Luksusta sunnuntaihin

Ompa ollut aikamoinen viikko! Tiistaina alkoi uusi harjoittelujakso tällä kertaa ruokaravintolassa eikä varmasti tarvitse edes mainita, että jännitti aika tavalla! En ole nimittäin eläessäni ollut ruokaravintolassa töissä. Tuntui, että kaikki ravintolakokemukset ihan vain asiakkaan ominaisuudessakin olivat kadonneet muistin syövereistä eikä mitään käsitystä siitä, miten tarjoilijoiden tulee käyttäytyä! Ensimmäiset päivät etenkin ovat aina vaikeita, mutta siitäkin selvittiin ja samaan hengenvetoon koko viikosta, vaikka väliin mahtui ties mitä tilaustarjoiluita koululla ja motivaation puutteen aiheuttamaa uupumusta.

Tämä kaikki oli lähinnä johdatusta varsinaiseen aiheeseen, nimittäin tänään Kahvila Valossa järjestettyyn vegaaniseen brunssiin! Pari kertaa olen elämäni aikana brunssilla ollut, sillä onhan se varsin tyyristä lystiä, vaikka toisaalta mikäpä sen ihanempaa kuin päästä valmiiseen pöytään syömään herkkuja. Sellaisen ylellisyyden voi itselleen aina silloin tällöin sallia ja nyt olin oikeastaan jo luvannut itselleni, että jos vain tämän viikon velvollisuuksista selviän niin olkoon tämä palkkio siitä.







Sinäänsä tarjottavat eivät olleet mitään maailmaa mullistavia, mutta sitäkin maittavia, niin ei sen niin väliä. Lähinnä erilaisia salaatteja, tapaksia(joihin en kyllä itse kajonnut), tuoretta leipää ja tofua. Jotain lämpimiäkin juttuja oli, kuten marinoituja kasviksia ja falafelmaisia "lihapullia".

Ehkä eniten fiiliksissä olin kuitenkin marjamehusta, joka maistui ihan itsetehdylle! Muutaman kanssa on ollut puhettakin tästä kuinka asioita osaa arvostaa vasta sitten, kun niitä ei enää ole. Lapsuudessani meillä juotiin lähestulkoon pelkästään itsetehtyä viinimarhamehua, mikä oli lähinnä ankeaa! Eikö nyt voida ostaa sitä appelsiinimehua tai limpparia! Nyt vuosien jälkeen huomannut useasti ajattelevani, että voi kun saisi itsetehtyä mehua. No nyt sitä oli ja voi autuutta, varsinaista onnellisuusmehua!

Ainoa asia, jota jäin kaipaamaan oli kunnollinen jälkiruoka. Tarjolla oli hedelmiä, mitkä olivat hyviä kuten hedelmät yleensä ovat ja tulipa saatua vähän vitamiineja, sillä olen tosi huono ostamaan mitään tuoretta kotiin etenkään näin talvella. Mutta ei se ole siltikään mikään oikea jälkiruoka! Okei, myöhemmin tuli suklaakakkua, mutta siinä kohtaa olin jo niin täynnä ettei jaksanut kuin vähän maistaa. Raakasuklaata oli, mikä oli eksoottista, sillä en muista olenko koskaan aikaisemmin maistanut (vaikka pitänyt) tai jos olen niin en ainakaan yhtä hyvää kuin mitä tämä oli.




Brunssiseuralaisena oli paras sisko. Raakasuklaan syöminen osoittautui aika haasteelliseksi.


Tulin ikuistetuksi. Aika näköinen, kun on bindit ja kaikkee.

Loppuun havainto kotimatkalta, sillä olen ties kuinka montaa kertaa päättänyt alkaa pukeutua pelkästään folioon ihan vain siitä syystä, kun en tule toimeen pyykinpesukoneiden kanssa. Ei välttämättä mikään huonoin idea!

Just like heaven

Noilla sanoilla on hyvä kuvata eilisiltaa, kun sain kunnian ottaa osaa Maijan ja hänen tovereidensa ruokakerhon kokoontumiseen. Teemana olivat kakut ja voi luoja!


Illan kattaus.

Jälkiviisaus on parhainta, sillä tietty olisi voinut ottaa jokaisesta oman kuvansa, mutta näillä mennään. Tarjolla oli kahta erilaista voileipäkakkua, minkä tähden erityisesti allekirjoittanut oli suorastaan liekeissä! Kouluaikaan, kun voileipäiväkakkuja tehtiin olin aina katkera ettei kasvisvaihtoehto kuulunut valikoimaan eli en päässyt koskaan maistamaan. Monta kertaa on käynyt mielessä, että pitäisi tehdä itse, mutta liekkö saamattomuutta vai huono taloudellinen tila, kun jäänyt vain haaveeksi. Molemmat olivat yksinkertaisesti täydellisiä!

Makeina löytyi Snickerskakkua, mansikka-kermatäytekakku, maapähkinävoi-hillotäytekakku, inkivääriomenakakkua ja pähkinäpiirakkaa. Lienee ymmärrettävää, että suosikkia on mahdotonta nimetä. Yllätys ei liene sekään, että välistä oli pakko käydä sohvalla vähän huilaamassa, niin jaksoi taas. Tosin tultiin Maijan kanssa myöhemmin vielä siihen tulokseen, että kaikesta huolimatta lakujen syöminen ei olisi tehnyt yhtään tiukkaa. Kakun voimalla jaksoi myös hyvin hipata aamutunneille asti.

