keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Sä oot just tollasena kiva!

Ahkera sisareni tuli illalla yökylään ja istuu nyt tuossa läppärinsä taakse hautautuneena tehden jotain yliopistojuttuja. Hyvä, että meistä edes toinen on oikeasti aikaansaava. Itse olen viime päivinä keskittynyt virallisesti pukeutuneena lukemaan sanomalehteä kirjastossa ja aika-ajoin vilkuilemaan suureleisesti rannekelloa. Oli hyvä, että sain vaihdettua kelloon patterin juuri parahiksi, kun velvollisuudet loppuivat."Tyyli on köyhän perusoikeus" vai miten se meni.

Koulu loppui kolme viikkoa sitten (jippikaijee!) ja elämä on (taas) jonkinlaisessa murrostilassa. Pitäisi keksiä, mitä alkaa seuraavaksi. Olen huomannut, ettei minulla ole oikeastaan mitään ammatillisia kunnianhimoja tai -unelmia. Jos nyt sattuisi pääsemään töihin, jossa olisi enempi kivaa kuin ikävää. Se riittäisi hyvin alkuun, katsotaan lisää sitten myöhemmin.
Oikeastaan enemmän mietityttää itsensätoteuttamisen mahdollisuudet tai pikemminkin niiden löytäminen. Innostuminen on helppoa, mutta katoaa vähintään yhtä helposti. Jos olisin tosissani alkanut tekemään kaikkea, mitä olen tähän ikään mennessä ajatellut, niin olisin varmasti ilmiömäinen. Valitettavasti luonteenlujuus, konkreettiseen tekemiseen ryhtyminen, pitkäjänteisyys ja heittäytyminen eivät ole vahvimpia puoliani. Kaikki tehdään aina vähän puolihuolimattomasti rimaa hipoen ennemmin kuin täydellisesti heittäytymällä, niin eipä tarvitse pettyä. Harmi vaan, että tuolla metodilla onnistumisetkin jäävät olemattomiksi.

Loppuviimeksi tässäkin asiassa palataan itsearvostuksen äärelle ja miten siinä on vielä kehitettävää. Tunnustan luonteeni alhaisuuden ja satunnaiset kateuden pistokset, joita saavat aikaan nämä yli-ihmiset, jotka tekevät kymmentä eri siistiä juttua ja ovat niissä kaikissa hyviä! Miten omat jutut tuntuu näiden rinnalla toisarvoisilta räpellyksiltä ja semmoisilta "tätä voi tehdä kuka vain", mikä on tietenkin ihan puppua. Sormella voi osoittaa ympäröivää systeemiä, joka arvottaa meidät ainoastaan konkreettisien saavutuksien perusteella. Yritä siinä jaksaa pitää pää pystyssä ja muistaa, miten kaikki osaaminen on yhtä arvokasta. KAIKKIA TARVITAAN: minua, sinua ja sitä yli-innokasta taitajaa, jolla kannettavana omat tragediansa ja onkin pohjimmiltaan ihan tavallinen ihminen. Pitää muistaa, että minä saan olla minä ja on lupa tehdä asiat juuri siinä ajassa, mikä itselle tuntuu parhaimmalta, ei ole kiire mihinkään. Merkittävä voitto on se, että vuosien opettelun jälkeen pystyn tänä päivänä listaamaan muutaman asian, missä voin sanoa olevani hyvä ja tiedän niiden olevan totta.

"Sie oot aivan vitusti täydellinen enkä mie ikinä valehtele!" - Maikki

 photo 8a994a8b-22d9-4e60-948e-eb0c5da14188_zps7de91192.jpg
Aamuolemukseni sijaan tärkeämpää on huomioida tuo paita, joka on täydellinen. Siinä lukee Flashinglight!

Tuli mieleen Pikku Kakkosessa joskus näytetty Ihan ihminen- musiikkivideo. Yritin katsoa josko olisi löytynyt Areenasta vielä, mutta eipä tietenkään. Oikeastaan se oli tavallaan aivan kamala, mutta toisaalta jotenkin riipaiseva tai ehkä olin vain epävakaassa tilassa nähdessäni sen. Kovin tarkasti en sanoja muista, mutta jotenkin näin ne meni:

Mä oon tämmönen, välillä tommonen, huomenna sellainen, tänään tällainen...

...Ai millanen? No ihan ihminen

Erilainen, samanlainen
Aivan sama minkälainen
Hyvä, että ihan omanlainen
Ihan ihminen


Viime aikoina suorastaan joukkohysteriaa aiheuttanut Gilletten mainos vuodelta -89 toimii myös tunnelman nostattajana. Omaelämänkerta soundtrackin vastine We are the champions:lle. Isiin ja poikiin en ota kantaa, mutta kui hyvä biisi!



Broder Danielin When we are winning on myös soinut paljon viime päivinä. Sinäänsä em. bändi vaatisi oman merkinnän, mutta nyt ei ennätä, kun syödäkin pitäisi. Muistin vain taas, miten merkittävästä bändistä on kyse ja miten onnelliseksi olen tullut tästä kappaleesta näinä päivinä.