyvinkin pian.

Suurempien kesäsuunnitelmien tekemisen lopetin joskus teininä. Keväisin ei saanut koulujutuilta mitään järkevää aikaan, niin kaiken siirsi kesälle, silloin kun on aikaa. Loppujen lopuksi ei se ikinä oikein toiminutkaan ihan niin. Suureelliset suunnitelmat tuovatkin useimmiten vain hirvittäviä paineita ja kesä muutenkaan ei ole vuodenajoista helpoin. Ilmassa ikään kuin leijuu sanomaton sääntö siitä, kuinka koko ajan pitäisi olla menossa ja hirveän kivaa. Tähän kesään valmistautumista tosin helpotti tieto siitä, että koko kesä menisi töissä, niin ei ehtisi liikaa pyörimään tekemättömyyden ympärillä. (Paitsi nyt, kun olen seuraavat kaksi viikkoa lomalla! Silti keväällä mietin, että pitäisikö keksiä jotain suht helposti toteutettavissa olevia kesätehtäviä ihan vain siksi, ettei koko kesä menisi vain juostessa kodin ja Telakan väliä. Oli sopiva laatikkokin, josta olisi ollut hyvä askarrella kesätehtävälappusille rasia, mutta sekin sitten jäi. Toisaalta ollaan vasta kesäkuun puolivälissä, niin ehtiihän tässä halutessaan vielä vaikka mitä.


(Ostoslistalle voisi lisätä värilliset kynät, sillä kuinka ankeaa! Kalenterikin näyttäisi kivemmalta, jos kaikkia merkintöjä ei olisi tehty mustekynällä. Ei sillä, että hirveästi olisi merkittävää, mutta tykkään huijata itseäni ja kirjoittaa kaikkea epäolennaista päivät täyteen, niin näyttää kivemmalta. On myös huomattavasti hauskempi lukea myöhemmin.)

Tein tuon äsken sen pohjalta, mitä äkkiseltään tuli mieleen. Varmasti paljon potentiaalisia juttuja jäi uupumaan, kuten Tampereen tutkiskelu. Viime kesänä tehtiin silloisen toverin kanssa muutama retki niin, että ajattiin bussilla jonnekin ja käveltiin ympäriinsä. Talvella moiseen ei hirveästi viitsi ruveta.

Sinäänsä kaikki listatut asiat ovat suht selkeitä etteivät edes tarvitse pohjustusta, mutta pohjustan silti!

- Erään toverin kanssa kerhosta ollutkin jo puhetta. Yritän tunnollisesti katsoa läpi 1001 elokuvaa, jotka jokaisen tulisi nähdä vähintään kerran- kirjaa ja useasti jäänyt filmien jälkeen olo, että jos tästä voisi jonkun kanssa keskustella, niin voisi saada huomattavasti enemmän irti.

- En ole tainnut uida järvessä sitten kesän 2007. Voisi olla korkea aika.

- Oikeastaan mielessä yksi tietty tuntematon kahvilamimmi, joka vaikuttaa kivalta ja jännältä. Tuo kohta voisi yhtä hyvin olla uuteen ihmiseen tutustuminen, mutta olla omalle kohdalleni olisi ehkä liian haastava, sillä en ole niissä hommissa kauhean hyvä. Joskus vahingossa vaan onnistuu.

- Ylöjärven eläinpuisto, tarkemmin Pirttikallion kotieläinpiha oli jo viime kesänä työnalla, mutta niin vaan jäi.

- Krokettiakin olen miettinyt jo monta kesää, muttei ole ollut peliä eikä niinkään pelitovereita. Vähän epäilen nytkin, mutta mistä sitä ikinä tietää.

- Nina palasi Bristolista ja asettui takaisin Joensuuhun tällä viikolla. Raha-, aika- ja elämäongelmien takia en ole vielä kertaakaan päässyt vierailemaan hänen tykönään siellä, mutta nyt menen, kun festarimatkatkin jää tältä kesältä väliin. Junaliputkin on jo hankittuna, joten täältä tullaan!

- Baarissa työskennellessä olen huomannut, miten metkaa on yrittää puhua/myydä oluita, kun itse ei tiedä niistä juuri mitään yksin senkään takia etten ole ikinä oppinut olutta juomaan. Parhaimpia ovat kaikki Tsekin, Belgian ja Saksan suunnalta tulevat nimihirmut. Hiljaa hyvä tulee, oppia ikä kaikki ja mitä näitä nyt on.

- Olin suunnitellut hankkivani kertakäyttökameran kesäksi, muttei olekaan ollut (muka) aikaa jäljittää kameraa. Tapauksessani olisi ollut muutenkin varmasti enemmän kuin heittäisi rahaa ojaan, mutta olisi ollut vain jännittävämpää. Yrittänyt nyt kuvata mahdollisimman paljon ihan tavallisella kameralla. Pointtina tälle olisi ollut niiden pohjalta koota jonkinlainen skräppikirja syksyllä. Katellaan, miten käy.

- Sain Maijalta Tarot- pakan joskus viime talvena ja yrittänyt pitkin kevättä opiskella, mitä stressiltä ja kiireeltä malttanut. Jotka yhtään mystisiin juttuihin perehtyneet ymmärtävät varmasti sen, miten ei pysty keskittymään puolihuolimattomasti vaan vaatii tietynlaisen mielialan. Yrittänytkin nyt kaikkina kiireettöminä aamuina perehtyä. (Kyllä minusta noita vielä tulee!)

- Pandalla olen käynyt elämäni aikana lukemattomia kertoja, mutta pointtina olisikin käydä yhdessä erään yhtä innokkaan lakutoverin kanssa. Kaikki ammattimaiset bloggaajathan tekevät retkiä retkupuljuihin ja ties minne, niin tämä olisi vähän niin kuin semmonen retki!

