Ota ensin pullo punaviiniä

Sisareni puheissa olen useasti kuullut puhuttavan täydellisestä punaviini-bolognesesta, jota hänen kaveripiirissään on tapana valmistaa. Ei hirveästi tarvitse käyttää mielikuvitusta voidakseen kuvitella, miten hyvää sen täytyy olla. Olin erittäin innoissani huomatessani, että kyseinen ohje löytyy TÄÄLTÄ eli pääsen vihdoinkin itse testaamaan. Mikäpä sen parempi tapa aloittaa maanantaipäivä, kuin avaamalla viinipullo.



Vaikka aineksia puuttuikin (aurinkokuivatut tomaatit, paprika ja soijakastiket), sillä kukkaron ja laiskuuden takia en jaksanut juosta kauppaan kesken kaiken oli lopputulos ihasuttava, jos näin voi ilmaista. Olen jaksanut viime viikkoina kunnostautua keittiössä (huomaa siitä, kun tiskaaminen ei ikinä lopu.), mutta ruuanlaiton ja syömisen ilo ovat silti useammin kateissa kuin läsnä. Täytynee palata tämän ruuan äärelle aina noina hetkinä.

Viinistä inspiroituneena tuli mieleen Suussasulavat browniet- kirjassa oleva punaviini-kaneli-brownie- ohje. Joulu tulee (taas!) hitaasti, mutta varmasti eli mikäpä olisikaan sopivampi leivos tähän väliin ja viiniäkin oli. Aasinsiltana tästä on ajatustoimintani pyörinyt viime päivinä enemmän ja vähemmän leipomisen ympärillä, sillä SAIN SEN TYÖPAIKAN, josta aiemmassa merkinnässä vihjailin. Kyseinen paikka on Kahvila Valo eli yksi kestosuosikeistani tässä kaupungissa tai oikeastaan ylipäänsä kaikista kahviloista. Tuntuukin hassulta ajatella, että olisin nyt menossa sinne töihin. Pointtina oli kumminkin enemmän se, miten leipovat itse lähes kaikki myytävänä olevat tuotteet eli pääsen itsekin pitkästä aikaa leipomaan niin kuin oikeasti. Valmista reseptiikkaa kuulemma on, mutta yleisesti aika vapaat kädet ja olenkin nyt yrittänyt visioida jotain hyviä, simppeleitä ohjeita, mitä voisi tuolla hyödyntää. Todellisuus on varmasti muutakin kuin leppoisaa visiointia, mutta ajattelin vielä keskittyä täysillä tähän innostukseen.

Luulin tekeväni brownieita, mutta lopputulos olikin enemmän mud cake- tyyppinen ratkaisu. Leivonnan syvin olemus on pelkkää kemiaa ja vegaanisen leivonnan avainasia on löytää aineita, jotka reagoivat toisiinsa samalla tavalla, mitä ne eläinperäiset. Vaikka aikaansaannokset nykyiseltään ovat miltei aina vähintään hyviä, niin toisinaan saattaa silti harmittaa, kun ei se siltikään ole ihan sitä, mitä oli ajatellut. Itsellä varmasti kummittelee ammattietiikka taustalla, kun tiedän miltä minkänkin pitäisi näyttää, niin ärsyttää, jos lopputulos on ruma. Jos ei tietäisi, niin voisi luoda oman leivontafilosofian ja keskittyä vain tekemään hyviä, eläinvapaita leivonnasia tarvitsematta alitajunnassa tiedostaa kaikkia teknisiä puolia. Oma arvomaailma menee kumminkin ammatillisten kunnianhimojen edelle, sillä sen takia yritän kikkailla vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Palatakseni tuohon kakkuun, niin olin erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin onnistui. En ole pahemmin tehnyt vastaavia aikaisemmin, mutta mielikuvissani näen sellaisia vähän kuivahkoja, tavanomaisia suklaakakkuja. Tämä ei ollut sitä, vaan maukas, sopivasti kostea ja suorastaan täydellinen, vaikka itse sanonkin. Punaviini ja kaneli tuovat jouluisia fiiliksiä, sillä mausta tulee vähän mieleen suklainen piparkakkutaikina. Yhdistelin em. ja Saara Törmän Saa Vaivata- kirjan suklaakakkureseptejä, ja loput sepitin itse.

