V niin kuin vegaani

Tämä merkintä on ollut luonnoksissa nyt pari päivää, kun niin paljon asiaa, mutta teksti alkaa heti rönsyillä ihan sivupoluille siitä, mitä oli ajatellut ja lopulta huomaa puhuvansa yhtä aikaa sekä vegaaniudesta, ekologisemmista valinnoista ruokaa laittaessa, että keittiön tärkeydestä. Sinällään kaikki kulkevat käsikkäin, mutta ettei lähtisi ihan lapasesta, niin jätetään ainakin se keittiöunelmointi myöhempään.

Leipurikoulussa aloitettuani hautasin ajatuksen vegaaniksi ryhtymisestä, sillä jatkuvasti joutui olemaan tekemisissä niin maitotuotteiden kuin kananmunienkin kanssa, että olisi mennyt turhan vaikeaksi. Lihansyönti on ollut pannassa 16- vuotiaasta asti, enkä osaa kuvitella syytä, minkä takia tämän päätöksen tulisin pyörtämään. Kasvissyönnissä on omat dilemmansa ympäristön kuormittamista ajatellen ja terveysriskit tottakai, jos ei pidä huolta siitä, että syö monipuolisesti. Lihateollisuus kuitenkin rasittaa ympäristöä huomattavasti enemmän ja vaikka karppaajat väittäisivät mitä, niin kasvissyöjät harvemmin sairastuvat esim. sydän- ja verisuonitauteihin. Onneksi kyseinen villitys näyttää laantuneen, sillä ehkä typerin vöyhötys hetkeen. Ilmasto lämpenee, niin mitä keksivätkään Amerikkalaisen lihateollisuuden edustajat...

Itsellä syy kasvissyöntiin on lähinnä vastenmielisyydentunne siitä, miten brutaalisti lihateollisuus riistää eläimiä vain siksi, että meillä olisi jotain mitä syödä, vaikka tulisimme toimeen ilmankin. Ehkei lihansyönti sinällään olisi niin paha asia, jos se tapahtuisi samoin kuin entisaikaan, jolloin ihmiset elivät muutenkin lähes kokonaan omavaraisesti ja eläinten elinolosuhteet olivat paremmat. Toisaalta entisaikaan oli muutenkin vähän eri meininki, kun selviytyminen oli niistä elikoista kiinni eikä niin, miten nykyään ainakin meillä länsimaissa on mahdollisuus valita. Uskaltaisin väittää ettei kenenkään henki ole siitä mäkkäriin menemisestä kiinni tai jos on, niin sitten on joku muu pielessä. Veikkaan myös, että silläkin on vaikutuksensa välinpitämättömään suhtautumiseen, kuinka vieraantuneita nykypäivän ihmiset ovat ruokansa alkuperästä. Kuinka moni (etenkin) paljasjalkainen kaupunkilainen on ikinä edes nähnyt possua tai lehmää muualla kuin televisiossa. Siitä sympaattisesta, rääkyvästä nasusta on aika pitkä matka muovii pakattuihin, marinadissa uiviin lihan kappaleisiin, joita kauppojen tiskit notkuvat eineksistä puhumattakaan.

Kiinnostus vegaaniutta kohtaan, eritoten leivonnassa ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään näiden vuosien aikana ja viime aikoina huomaamatta omaan käyttöön tulleet maitotuotteet vaihtuneet kasviperäisiin ihan vaan, koska tuntunut luontevalta. (Olen juonut koulussa nyt kahtena aamuna kahvini mustana eikä ole ollut edes ylivoimaisen pahaa. Tästä se lähtee!) Rahaahan se syö huomattavasti enemmän ja se ollutkin toinen kompastuskivi, sillä työttömönä ei rahassa muutenkaan pahemmin kylvetä ja joissain kohdissa on vaan pakko tinkiä. Toisaalta aina voi yrittää keksiä jonkun toisen vaihtoehdon (korvikkeen korvikkeita, jes!) esim. hummusta leivän päälle, jos juustoon ei ole varaa ja maidottomat jogurit ovat suht hintavia verrattuna tavallisiin, mutta mysli/murot soijmaidolla on muutenkin paljon parempia.