- Marjastuksesta on lapsuuden ajoilta aikamoisia traumoja. Lähinnä se, miten ei ole päässyt pois sieltä metsästä sillon kuin ei enää huvita, vaan jäänyt väistämättä jumiin. Viime kesänä huomasin, miten mökillä mustikoita kasvaa aivan pihassa niin paljon, että riittäisivät aivan hyvin omiin tarpeisiin, jos vaan viitsii poimia. Viime kesänä bongasin myös lehdestä reseptin mustikkahilloon, johon tuli kardemummaa ja vaniljaa, mikä toimikin tämän marjastusboigotin kaatavana tekijänä. Jäi sitten kuitenkin marjat maahan, kun mökille ei enää ehtinytkään. Tuo kyseinen resepti polttelee edelleen mielessä, niin jospa tänä kesänä tekisi asialle jotain.

Voisi myös tehdä jonkun yleisen elämäbingon, johon voisi laittaa ainakin pyrkimyksen olla spontaanimpi, opetella syömään monipuolisemmin kasviksia, armollisuus omaa temperamenttia kohtaan, olla ikinä lopettamatta hyvän musiikin rakastamista(olisi tuon varmasti voinut paremminkin ilmaista) ja diskota niin paljon kuin ehtii. Voi myös olla tekemättä, niin on jännempää.

Nyt jatkan tämän päivän suorittamista pukeutumalla ja kiipeämällä Pyynikin näkötorniin. Toivottavasti vegaanisia munkkeja on tarjolla!

Loppuun vielä täytyy mainita kuinka 22-pistepirkko ei mene ikinä pieleen. Tuli huomattua eilen jälleen kerran. Voitte itse kuunnella tuosta, jos ette usko. On muuten riipaisevimmat co-starsit tuossa videolla. Hipovat samaa viivaa Matti Pellonpään kanssa. Petsi, tuo koiraakin koirampi!

Kirjahyllyssä

Paskaa lapsille- blogissa perehdyttiin kirjahyllyn sisältöön ja innostuin itse tekemään inventaariota oman hyllyni/hyllyjeni suhteen. Suurimpana syynä lienee se, että pääsisin paremmin kartalle siitä kuinka paljon todellisuudessa omistan lukemattomia kirjoja. Huolimatta kaikesta rakkaudesta kirjojani kohtaan kuulun niihin ihmisiin, jotka hamstraavat kirjoja divareista/kirppareilta/poistomyynneistä ja sen jälkeen unohtavat ne hyllyynsä. Ei sillä, että hankkisin niitä ihan vain huvin vuoksi keräämään pölyä hyllyyn ja turhaksi painoksi muuttolaatikoihin, vaan kaikki ovat sieltä pitäisi lukea- listalta. Säännöllinen kirjastossa vierailu ja miten tykkään aina kantaa sieltä painoni verran kampetta kotiin on ehkä suurin syy siihen, että omat kirjat jäävät hyllyyn odottamaan vuoroaan. Kai sitä ajattelevaa, miten eivät katoa sieltä mihinkään, niin kyllä niiden kanssa vielä ehtii viettämään aikaa. Viimeistään lainauskieltoon joutuessaan. Tampereella niin ei tosin ole tainnut käydä vielä kertaakaan, mutta sitä odotellessa.



Toivottavasti seuraavassa asunnossa olisi sen verran enemmän tilaa, että olisi mahdollista investoida toiseen tai suurempaan kirjahyllyyn. Tämän hetkisestä tila on loppunut jo aikaa sitten, joten loput on sullottuna vähän sinne sun tänne, mihin nyt sattuu mahtumaan. Yritän viimeiseen asti vältellä lattialle kasaantuvia kirjapinoja, sillä niistä ei seuraa kuin väistämätön kaaos. Tilanpuutteesta huolimatta yritän noudattaa jonkunlaista järjestystä. Varsinaisessa kirjahyllyssä ovat kaikki romaanit ja ne on jaoteltu sekä aakkosjärjestykseen, että kotimaiseen ja käännettyyn kaunokirjallisuuteen.

Merkitsen
tummennetulla kaikki luetut
alleviivaauksella useaan kertaan luetut
kursivoiden keskenjääneet


