Kuinkakohan monta kertaa sitä ehtii vielä kiukustumaan siitä, kuinka aina tarvitsee pelätä turvallisuutensa puolesta? Varmasti aika monesti.
Manic street preachersien keikan tähden tuli koettua Tallinnan Öllesummer eli olutfestivaalit ja sehän oli kuin suoraan painajaisesti tai ainakin hyvin lähellä. Valtaosa osallistujista oli raavaita miehiä ja alkoholin ollessa lähes ilmaista, niin tunnelma oli loppuiltaa kohden sen mukainen. Eritoten kahden idiootin kanssa olimme melkein helisemässä, sillä kahdesti tuppautuivat seuraamme siitäkin huolimatta, että olimme tehneet selväksi ettemme ole kiinnostuneita heidän seurastaan tai tarjoamastaan oluesta. Kolmannella kerralla ilmestyivät taaksemme kaatamaan olutta kengillemme ja nauramaan. Millä oikeudella, jos saan luvan kysyä ja mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä? Ei ole minkäänlaista halua antaa kenenkään röyhkeän kusipään kävellä ylitseni ja hyvin mieluusti olisin tumpannut palavan savukkeen oluenkaatajan otsaan, mutta tokkopa olisi ainakaan tilannetta parantanut. Ihmisistä ei koskaan tiedä, niin ei hirveästi huvita alkaa kokeilamaan onneaan, sillä on kuitenkin fakta ettei hirveästi ole mahdollisuuksia pärjätä hintelänä tyttönä suurelle ja humalaiselle miehelle, jos käsirysyyn menisi. Toisekseen ei ole minkäälaista halua tapella ylipäänsä, vaan lähinnä haluaisin olla rauhassa, niin mikä siinä on niin vaikeaa tajuta! Tyydyin olemaan vain hiljaa, sillä ei tuollainen käytös ansaitse edes reaktiota, mutta ei siitä mikään voittajaolokaan jäänyt. En tiedä oliko vieressämme olevien (kohteliaiden!) brittisetien läsnäololla vaikutusta siihen, että katosivat ja hyvä niin.
Haluan pärjätä omillani ja voida kävellä jatkossakin kotiin yöllä(tai koska tahansa) rauhassa. Monta kertaa miettinyt lisäisikö turvallisuuden tunnetta teräase/hiuslakka taskussa tai jos kävisi jonkun itsepuolutuskurssin, mutta miksi sen pitäisi mennä niin! Ei sillä, kamppailulajit kiinnostaa muutenkin ja olisi vaan siistiä osata jotain, mutta silkasta periaatteesta menee fiilikset, jos pitää tehdä pelkästään itsensä suojelemisen tähden. Miksi minun pitäisi nähdä kaikki se vaiva; miettiä mitä voin pukea päälle, mistä kautta olisi järkevin kulkea kotiin, kuinka paljon uskallan juoda ihan vain siksi, että joku vatipää voi rikkoa inhimillisyyden perussääntöjä. Ei edes ole minun vika, että olen syntynyt tytöksi! Tietenkään ei voi alkaa alati pelkäämään, sillä yhtä hyvin voisi lukittautua kotiin ja hameenikin tuntuvat lyhenevän vuosi vuodelta kaikesta huolimatta, mutta ei sitä ikinä odota, kun joutuu aamutunneilla Klubilta kävelemään yksin kotiin.
Näitä miehiä ei sentään tarvitse tai edes voi pelätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti