Vaikkei ole ikinä mitenkään maailmaamullistavasti elämääni vaikuttanut, niin kyllä ne Dingo- hetket ovat silti tuonne musiikkikehitykseni polulle mahtuneet. Kokoelmalevy on pariin kertaan pitänyt hankkia, kun innostuksen loputtua mennyt hävittämään. Kai se olisi pitäisi (nyt viimeistään) tietää, että sitä tarvitaan vielä. Ensimmäisen kerran muistan Dingon soineen kasettisoittimessani varmaan 10 ikävuoden korvilla. Yläasteen puolivälissä oli musta keinonahkatakki, niin tietenkin myös Nahkatakkinen tyttö soi. Niihin aikoihin menin jopa niin pitkälle, että päädyin hankkimaan jonkun keikkataltioinnin 80- luvun keikoilta ja olemaan hetken katkera, kun en voinut hypätä ruudun läpi suoraan lavan eteen.
Viimeisin Dingo- hetkeni ennen tätä oli jouluna 2010, kun sain toveriltani joululahjaksi Dingo- leikekirjan. Oli löytänyt kirpparilta ja ajatellut, että vain minä voisin sitä arvostaa. Aikamoinen aarrehan se onkin, sillä kaikki leikkeet ja julisteet ovat 80- luvun aikaisia. Leikekirjat ovat aina jotenkin liikuttavia, kun joku on jaksanut nähdä niin paljon vaivaa. Entisenä fanityttönä löytyy vieläkin omasta hyllystä vihkonen täynnä Jonne Aaronia. Tuossa selatessani ei voi kuin ihmetellä, että onko sitä ajatellut yhtään mitään, kun kaikki turhanpäiväisimmätkin artikkelit tullut otettua talteen. Ehkä siitäkin saa joku vielä iloa vuosien päästä.
Olikohan kesä -04, kun hetkinen tuli Dingon keikkaa katsottua Tammerfesteillä. Kieltämättä Neumann oli miltei surullinen näky värikkäisssä bermudan shortseissaan ja ukottuneena, että aika pian meni fiilikset. Toisaalta vielä surullisempaa olisi ollut, jos olisi yrittänyt olla yhtä cool kuin -84. Kaikki vaan ei ole niin kuin Mike Monroe.
Ah, Dingo! Mun ensimmäisiä bänditykkäämisiä ja tietysti Neumanniin oli sellanen lievähkö kaukoihastuskin, vaikkakin sitten vaan sen 80-luvun kuvien perusteella :') 12-vuotiaana kuitenkin sain Parhaat-kokoelman, et sentään jotain hyvää musiikkia periytyy jo niiltä ajoilta. Ja oih tota ekan kuvan vasempaa kuvaa, kuningas kyl toi leikekirja! :D
VastaaPoistaEn kyllä tajua, miten joku raaskinut tuollaisesta aarteesta luopua. Pitää varmaan joku kuva saada seinällekin jossain kohtaa. Melkein vaan tarttisi olla kehykset, kun sen verran haperoa alkaa tuo paperi olemaan.
PoistaSääli, kun pitänyt syntyä niin myöhään sillä ei ollut kuin kaupallisoidut bändit ja artistit mitä fanittaa, tuon ajan jutuissa sentään oli vielä asennetta!
Huh! Mullakin oli Dingo-leikekirja ja osa noistakin kuvista/julisteista seinällä ja olin (olen yhä :)) poika! :D
VastaaPoistaTon Stara-lehden ison julisteen ja Iltasanomien julisteen olin jo unohtanut, mutta nyt muistan että mullakin oli ne! :D jestas mitä nostalgiaa. Mulla ei ole jäljellä mitään, olen joskus kironnut kun tuli heitettyä pois.
- Ano nyym i -
Voisitko laittaa lisää kuvia tuosta Dingo leikekirjasta? Kun haluaisin nähdä 😊
VastaaPoista