KÄÄNNETTY KAUNOKIRJALLISUUS

Acker, Kathy - Pussy, merirosvokuningatar
Alcott, Louisa M. - Pikku naisia
Andersen, H.C. - Andersen's Fairy Tales
Austen, Jane - Kasvattitytön tarina
Austen, Jane - Ylpeys ja ennakkoluulo
Bach, Richard - Lokki Joonatan
Baldwin, James - Toinen maa
Ballard, J.G. - Kiitos naisten
Barbery, Muriel - Siilin eleganssi
Block, Francesca Lia - Rakkaus on vaarallinen enkeli
Brontë, Charlotte - Kotiopettajattaren romaani
Brontë, Emily - Humiseva harju
Bulgakov, Mihail - Saatana saapuu Moskovaan
Burroughs, Augusten - Juoksee saksien kanssa
Burroughs, Augusten - Kuivilla
Camus, Albert - Rutto
Camus, Albert - Sivullinen
Camus, Albert - Putoaminen
Castillon, Claire - Pieni sydän jaksaa rakastaa
Chevalier, Tracy - Tyttö ja helmikorvakoru
Christie, Agatha - Kymmenen pientä neekeripoikaa
Coelho, Paul - Veronika päättää kuolla
Coelho, Paul - Alkemisti
Cooper, Dennis - Frisk
Cunningham, Michael - Koti maailman laidalla
Cunningham, Michael - Tunnit
Dahl, Roald - Joku kaltaisesi
Despentes, Virginie - Pane mua
Dickens, Charles - Oliver, Twist
Dostojevski, F.M. - Kirjoituksia kellarista
Doyle, Roddy - Nimeni on Henry Smart
Doyle, Roddy - Nainen joka törmäili oviin
Ellis, Bret Easton - Less than zero
Eugenides, Jeffrey - Middlesex
Fielding, Helen - Britger Jones - elämä jatkuu
Findley, Timothy - Alaston enkeli
Finne, Jalmari - Kiljusen herrasväki partiolaisina
Gaarden, Jostein - Sofian maailma
Gogol, Nikolai - Kuolleet sielut
Golden, Arthur - Geishan muistelmat
Golding, William - Kärpästen herra
Golding, William - Paperimiehet
Grimm, Jakob & Wilhelm - Grimmin sadut
Gudmundsson, Einar Már - Kaikkeuden enkelit
Hamsun, Knut - Nälkä
Hayden, Torey - Aavetyttö
hayden, Torey - Nukkelapsi
Hayden, Torey - Tiikerilapsi
Hemingway, Ernest - Kenelle kellot soivat
Hesse, Herman - Narkissos ja kultasuu
Hesse, Herman - Siddhartha
Hesse, Herman - Gertrud
Hesse, Herman - Arosusi
Hinton, S.E. - Rumble fish
Hornby, Nick - Alas on pitkä matka
Hornby, Nick - Poika
Hornby, Nick - Uskollinen äänentoisto
Japrisot, Sébastian - Pitkät kihlajaiset
Juslin, Emma - Frida ja Frida
Kafka, Franz - Oikeusjuttu
Kafka, Franz - Mies joka katosi
Kerouac, Jack - Desolationin enkelit
Kerouac, Jack - Tristessa
Kesey, Ken - Yksi lensi yli käenpesän
Kouros, Alexis - Gondwanan lapset
Knutsson, Gösta - Pekka Töpöhäntä Amerikassa
Larsson, Stieg - Pilvilinna joka romahti
Lee, Harper - Kuin surmaisi satakielen
Levine, Noah - Dharma Punx
Lindgren, Astrid - Veljeni Leijonamieli
Lindgren, Astrid - Ronja Ryövärintytär
Lindgren, Astrid - Peppi Pitkätossu
Lindgren, Astrid - Peppi aikoo merille
Lindgren, Astrid - Peppi Pitkätossu Etelä-Merellä
Loe, Erlend - Supernaiivi
Loe, Erlend - L
Loe, Erlend - Tosiasioita Suomesta
Loe, Erlend - Doppler
Lowry, Malcolm - Tulivuoren juurella
Lucie-Smirh, Edward - Joan of Arc
Miller, Henry - Kravun kääntöpiiri
Mitchell, Margaret - Tuulen viemää osat I & II
Murger, Henri - Boheemielämää
Nabokov, Vladimir - Lolita
Olivier, Stefan - Jokaiselle omansa
Orwell, George - Eläinten vallankumous
Orwell, George - 1984
Page, Martin - Maailmanloppuihin tottuu
Rhones, Dan - Älkää kertoko mínulle totuutta rakkaudesta
Saint-Exupéry, Antoine De - Pikku prinssi(löytyy myös toinen versio Englanniksi)
Salinger, J.D. - Catcher in the rye
Sartre, Jean-Paul - Muuri
Sjón - Sinun silmäsi näkivät minut
Spanbauer, Tom - Mies joka rakastui kuuhun
Tartt, Donna - Jumalat juhlivat öisin
Tolstoi, Leo - Anna Karenina
Trocchi, Alexander - Nuori Adam
Uris, Leon - Taisteluhuuto
Vann, Donna Reid - Roberto Ruusuposki
Welsh, Irvine - Paska
Welsh, Irvine - Porno
Welsh, Irvine - Trainspotting
Wharton, William - Birdy
Wilde, Oscar - Dorian Grayn muotokuva
Wilde, Oscar - Onnellinen prinssi ja muita tarinoita
Wilde, Oscar - Collected works of Oscar Wilde
Yoshimoto, Banana - Kitchen

KOTIMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS

Aaltonen, Veera(toim.) - Kesä rynkyn kanssa ja muita novelleja
Donner, Jörn - Presidentti
Ennala, Veikko - Vaimo jonka minulle annoit
Filppula, Jaska - Me ei oltu valtaosaa
Filppula, Jaska - Vieraslista
Hauru, Hanna - Utopia eli erään kylän tarina
Hauru, Hanna - Raaka punainen marja
Hauru, Hanna - Liian pienet sandaalit
Herkiä, Jyrki - Sykkivä universumi
Itkonen, Juga - Anna minun rakastaa enemmän
Jansson, Tove - Kuka lohduttaisi Nyytiä
Jansson, Tove - Muumipeikko ja pyrstötähti
Jansson, Tove - Taikurin hattu
Jansson, Tove - Taikatalvi
Jansson, Tove - Muumipappa ja meri
Jansson, Tove - Muumilaakson marraskuu
Jansson, Tove - Vaarallinen juhannus
Jansson, Tove - Muumipapan urotyöt
Jansson, Tove - Näkymätön lapsi
Jansson, Tove - Aurinkokaupunki
Kauranen, Anja - Ihon aika
Kilpi, Eeva - Unta vain
Kilpi, Eeva - Tamara
Kivi, Aleksis - Seitsemän veljestä
Kokko, Yrjö - Pessi ja Illusia
Krohn, Leena - Rapina
Lehtinen, Tuija - Siivet varpaiden välissä
Liksom, Rosa - BamaLama
Liksom, Rosa - Yhden yön pysäkki
Linna, Väinö - Tuntematon sotilas
Lipson, Katri - Kosmonautti
Manninen, Katri - Kallen inttivuosi
Mukka, Timo K. - Maa on syntinen laulu
Mukka, Timo K. - Täältä jostain
Oksanen, Sofi - Stalinin lehmät
Oksanen, Sofi - Baby Jane
Oksanen, Sofi - Puhdistus
Päätalo, Kalle - Mustan lumen talvi
Röyhkä, Kauko - Miss Farkku-Suomi
Röyhkä, Kauko - Silvia
Saarikoski, Pentti - Kirje vaimolleni
Saisio, Pirkko - Punainen erokirja
Sinisalo, Johanna - Ennen päivän laskua ei voi
Tapola, Katri - Kalpeat tytöt
Tiilikka, Elina - Punainen mekko
Waltari, Mika - Sinuhe Egyptiläinen
Westö, Kjell - Missä kuljimme kerran
Wilenius, Henrik - Levottomuuden loppu



RUNOT:

Aizpuriete, Amanda - Vihreä silmäinen yö - valitut runot
Helin, Hannu - Niin paljon heikkoa voimaa
Ihalainen, J.K. - Eurooppalainen kuolemankirja - valitut runot
Kallas, Uuno - Runoja
Kilpi, Eeva - Perhonen ylittää tien - kootut runot 1972-2000
Kotro, Arno - Musta morsian
Liukkonen, Miki - Valkoisia runoja
Sinkkonen, Lassi - Sinusta huomiseen
Södergran, Edith - Elämäni, kuolemani ja kohtaloni - kootut runot
Tabermann, Tommy - Unta ja verta
70- luvun nuori runo - kokoelam eri runoilijoilta