JOULUINEN MUD CAKE

100g Margariinia
1 dl Fariini/intiaanisokeria
2 dl Vehnäjauhoja
1 rkl Perunajauhoja
1 rkl Leivontakaakaota
1 tl Vaniljasokeria
1 tl Leivinjauhetta
½ tl Ruokasoodaa
2 tl Kanelia
½ dl Punaviiniä
1 dl Maustamatonta soijajogurtti
120g Tummaa suklaata sulatettuna
(loraus soijamaitoa, jos taikina tuntuu liian paksulta)

* Laita uuni kuumenemaan 175- asteeseen.
* Voitele irtopohjavuoka (20cm halkaisija). Piirasvuokakin käy, kunhan koko on suunnilleen tuota luokkaa.
* Mittaa vehnäjauhot, perunajauhot, kaakao, leivinjauho, sooda, vaniljasokeri ja kaneli kulhoon, sekoita ja laita sivuun odottamaan.
* Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Jos käytät mikroa, niin kannattaa muistaa sekoittaa suht tiuhaan, sillä palaa aika helposti.
* Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi.
* Lisää loput aineet ja sekoita vatkaimella nopeasti sekaisin. Jauhot kannattaa siivilöidä paakkujen välttämiseksi. Jos taikina tuntuu kovin raskaalta, niin voi lisätä vähän soijamaitoa tai jogurttikin käy. Itse laitoin maitoa siitä syystä, kun jogurttia oli juuri tuon desin verran.
* Kaada taikina vuokaan ja tasoita.
* Paista uunin keskitasossa n. 20 minuuttia.
* Jäähtyneen kakun päälle voi koristeeksi ripotella tomusokeria. Jäätelö tai kermavaahto on oiva seuralainen, mutta toimii ilmankin. Kävi mielessä olisiko taikinaa pitänyt tehdä tuplamäärä, niin olisi saanut kookkaamaan kakun. Toisaalta on aika tuhtia kamaa, niin voisi mennä voisi olla liikaa, jos olisi paksumpi.



Hyviä ruokalajeja, niin yhdessä kuin erikseenkin, jos on toveri kylässä niin lopun viinin voi kumota ruokajuomana tai sitten muuten vaan siinä juoruamisen kuulumisien vaihtamisen yhteydessä. Tosin ei kyseiseen toimintaan toveria välttämättä tarvita, esimerkiksi itse ruuanlaitto, tiskaaminen ja keittiön palauttaminen järjestykseen luonnistuu varmasti leppoisammin pienessä viinihiprakassa. En tunnusta kokeilleeni, sillä sitä varten on jälkiruokaviinit, mutta voisin kuvitella näin.

Vorrei un Desperado, per favore.

On ollut taas niin kiire elää, etten ole juuri ehtinyt tehdä muistiinpanoja missään muodossa. Työhaastetteluja (Yhden suhteen on nyt aika jännät paikat, mutta puhutaan siitä myöhemmin lisää, jos on aihetta.), kaikenmoisia rientoja keikoista Tarot- kurssiin ja sellaista tavanomaista nyhräämistä. Ehkä tärkemimpänä kuitenkin vajaa viisi päivää vietettynä Bergamon kapeilla kaduilla.

Teki hyvää Italia- ikävälle ja koko syksyn vallinneelle reissukuumeelle. Havaitsin taas, kuinka minusta ei olisi maailmanmatkaajaksi. On kiva käydä kaikkialla, mutta kotiin palaaminen on vähintään yhtä kivaa. Mahdollisesti olen liiaksi kiinni omissa tottumuksissani siitä, miten elämä toimii eikä se lopulta muualla tunnu samalta. Toisaalta omaan kokemuksia vain lomamatkoista eli siitä kuinka ollaan yötä laadultaan vaihtelevissa hostelleissa, syödään (ravitsemuksellisesi) huonosti, kävellään jalat kipeäksi ja nukutaan liian vähän. Tältä reissulta voi vielä mainita viinin, sillä tunnustan juoneeni sitä enemmän kuin vettä. Pidemmän päälle voisi mennä ihan työstä. Viininoviisina yllätyin siitä, kuinka hyviä Pohjois-Italialaiset punaviinit ovat ja nimenomaan ne ruokakaupasta saatavat parin euron pullot. Kannattaa vain lukea etiketti tarkkaan, ettei ole kuplivaa lajia. Tämmöinenkin erehdys on käynyt menneinä vuosina kerran, eikä ollut niin mairitteleva kokemus.