Pähkinäpiiraas oli oma tekeleeni. Pitkäaikaisena missiona on ollut selvittää Gopalin parhaimman pähkinäpiiraan salaisuus ja tämä olikin oiva tilaisuus testata ensimmäistä variaatiota.



Piiraan ohje on peräisin googlesta, kun kuvahaulla yritin jäljittää samantyylistä ja mikä olisi kaikista helpoin muuntaa vegaaniseksi. Ohjetta en viitsi laittaa vielä, sillä vaikka olikin ihan ok, niin vaatii vielä hiomista. Pohjataikinan määrä olisi voinut olla vähän suurempi, sillä paikoin jäi tosi ohueksi. Mietin myös keksipohjaa, mutta ehkä olisi siten ollut liian makea. Pähkinät puolestaan voi pieniä ihan kunnolla pieniksi ja kinuskin määrä vähintään tuplattava. Oikeilla jäljillä kuitenkin ollaan ja hyvin näytti tekevän kauppansa, vaikken itse ollutkaan ihan vakuuttunut.

Loppuun vielä epätarkoin ja parhain vahinkoyhteiskuva. Oikeasti kuvasin kakkuja, mutta rajasin ne tästä pois, että meistä näkyisi edes vähän.

Semmosta ja tämmöstä

Hiljaisuudesta huolimatta hengissä ollaan! Tässä on vain ollut joulu selvittävänä, monta hyvää kirjaa luettavana, jänniä ihmisiä tavattavana, varmaan kilokaupalla lakuja syötävänä, läjäpäin elokuvia katsottavana ja kilometrejä matkattavana, niin ei ole ehtinyt keskittyä kirjoittamiseen. Toisinsanoen olen ollut lomalla ensimmäistä kertaa sitten kesän ja pakko sanoa, että on tehnyt tehtävänsä. Ehkä vihdoinkin oivaltanut lomailun perimmäisen merkityksen, sillä miten virkistävää olikaan piileksiä vanhempien tykönä miltei pari viikkoa ja unohtaa ajankulu kokonaan. Huomenna olisikin sitten palattava takaisin arkirutiinien pariin, mutta eiköhän siitäkin selvitä kunhan saisi unirytmit raiteilleen. Koko viikon olen kyllä yrittänyt ja mennytkin suhteellisen ajoissa nukkumaan, mutta jostain syystä uni ei vain tahdo tulla.

Olipahan vuosi! Aiemmin ajattelin tehdä tarkemman vuosikatsauksen, sillä vuodenvaihde on kuitenkin niin konkreettinen etappi, missä helppoa pysähtyä miettimään mennyttä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mielummin keskitän kaiken tarmoni tulevaan kuin menneiden pyörittelyyn. Kirjojen ja elokuvien osalta saatan mahdollisesti palata viime vuoteen jossain välissä, sillä niistä olen pitänyt aika tarkkaa kirjaa, mutta sen näkee sitten.

27.päivä tuli vuosi täyteen siitä, kun allekirjoitin vuokrasopimuksen nykyiseen asuntooni eli käytännössä muutuin Tamperelaiseksi. Hurja ajatella, että olen asunut täällä vasta vuoden, sillä se on loppupeleissä kuitenkin hyvin lyhyt aika. Yhtään en ole muuttoa katunut, päinvastoin ja tässä ajassa ehtinyt jo kasvaa luotto siihen, että tämä kaupunki pitää minusta parempaa huolta kuin mikään aikaisemmista, vaikka elämä heittelisi miten.

Jos viime vuoden päämääränä oli asettu, niin nyt se voisi olla verkostuminen. Vaikka sekä maailman paras sisko, että Maija asuvatkin samassa kaupungissa, niin tuskin siitä mitään haittaakaan olisi, vaikka ihmisiä olisi arjessa enemmän. Lisäksi niin paljon, kun kirjoja rakastankin, niin olen huomannut kaipaavani konkreettista tekemistä, mihin liittyisi toiset ihmiset. On minulla muutama idea valmiina liittyen erilaisiin järjestöjuttuihin, mutta puhutaan niistä lisää tuonnempana.

Viime vuoteen liittyy myös tämän blogin aloittaminen. Siitä taitaa olla nyt aikalailla puoli vuotta aikaa ja tähän mennessä tätä on katsottu yli kaksi ja puoli tuhatta kertaa, mikä hämmentää minua suuresti. Siisteimpiä blogeja luetaan varmaan saman verran päivässä, mutta se nyt ei alkujaankaan ollut tämän pointti. Ainoa tavoite on oikeastaan ollut yrittää pitää itseni jotenkin kärryillä siitä, mitä elämässäni tapahtuu ja jos joku muukin tahtoo siitä lukea, niin sehän on vaan siistiä. En tiedä onko minulla oikeutta käyttää "partiolaisen kunniasanaa" sillä aikanaan urani partiolaisena tyssäsi aika lyhyeen, mutta siitä huolimatta lupaan yrittää parhaani mukaan aktivoitua päivittämään tiheämpään.

Pitäkäähän itsestänne ja toverista huoli!