MUSIIKKI/TAIDE/ELÄMÄNKERRAT:

Curtis, Deborah - Touching from a distance
Goddard, Simon - The Smiths - Songs that saved your life
Herrera, Hayden - Frida Kahlo
Jovanovic, Rob - Richey Edwardsin jäljillä
Keller, Helen - Elämäni tarina
Pierre et Gilles - Sailors & Sea
McCain, Gillian & McNeil, Legs - Please kill me- punkin sensuroimaton historia
Palsa, Kalervo - Päiväkirjat
Price, Simon - Everything (a book about Manic street preachers)
Saastamoinen, Mika - Parasta lapsille - suomipunk 1977-1984
Salama, Hannu - Pentti Saarikoski
Thompson, Jody - Manic street preachers - From despair to where
Weyers, Frank - Dali
Worona, Mary - Swimming underground - vuoteni Warholin tehataassa

YHTEISKUNNALLINEN/TIETOKIRJALLISUUS:

Almond, Mark - Vallankumous!
Beauvoir, Simone de - Toinen sukupuoli
Beauvoir, Simone de - Perhetytön muistelmat
Beauvoir, Simone de - Ajan haasteet
Beauvoir, Simone de - Asioiden laita
Beauvoir, Simone de - Pariisi 1939-1944
Chanda, Ma Dhyan - ZEN - totuuden jäljillä
Cioran, E.M. - A short history of decay
Goldman, Emma - Anarkismi ja muita esseitä
Goldman, Emma - Maailman vaarallisimman naisen puheita ja kirjotuksia
Kropotkin, Pjotr - Kapinahenki
Lehto, Katriina - Ulrike Meinhof - Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta
Lenin, V.I. - Suomesta
Lenin, V.I. - Valtio ja vallankumous
Lindahl, Kent - EXIT - irti natsismin kahleista
Marx, Engels, Lenin - Nainen, perhe ja yhteiskunta
Moran, Caitlin - Naisena olemisen taito
Moskovski, Pavel & Semjonov, Viktor - Lenin Suomessa
Pyhtilä, Marko - Kansainväliset situationistit- spektaakkelin kritiikki
Skugge Linda, Olsson Belinda & Zilg Brita - Pilluparvi
Swami, A.C. Bhaktivedanta - Ajaton viisaus
Väänänen, Jouko - RAUHAA, PEACE! Pasifismin klassikoita
Wilde, Oscar - Aristoteles iltapäiväteellä ja muita kirjoituksia
Wilde, Oscar - Naamioiden totuus ja muita esseitä



SARJAKUVAT:

Ratia, Mattipekka - Nakki ja Tappi
Jansson, Lars - Muumipeikko 21
Jansson, Lars - Muumipeikko 22
Jansson, Lars - Muumipeikko 24
Jansson, Tove - Muumit - sarjakuvaklassikot I
Schulz, Charles M. - Koeta kestää Jaska Jokunen

KEITTOKIRJAT:
(en muista olenko yhtään keittokirjaa lukenut kannesta kanteen, mutta tummennan ne, jotka aktiivisesti käytössä ja kursivoin jos jotain reseptejä kokeillut)

Graimes, Nicola - Nuoren kokin terveelliset herkut
Innanen, Elina - Viiden tähden vegaani
Kettunen, Raisa - Puputyttö ja vohvelisankari Kettunen, Raisa - Puputytön juhlakirja
Kettunen, Raisa - Kasvisseikkailu
Mainquist, Emily - Vegeherkkuja - 70 leivonnaista ja jälkiruokaa vegaanille
mm. Majava, Jonna & Nurvo, Minna - Taikinasta tuotteeksi(tosin leipomokoulussa vaan)
Malila, Sami - Muumimamman keittokirja
Muukkonen, Mirka & Särkisilta, Anna - Vegaanin kasviskeittokirja
Parker, Jill & Joyce - Amerikan herkut
Ruuska, Tuija - Aurinkomaa - koko perheen kasviskeittokirja
Somersalo Inna, Mattila Päivi, Tuomisto Hanna ja Henri Haimi - Härkäpapua sarvista
Tee, Susanna - Maistuvat muffinit
Törmä, Saara - Saa vaivata
Wikholm, Ingrid - Suussasulavat Browniet

KAIKKI JÄLJELLE JÄÄNEET, MÄÄRITTELEMÄTTÖMÄT OPUKSET:

mm. Andersson, Daniel - Kirjallisuus kautta aikojen antiikista nykyaikaan
Coelho, Paul - ELÄMÄ - kauneimmat mietelauseet
mm. Fielding, Noel & Barratt, Julian - The Pocket Book of Boosh
Ijäs, Tuija & Välimäki, Maija-Liisa - Tunne hygieniaosaaminen
Jansson, Tove & Malila, Sami - Pikku Myyn mietekirja
Kipfer, Barbara Ann - 12.000 syytä olla onnellinen
Koski, Jussi T. - Banappelsiini - Ideavitamiineja henkilökohtaisen luovuuden kehittämiseen
Manik, Dhyan - Tarot- portti sisimpään
Nättilä, Pentti & Kinnunen, Raimo J. - Ransu Karvakuono
Paasio, Harri - Riimut - viikinkien oraakkeli - opas riimujen tulkintaan
Schneider, Steven Jay - 1001 Elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään
Schulz, Charles M. - Koti on koirankopin katolla
Schulz, Charles M. - Onni on... lämmin koiranpentu
Silk Riitta, Mäki Jaakko & Kjisik Felicity - Grammar Rules!
Westö, Kjell & Poijärvi, Sari - Kasari
Minun juhlani- kuvakirja
Englanti-Suomi- sanakirja

(Pahoittelut kirjoitusvirheistä. Yritin syynätä mahdollisimman hyvin, mutta keskittyminen loppui kesken.)