Lyhykäisyydessään matkaan startattiin 30.10 Tampereelta Ryanairilla(kuinkas muuten) ja paluu tapahtui 3.11. Lennot osuivat kerrankin inhimillisiin kellon lukemiin eli pääsi matkaanmaan valoisaan aikaan eikä herätyskelloa tarvinnut laittaa soimaan epäinhimilliseen aikaan. Sääkin suosi, sillä Italian päässä vettä satoi kerran. Toki juuri silloin, kun oltiin hukassa. Hostel oli hyvä, värikäs ja sijainti mitä parhain. Jos joku on aikeissa eksyä Bergamoon, niin suosittelen Central Hostel BG:tä lämmöllä ja suurella sydämellä!

Alkuun suunnitelmissa oli matkata päiväksi Veronaan, mutta jäätiinkin jo Bresciassa pois, kun ei huvittanut istua koko päivää junassa. Junalla matkustamista voin muuten suositella, sillä edullista ja kätevää. Suht idyllinen ja miellyttävä kaupunki sekin, mutten tiedä onko mitään tarvetta palata takaisin. Milanoonkin päädyttiin, vaikka ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Ei ole aiemmilla käyntikerroilla juuri tehnyt vaikutusta. Varmasti, jos osaisi etsiä ne siistit paikat sieltä jostain syrjästä, eikä aina päätyä Duomon ympärille ahdistumaan turistimassoista ja kalliista hinnoista. Tosin, jos tahtoo ottaa asiallisia turistikuvia, jossa näytetään keskisormea prameiden Pradan ym. liikkeiden edessä, niin siihen Duomon kupeesta löytyvä Galleria Vittorio Emanuele on omiaan. Nimimerkillä Been-there-and-done-that.

Alta löytyy muutama kuva matkan varrelta.



Olin varautunut hyvin, kun oli sanakirjat ja kaikkea, mutta hyvin olisi pärjännyt ilmankin. Pikkuisen pääsi kieltä puhumaan, mutta sanavarastoni on niin olematon, ettei hirveän pitkälle vielä pääse. Hiljaa hyvä tulee ja jos jaksaa innokkaasti juosta noilla tunneilla, niin seuraavalla kerralla osaa ehkä vastatakin kassaneidin yllättäviin vastakysymyksiin. Oli muuten erittäin iloinen hetki, kun lähikaupasta löytyi Pandan lakuja heti ekana iltana!





Maailma Bergamon "katolta" näytti tältä. Yläkaupungin eli vanhan kaupungin ja alapuolella olevan keskustan välillä pääsee kätevästi liikkumaan funikulaari- nimisellä laitteella. Sellainen kiskoja pitkin kulkeva pömpeli, joka on varsin kätevä etenkin ylöspäin mentäessä. Alas pääsee jalan varsin sukkelaan. Se tuli yhdelltä reissulla todettua, kun erään neidin kanssa vietettiin iltaa yläkaupungin puistossa eikä otettu vessa- aspektia ollenkaan huomioon. Varsin vauhdikkaasti tultiin puolijuoksua alas, kun hätä yllätti.





Joku paikallinen, selvästi vakavasti työhönsä suhtautuva Roi duunissa, ainakin ilmeestä päätellen.



Suosikki ravintolani, jossa soi pelkästään 80- luvun syntikkapoppi ja ruoka oli parhainta! Jos joku eksyy Bergamoon niin voin suositella lämmöllä. En enää muista tarkkaa osoitetta, mutta sijaitsee pääkadun varrella kivenheiton päässä rautatieasemalta.



Minä ensimmäisenä iltana em. ravintolassa suosikki aktiviteettini äärellä.