Henkilökohtaisesti karkit yms. ovat varmasti se kaikista haasteellisin kohta, mutta eihän se loppupeleissä ole kuin itsekurista kiinni ja onneksi on sellainen karkkimaku, että liivatteen ja eläinperäiset lisäaineet on suht helppoa kiertää. Täytesuklaata/konvehteja ja valkosuklaakuorrutteisia pähkinöitä, rusinoita yms. jos saisi, niin kaikki olisi täydellistä. Satunnaisia hairahduksia lukuunottamatta mennyt sillä sarallakin ihan kohtuu hyvin viime aikoina, mistä voi olla jo ylpeä. Kiitos kuuluu Pandalle, sillä suklaatäytelakut ovat kumminkin ehkä parasta, mitä on!

Yksi vaikeuttava tekijä on se, kun astuu kotiovesta ulos eikä saatavilla välttämättä olekaan mitään sopivaa. Vaikkei ihan hirveästi ravintoloissa tulekaan asioitua, niin monesti pelkän kasvisruuan saaminen on haasteellista tai ainakin, että olisi jotain muuta, kuin salaattia, pakasteita tai "grillatut kasvikset" eli vetisiä vihanneksia jossain liemessä. Toki aina voi kysyä olisiko joku ruoka mahdollista saada vegaanisena tai sitten etsiä paikka, josta saa muutenkin. Aikaisempaan verraten on ollut tosi positiivista huomata, miten vegaaneja on alettu ottaa huomioon ja kokonaan vegaanisia ravintolojakin löytyy Suomesta jo ainakin kourallinen. Tampereen Gopalia suosittelen ainakin jokaiselle lämmöllä, sillä on muuten sen verran hyvät pöperöt, että maittaa paatuneimmallekin lihansyöjälle (kuten mein isälle).

Sinäänsä se on aina sympaattista ja mieltä lämmittävää, jos ruokavalio huomioidaan kylään mennessä, mutta ei sitä lähtökohtaisesti vaadi keltään. Kiusallisempaa taitaa kumminkin olla sille, kenen luona on tai ainakin itse huomannut, miten vaivaa, jos ei ole mitään, mitä tarjota. Monesti saattaa iskeä kuitenkin syyllisyys, sillä jos olisi esim. allergia eikä siksi voi jotain syödä, niin kukaan ei ole millänsäkään, mutta jos omavalintaisesti jättää syömättä, niin helposti katsotaan pahasti tai pidetään vähintään epäkohteliaana. Onneksi tällaisia tilanteita on suhteellisen harvoin nykyiseltään ja sille ei sitten vaan voi mitään.

Tämä sivusto on minusta hurjan kätevä, kun pystyy näppärästi tarkistamaan, jos epäilyttää jokin ja kertoo kaikista markkinoille tulleista uutuuksista. Löytyy myös helposti tarjoamisvinkkejä sen vegaani- toverin vierailun varalle.

En nyt vieläkään päässyt siihen, mistä pitänyt kirjoittaa viimeisen viikon ajan eli tästä oman maailmanpelastuksen kartoittamisesta, mutta ehtiihän sen myöhemminkin ja onhan tämäkin osa sitä oikeastaan. Huomaamatta meni ainakin pari tuntia kirjoittaessa, niin jos mielin jotain muutakin tehdä vielä tämän illan aikana, niin syytä palata asiaan myöhemmin. Koulussa alkoi maanantaina ns. oikea opiskelu eli aloitettiin opetusravintolatunnit ja tuntuu kyllä jaloissa, kun äkkiseltään joutuu olemaan koko päivän jalkojensa päällä ja säntäilemään ympäriinsä.



Tuli mieleen, kun kerran olin kahvilassa töissä ja kerran oli päällä The Smithsien paita, jossa oli Meat is murder:n kansiprintti. Yksi setä kysyikin, että miten voin olla täällä myymässä kinkkusämpylöitä tollanen paita päällä. En ollut itse edes tajunnut. Oli kumminkin varsin asiallinen setä, kun jutteli muutakin ja sivulauseessa mainitsi nähneensä The Smithsit 80- luvulla. Joo, minäkin melkein.