Huh, olipa aikamoinen urakka. (Ehdin käydä töissäkin tässä välissä.) Äkkiseltään vilkaistuna näyttäisi ettei siellä ihan hirveästi olisi sellaisia, joissa ei ole mitään merkintää. Varmasti yksi kolmannes suunnilleen, kuten arvelinkin. Olen kyllä miettinyt, että seuraavan muuton yhteydessä viimeistään voisi karsia huolella niitä, jotka kiertäneet vuosia mukana ja aina ajatellut, että kyllä vielä joku päivä luen tämän. Näinköhän tulen lukemaan. Muutamia pelastin aikanaan mummolasta, kun olisivat muuten menneet roskiin ja kirjojen roskiin heittäminen kuulostaakin jo rikolliselta toiminnalta. Sinäänsä tulisin varmasti toimeen, jos vaan olisi Eeva Kilven runot ja Kalpeat tytöt käsillä, sillä kirjastoistahan saa kaiken. Kirjoissa ja ääriäänmyöten täynnä olevissa kirjahyllyissä on vaan jotain hyvin kotoisaa ja lämminhenkistä, suorastaan turvallista. Tämä onkin syy, miksi haluan tulevaisuudessakin pitää kirjani lähellä. Niin ja kirjaston kirjoihin ei saa tehdä merkintöjä ja/tai alleviivauksia, mikä on toisinaan erittäin tärkeää.

Taidankin tästä mennä lukemaan, menkää tekin!

Seikkailuun!

Siihen nähden, että kohta tulee täyteen kahdeksan vuotta kasvissyöjänä, niin olen (edelleen) onnettoman huono syömään kasviksia. Sipulia ja banaaneja lukuunottamatta keittiöstäni harvemmin löytyy mitään tuoretta. Toki siihen vaikuttaa useampi eri tekijä, kuten se miten yhden ihmisen taloudessa liian usein ei vain ennätä syödä kaikkea ennen pilaantumista ja itseään varten harvemmin jaksaa panostaa. Lapsuuden traumaattisilla kasviskokemuksilla on myös oma osansa nykypäivän nirppanokkaisuuteen. (Olenkohan maininnut jo siitä, kuinka mummo pakotti syömään säilykepunajuuria, eikä saanut ottaa edes maitoa päälle. Kierrän edelleen kyseisen juureksen kaukaa.)

Tämä lienee kuitenkin nyt sitä aikuisuutta, kun olen tosissani päättänyt tehdä asialle jotain. Onneksi meillä on Raisa Kettunen aka. Pinkkis & Puputyttö, joten tähän taistoon ei tarvitse minun, eikä muidenkaan kasviskammoisten, käydä yksin. Raisa on ainakin minut Puputyttö- kirjoillaan vakuuttanut siitä, että häneen jos kehen voi luottaa reseptiasioissa. Siksi olinkin enemmän kuin innoissani kuullessani, kuinka työstää uutta kirjaa, jonka tarkoitus on nimenomaan tutustuttaa erilaisiin kasviksiin mahdollisimman yksinkertaisesti. Kyseinen kirja, Kasvisseikkailu löytyy nyt kirjakaupoista ja omani kopsahti tänään postiluukusta.




(Miltei liikutuin, sillä ihastuttavampaa omistuskirjoitusta saa hakea. Kylkijäisistä puhumattakaan. *tähän kohtaan paljon sydämiä*)

Kasvisseikkailu on pääasiassa suunnattu perheen pienimmille, mikä on mielestäni enemmän kuin hyvä asia. Lapsille on tärkeää osoittaa jo pienenä, että kasviksista on moneksi, ettei käy kuten allekirjoittaneelle. Noiden punajuurien lisäksi lapsuuden kasvismuistot rajoittuu lähinnä kuivan lantturaasteen nieleskelyyn vedet silmissä ja suolakurkkujen kätkemiseen servetteihin koulun ruokalassa.

Kirjassa seikkailevat sankarimme Massu Kattinen, Kani Kamala, Lettu Kettutyttö ja Herra Hankala tekevät varmasti vaikutuksen polvenkorkuisiin, sillä ainakin yhden vähän vanhemman ovat voittaneet puolelleen vaikkei seikkailu ole vielä edes alkanut. Jokaiseen reseptiin liittyy sympaattinen pohjustusteksti, mistä pisteet nousee lisää. Varoitukset ovat myös paikallaan, niin ei tule sitten yllätyksenä, jos yhtäkkiä haluaakin vaikka astronautiksi. Itse arvostan keittokirjoissa eniten ohjeiden lisäksi kotikutoisia pohdintoja/pohjustuksia ja lämminhenkisiä kuvia. Kliininen kirjakieli ja teknisesti onnistuneet kuvat, jossa täydellinen kakku on täydellisessä valaistuksessa puhtautta hohkavalla marmoripöydällä on vain jotain tosi ankeaa.


(Kirjan ihastuttava kuvitus ansaitsee myös tulla mainituksi.)

Ensivaikutelma nopealla ohjeiden selailulla antaa kuvan simppeleistä, kukkaroystävällisistä ja etupäässä herkullisen kuuloisista kasvisruuista. Oman pääni Suvi Hankala yrittää kovasti mutista "Hyi kaalia, en syö! Yäk lanttua!", mutta olkoon tuon äänen nitistäminen tuleva missioni. Näin kesän ja tulevan satokauden kynnyksellä onkin hyvä julistaa taistelu kasvisten puolesta ja ennakkoluuloja vastaan! Ainakin tukijoukot ovat kohdallaan, katsotaan sitten myöhemmin miten kävi.

Koko aamun soinut ihanin Rauli Badding, mutta nyt on pakko vaihtaa Karkkiautomaattiin, sillä sopii täydellisesti soundtrackiksi tähän kohtaan.

Taikakeksejä

Viime viikolla oli tulossa tyttöjä kylään ja mietin, mitä voisi leipoa nopeasti ja mahdollisimman vähin aineksin. Oli nimittäin taas se aika kuusta, kun rahat olivat lievästi sanoen vähissä. Jostain muistui mieleen kerran koulun myyjäisissä maistamani fenkolikeksit, jotka olivat aivan mahtavia ja päätin kokeilla osaisinko itse tehdä samanlaisia. Fenkoli on varmasti monelle tuttu enemmänkin ruuanlaiton puolelta, mutta lakritsimaisen arominsa puolesta sopii täydellisesti myös leivontaan. Resepti on kikkailtu Puputyttö ja vohvelisankari- kirjan Tavis- ohjeen pohjalta.

FENKOLIKEKSIT
(n.20 kpl)

2,5 dl Vehnäjauhoja
0,5 tl Ruokasoodaa
0,5 tl Suolaa
1 tl Jauhettua fenkolia
110g Sinistä Keijua
1,5 dl Inkkarisokeria (tavallinenkin käy tai fariinisokeria)
1 tl No Egg- jauhoa + 2 rkl vettä sekoitettuna
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl Mantelirouhetta

* Laita uuni lämpiämään 175- asteeseen.
* Mittaa jauhot, sooda, suola, fenkoli ja mantelirouhe kulhoon, sekoita ja laita sivuun odottamaan.
* Vatkaa margariini ja sokerit vaahdoksi.
* Lisää No egg- vesiseos ja pyöräytä nopeasti vatkaimella sekaisin.
* Seuraavaksi lisää jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Tässä kohtaa kannattaa vaihtaa sekoittaja esim. puulastaan tai muoviseen nuolijaan, mikä nyt sattuu itsestä tuntumaan parhaimmalta. Jauhojen lisäämisen jälkeen taikina menee helposti sitkeäksi, jos käyttää liikaa vatkainta.
* Seuraavaksi taikina jaetaan ruokalusikoiden avulla pieniksi nokareiksi pellille leivinpaperin päälle. Kannattaa jättää reilut välit, sillä keksit todennäköisesti jonkin verran leviävät uunissa.
* Paista n. 8-11 minuuttia uunin keskiosassa, riippuen siitä haluatko pehmeitä vai rapeita keksejä.


(Kuvassa parhain sisko suorittamassa keksimaistajaisia.)

Fenkolin määrää voi halutessaan pienentää tai suurentaa riippuen siitä, kuinka hyvin haluaa sen maistuvan. Tuo teelusikka osoittautui aika hyväksi, sillä maistui muttei kuitenkaan mitenkään pistävästi. Itse olin erittäin tyytyväinen ja uskon tekeväni näitä vielä useasti vastaisuudessakin. Miltei täydellisiä, sillä maistuivat lakulle ilman, että lakuja oli mukana! Harmillista etten saanut videokameralle erään neidin reaktiota maistamisen jälkeen, kun kirosi ja huusi täyttä kurkkua. Ilmeisesti olivat niin hyviä.

Myös elintarviketeollisuus on hiljattain pitänyt eläimiäsyömättömien puolta, kun markkinoille on ilmestynyt jopa kaksi erilaista keksituotetta! Tuskin oikeasti ovat tästä näkökulmasta ajatelleet tuotteita suunnitellessaan, mutta sillä nyt ei oikeastaan ole merkitystä, jos lopputulos on hyvä. Marie- keksit ovat olleet lemppareita penikasta asti ja yllätyin miten hyviä Ballerina:n mustikkatäytekeksit ovat, mutta vaihtelu on enemmän kuin tervetullutta. Tietenkin hippikaupoista löytyy miltei mitä vaan, mutta ne ovat aina tyyriimpiä ja mielestäni kaikki tuollaiset perusjutut, mitä voi saada helposti ihan peruskaupoista ovat aina hyväksi. Maraboun tummasuklaa keksit ovat vielä testaamatta, mutta vastaavasti Mansikkajuustokakku DOPS:it osoittautuivat oikein hyväksi valinnaksi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin tosin sanoa ettei koko pakettia kannata syödä yhdeltä istumalta.


(Villi lauantai-iltani näytti viime viikolla tältä.)

Äideistä, mummoista ja tyttäristä

Palataan vielä hetkeksi äitienpäivään tai pikemminkin äitiin. Äitiin, joka on opettanut, että mummoista ja papoista on pidettävä huolta, riidoissa ei saa mennä nukkumaan ja paidat pitää ripustaa kuivumaan helmasta ettei keskelle jää taitetta. Äitiin, jonka kaapit ovat täynnä raitapaitoja, tupperwarea ja kenen ruskeakantisen vihon kanssa opin lapsena leipomaan. Äitiin, joka jaksaa muistuttaa vitamiinien tärkeydestä, tehdä eväitä ja käydä pianotunneilla. Äitiin, joka ei ole aina osannut olla läsnä ja korrekti, mutta yrittänyt silti ja tehnyt aina parhaansa. Äitiin, joka on minun ja maailman parhain.

Päädyin lueskelemaan (taas) Eeva Kilven äitiaiheisia runoja. Luulen ettei Eevankaan äitisuhde ole ollut kaikista helpoin, mutta silti kirjoittaa ja kuvaa niin kauniisti, että silmät kostuvat poikkeuksetta joka kerta. Lapset eivät kosketa tämän hetkistä elämääni millään tavalla enkä ole ikinä osannut ajatella haluavani niitä. Luulen etten osaisi olla sellainen äiti/huoltaja kuin haluaisin olla ja jos en yksinkertaisesti tykkääkään niistä. Siksi onkin omituista huomata Kilven runojen myötä ajattelevansa, että haluaisin olla joskus äiti, omien lasteni äiti. Äiti, joka opettaa että "ei se siitä, mutta olehan reipas", pistää poikia maailmalle ja saada vieraaksi mummon kultia.

Poimin muutaman suosikki säkeeni, joissa kiteytyy hyvin perusasioita. Eeva kirjoittaa äidistä imperfektissä, mutta onneksi minun ei tarvitse.

äitejä ja lapsia yhdistää
sanoin selittämätön side
jota vastaan he kapinoivat koko ikänsä
jostain syystä.
Ehkä siksi että se side kestää kapinoinnin
ja riuhtomiset
kun kaikki muut siteet katkeavat.

***

Meidän välillämme meni käytännössä
melkein kaikki aina ristronkkeliin
mutta itse asiassa, todellisuudessa,
syvällä sisimmässämme
kaikki on kohdallaan,
kaikki on oikein ja hyvin.