Kertoo jotain, jos pizzassa on vain tomaattia ja mausteita, mutta oli silti yksi parhaimmista, jonka olen ikinä syönyt. Vegaanius koki muuten paikoin kolauksia. Tosin olen antanut itselleni "luvan", että ulkomailla saa lipsua, jos tuntuu liian vaikealta. Nostan hattua niille, jotka pystyvät pitämään periaatteistaan kiinni kaikissa olosuhteissa, itsestäni ei vain siihen ole. Ruuan puolestakin oli hyvä palata kotiin, sillä viisi päivää pelkkää vehnää eri muodoissa alkaa tuntua kehossa. Kotiin tullessa teki mieli lapioida ruisjauhoja suoraan pussista ja papuja purkista. Irtokarkkiaamiaisia rakastavana arvostan keski-eurooppalaista tapaa aloittaa päivä nutellalla ja marmeladeilla, mutta pidemmän päälle menettäisi hohtonsa varmasti aika pian.





Brescia ja ainoa kuva koko matkalta, jossa olemme kaikki. Muita kuvia seuralaisista (aka. äiti ja isä) en viitsi laittaa, sillä voisi tulla sanomista.



Muinaisten roomalaisten eiku brescialaisten roinaa. Joku nähtävyys se oli, mutten kuolemaksenikaan muista mikä. Vaikka kuinka yrittäisin (ei sillä, että hirveästi olisin) niin en osaa suhtautua näihin kuin pylväinä ja kivikasoina.



Vastaavasti vanhoissa kirkoissa on oma estetiikkansa. Itse en omaa uskonnollisia mieltymyksiä nimeksikään, mutta massiiviset alttaritaulut, korkeat huoneet (voiko kirkosta puhua huoneena? Sali? Mikä ikinä.) ja hiljaisuus samalla rauhoittavat ja salpaavat hengityksen.







Milano ja Milanon moottoritiet. Tuntui niin kalsealta noiden pienten kaupunkikatujen jälkeen eikä yleismaisema muutenkaan hirveästi hivele silmää. Milanoon mentäessä huomasin junassa mainoksen meneillään olevasta Andy Warholin näyttelystä. Ehdin jo innostua, sillä Factory kaikkine elementteineen on ehtinyt olla moneen kertaan esillä tämän syksyn aikana. Harmi vaan, kun en heti tullut ajatelleeksi, kuinka ollaan Milanossa eikä missään pikkukaupungissa, kyseessä yksi maailman tunnetuimmista taiteilijoista ja ajankohtana pyhäinpäivä eli turisteja oli liikkeellä varmasti vielä enemmän kuin tavallisesti. Jonot oli sitä luokkaa ettei tuntunut järkevältä edes yrittää. Käteen jäi silti hieno, junasta anastettu mainos.





Viimeisenä aamuna jätin menemättä suihkuun ja korkkasin Desperadosin, sillä kun ei mahtunut laukkuun. En vieläkään pahemmin perusta oluesta, mutta Desperados on ainoa lajissaan. Kuuluu keskeisiin Italian iloihin, sillä viime vuosina en ole pahemmin muualla törmännyt. Ei sillä, että olisin muualla käynytkään viimeiseen kolmeen vuoteen.

Kaikinpuolin onnistunut matka. Vanhempien kanssa matkaaminen on aina hieman riskialtista, mutta kukaan ei ollut kenenkään hiuksissa kiinni eikä taidettu pahemmin huutaakaan. Korkeintaan silloin, kun oltiin hukassa erään ostoskeskuksen parkkihallissa, mutta sitä ei lasketa. Kaikesta pilkkaamisesta huolimatta isän mukaan ottama kalavaakakin osoittautui lopulta enemmän kuin tarpeelliseksi.

Seuraavalla kerralla haluan suunnata etelämmäksi, sillä Napoli vetää puoleensa. Vaikken usko, että ikinä löytyy kanttia, niin silti olen välillä leikkinyt ajatuksella, että opettelisi kielen edes jotenkin ja lähtisi hetkeksi jollekin viinitilalle töihin. Olisi varmasti kokemus isolla K:lla. Toisaalta tällaiset reissukit ovat jo riittäviä täyttämään kokemuksennälkääni ainakin tällä hetkellä. Onneksi myöhemminkin ehtii, jos siltä tuntuu.

Kiitos em. ravintolan jäi Alphavillen Big in Japan soimaan päähäni ja sitä kautta syntikkapoppi yleisesti soinut viimeisen viikon. Siitä syystä kokosin soittolistan kaikista parhaista tai osasta niistä, sillä youtube osoittautui yhteistyökyvyttömäksi enkä jaksanut tapella enempää. Näillä pääsee jo hyvin alkuun, siis klikkaappa TÄSTÄ!