Tämä kaikki oli tavallaan johdatus siihen, miten eilen ylittäessäni Satakunnankatua sain puhelinsoiton Mummon kammarista. Viime talvena päädyin menemään mukaan kyseisen järjestön toimintaan perehdytyskurssin merkeissä ja ilmottauduin halukkaaksi saamaan oma ystävä- mummun. Pitkään miettinyt kuinka olisi ihanaa, jos olisi mummoystävä, sillä omat isovanhempani ovat kaikki jo edesmenneitä ja harmittanut paljon, kun heidän kanssaan ei ehtinyt kunnolla puhumaan esimerkiksi menneistä ajoista. Ylipäänsä vanhempien ihmisten kanssa puheleminen antaa kummasti perspektiiviä kaikkeen. En halua edes ajatella kuinka paljon tuolla on yksinäisiä vanhuksia, jotka kaipaisivat juttukaveri edes silloin tällöin. Tiedänhän itsekin kuinka suuri merkitys dialogilla on mielenterveyden kannalta. Jos jotakuta voisin auttaa sillä, että haluan kuunnella, niin sehän olisi mitä ihanteellisin asetelma.

Palatakseni tuohon puheluun, niin siellä olisi nyt yksi kasikymppinen mimmi vailla tori- ja kirjastotoveria kesän ajaksi. Sanoin tietenkin, että toki olen valmis ja kaiken järjen mukaan pitäisi onnistua ongelmitta käytännössäkin, jos kukun baarissa koko kesän. (Välihuomautuksena semmoinen tieto, että kävin viime viikolla hoitamassa Telakalla harjoittelupaperit kuntoon ja siellä pitäisi aloittaa kesäkuun kolmantena. Aika hurjaa ja jännää!) Kesäkuun alussa lupasin soitella ja sopia treffejä. Iik!

Äiti voi siis olla ylpeä, sillä en minä varmaan tämmönen olisi ilman sitä.

Kun hätä ei ole tämän näköinen

(Suomalaiset sananlaskut on ihania, sillä jos jää analysoimaan sanatarkasti, niin useimmissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Tuota otsikoksi päätynyttä jäin miettimään, että minkä "tämän"? Eipäs kun tajusinkin eli ei mitään! Ei ole kauaakaan, kun jonkun kanssa pohdittiin mitä "Nyt hippulat vinkumaan!"- ilmaus merkitsee tai lähinnä ne "hippulat". Joo, mutta se siitä.)

Kuinka lahopäinen täytyy taas ihmisen olla. Äitienpäivän tuleminen oli kyllä tiedossa ja muistin jopa soittaa äidille aamulla, mutta sen unohdin ettei tänään tietenkään ole kaupat auki! Eilen kaupungilla pyöriessä ei tullut mieleenkään, että ruokakaupassa voisi käydä, sillä kotona oli vielä viikolla tehtyä pastavuokaa ja reippaasti söinkin kaiken ettei sitä vaan tarvitsisi syödä enää tänään. Liekkö joku ravintoainepuutos, kun aamuyöllä discon jälkeen jaksoin vielä pyöritellä reseptejä, että mitä tänään voi syödä. Eipä sitten mennyt ihan niin kuin piti.

Defenssinä on hyvä syyttää nykyistä kauppakulttuuria, sillä kaikki on aina auki oli joulu tai juhannus. Nykyiseltään ollaan totuttu pääsemään niin helpolla ja vaivatta, niin sitten onkin pasmat aivan sekaisin jos jokin ei menekään totuttuun tapaan *kröhöm*. Omasta mielestäni ihmiset kyllä pärjäisivät ihan hyvin, vaikka kauppojen ovat eivät joka päivä aukenisikaan. Ei sillä ettenkö itse kävisi sunnuntaisin kaupassa, päinvastoin, mutta tarvittaessa pärjäisi kyllä ilmankin ja olisipa opeteltava suunnittelemaan elämää pidemmälle. Luulisi muillakin olevan muuta käyttöä tuolle ajalle sunnuntaisin, kuin kaupassa käyminen ainakin (perheellisten) duunarien vinkkelistä katsottuna. Tietenkin perhe on elätettävä eivätkä opiskelijatkaan elä silkasta Ruotsin kieliopista, mutta jätettäköön asiallisista asioista kirjoittaminen asiallisille henkilöille ja palataan takaisin tyhjän jääkaappini äärelle.

Onneksi en antanut pienien takaiskujen lannistaa, vaikka olikin lähellä. Jostain syystä tehnyt mieli hampurilaisia tosi pitkän aikaa ja pikaisen inventaarion ja reseptien pyörittelyn jälkeen näyttikin siltä ettei tarvitsisikaan turvautua Makuunin lakuhyllyyn.


(T-Rexin Electric warrior tarttui mukaan viimeksi kirjastossa käydessäni ja päätyi tämän päivän kokkaussoundtrackiksi. En ole vuosiin kuunnellut Bolania, jos jotain satunnaisia kappaleita ei lasketa, vuosiin ja kuulostipahan hyvältä pitkästä aikaa!)

En muista olenko koskaan tehnyt hampurilaisia itse. Olevinaan liian vaivalloista, mikä tavallaan onkin totta. Jos tahtoo saada hyvää jälkeä aikaan, niin mahdollisimman paljon kannattaa tehdä itse ja vie ihan eri tavalla aikaa kuin kaapia jotain kasaan kaupan purkeista. Toisaalta mitäpä muutakaan tämmöisinä sunnuntaipäivinä on kuin aikaa.

Ehkä paras hampurilainen ikinä!

Aloitin marinoiduista sipuleista, joita maistoin Maijan tykönä taannoin ja siitä asti tehnyt mieli tehdä, mutten ole saanut aikaiseksi ennen kuin vasta tänään. Sääli ettei pelkällä sipulilla taida elää, sillä siitähän saa vaikka mitä hyvää eikä maksa juuri mitään. Toisaalta saattaisi karkoittaa kanssaeläjät varsin näppärästi, jos ruokaympyrästäni muotoutuisi pelkkä sipuli.

Marinoidut sipulit
Kaksi sipulia
½ dl balsamicoa
n. ½ dl intiaanisokeria (tällä haavaa ei löytynyt mitään muuta, mutta tavallinen käy yhtälailla. Silloin kannattaa laittaa ehkä pikkusen enempi.)
3 rkl (oliivi)öljyä
pikkusen suolaa ja pippuria

Eipä siinä sen kummempaa kuin sipulit kuoritaan ja pienitään halutun kokoisiksi palasiksi. Sitten sekoitetaan marinadiainekset keskenään ja kaadetaan sipuleiden päälle johonkin kannelliseen kulhoon. Kannattaa vähän sekoitella, kansi päälle ja jääkaappiin. Jotta sipuleihin ehtii tulla makua, niin kannattaa antaa niiden olla vähintään pari tuntia. Sopiva pikkupuuha hoitaa esimerkiksi siivouksen lomassa.

Tässä välissä piti juosta Rautatieaseman Siwasta vähän lisää tarpeistoa ja onnistuin vieläkin kiertämään Makuunin lakuhyllyn, hyvä minä!

Seuraavaksi kannattaa tehdä sämpylät, jos ei ole laiska ja turvaudu kaupan tarjontaan. Suosittelen tekemään itse, sillä maku on huomattavasti parempi. Tein tällä kertaa tällaisella ohjeella, joka on mukailtu kuvassa näkyvän zinen ohjeesta elikkäs:

Sämpylätaikina
2,5 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
½ pss kuivahiivaa
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
sopivasti jauhoja (eli n. 6-8 dl)
½ dl öljyä

Ota hanasta kädenlämpöistä vettä ja laita kaurahiutaleet likoamaan hetkeksi. Ota n. ½ dl jauhoista ja laita kuivahiiva niiden sekaan ennen kuin lisäät. Seuraavaksi suola, siirappi ja osa jauhoista sekoitetaan joukkoon. Tässä kohtaa on hyvä hetki laittaa käsi mukaan, lisätä jauhoja ja öljy. Taikinaa kannattaa vaivata viidestä kymmeneen minuuttiin; niin kauan kun irtoaa kulhosta ja tuntuu kimmoisalta. Anna kohota n. puoli tuntia esim. tiskialtaassa, jossa on lämmintä vettä. Muotoile taikina sämpylöiksi (mie sain tuosta määrästä viisi sellaista aika isoa) ja kohota pellillä liinan alla n. vartti ennen kuin laitat uunin lämpenemään 225- asteeseen. Sämpylät paistuu uunista riippuen noin 12-15 minuuttia. Kun alkavat näyttää kullanruskeilta, niin ovat aika varmasti valmiita.

Esimerkiksi siinä välissä, kun sämpylätaikina kohoaa kannattaa valmistaa kastike. Periaatteessa tämä on salaatinkastikkeen ohje, mutta rakenteeltaan sen verran paksua, että toimii yhtä hyvin tässä tarkoituksessakin. Huijaamatta, ehkä parhainta kastiketta ikinä. En ole testannut, mutta voisin veikata, että tämän kanssa pahvikin voisi olla ihan kelvollinen ateria. Ohje menee näin:

Paras (salaatin)kastike!
1 punainen paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl inkkarisokeria (Tavallinenkin käy. Silloin laittaisin neljä.)
3 rkl sinappia
3/4 dl omenaviinietikkaa
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
½ tl chilijauhetta
70g tomaattipyrettä
2 dl oliiviöljyä (itse tosin jouduin laittamaan sekaisin, kun sekä oliivi-, avokado- ja rypsiöljyä, kun ei tahtonut mikään riittää. Onneksi kauppa on huomenna auki!)

Kuori sipuli ja pieni vähän pienemmäksi. Poista paprikasta kanta ja siemenet, ja pieni vähän pienemmäksi. Laita sitten kaikki ainekset kulhoon ja huristele sauvasekoittimella tasaiseksi. Jos tahtoo saada juoksevampaa, niin kannattaa lisätä pikkuisen öljyä. Tuosta määrästä tulee yhden Saarioisten hillopurkillisen verran kastiketta.

Sitten se olennaisin eli pihvi. Sehän riippuu ihan siitä millaisen pihvin hampparinsa väliin haluaa, että millaisia kannattaa tehdä. Itse päädyin seitaniin tällä kertaa, sillä kaikki ainekset löytyivät valmiina kaapista eikä ole hetkeen tullut tehtyä. Kyseinen ohje on myös em. zinestä.

Seitanpihvit
2,5 dl gluteenijauhoja
1,25 dl kikhernejauhoja
2 rkl grillausmaustetta
1 rkl savupaprikajauhetta
0,75 rkl jauhettua inkivääriä
0,5 dl soijakastiketta
1 rkl öljyä
reilu desi vettä

Keitinvesi:
n. 1 l vettä
loraus balsamicoa ja soijakastiketta
1 tl kasvisliemijauhetta tai yksi kasvisliemikuutio

Paistamiseen öljyä ja halutessaan voi laittaa vähän grillikastiketta.

Sekoita kaikki kuivat aineet sekaisin kulhossa. Sekoita nesteet omassa kulhossaan ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Sekoita taikina käsin ja vaivaa muutama minuutti, jotta saat taikinasta kiinteän. Muotoile pötkö, leikkaa n. 10 osaan ja painele palasista pihvejä. Keitä pihvejä noin. 10-15 minuuttia. Nosta pihvit reikäkauhalla esim. lautaselle ja kuumenna pannu paistamista varten. Paista pihvejä muutama minuutti, niin että saavat vähän väriä molemmilta puolilta.


(Jotain vihreää se olisi kaivannut, mutta seuraavalla kerralla sitten. Porkkana oli ainoa tuore rehu, jota kaapista löytyi tähän hätään ja senkin päädyin syömään ihan sellaisenaan, sillä olisi ollut vähän liian extreme tuolla välissä.)

Lopputuloksena tiski, joka ei vaan lopu ja entistä tyhjemmät ruokakaapit, mutta ei se mitään, sillä maha tuli täyteen ja ompa muuten ihanaa olla vegaani, kun voi syödä näin hyvin!

T.Rexin lisäksi muistin tänään myös yhden upeimman naisen olemassaolon, nimittäin Tori Amosin. En tiedä miten on edes mahdollista, että aina unohdan. Vahvat naiset pärjää aina.