Ikävä lokakuu

Syksyssä on oma lohduttomuuteensa, mutta useimmiten onnistunut kääntämään sen lohduksi ja sen tähden omalla tavallaan vuodenajoista helpoin. Nyt en jostain syystä osannutkaan varautua tähän äkkinäiseen pimeyteen ja painoon, mikä on meinannut latistaa täysin ja tuntunut paikoin lähes mahdottomalta. Yksin se, miten on jo lokakuu tai pikemminkin taas, sillä ei voi olla kulunut vuotta edellisestä, ei vielä. Lokakuu on kuukausista väliinputoaja, samaten maaliskuu; ei ole vielä kunnolla talvi/kevät, vaan sellaista tasaista selviytymistä ja odottamista.
Aloin miettimään asioita, joiden avulla tämän syksyn onnistuisi selättämään tai pikemminkin tekemään siitä siedettävän.

Toverit!
Sinäänsä melkein kaiken pystyy jollakin tapaa linkittämään tämän alle. Tullut monta kertaa siihen tulokseen eritoten viime aikoina, että enhän pärjäisi täällä alkuunkaan ilman Maijaa. Toisaalta onkin minun Greta tai ei Kalpeat tytötkään toimineet erillään. Tosin en tiiä onko se enemmän hyvä vai huono, kun meinaan tätä nykyä saada aina hepulin miettiessäni meidän juttuja ja julkisilla paikoilla saattaa ainakin näyttää kyseenalaiselta väännellä naamaansa pidätellystä naurusta.

Ennen kaikkea uudet toverit! Ehkä johtui nimenomaan siitä, kun koulun suhteen ei ottanut mitään painetta sosialisoimisesta, niin sitten sitä huomaakin saaneensa uusia kavereita ihan huomaamatta. Nimenomaan ei pelkästään koulukavereita, vaan sellaisia, joiden kanssa voi mennä esim. kiertämään kirppareita.

Koulu
Vaikka paikoin kaivannutkin työttömyyttä ja aamulla ensimmäisten joukossa kirjastossa säntäilyä, niin sosialisoimisen lisäksi tällä haavaa rutiinit ovat enemmän kuin hyväksi ja miten on joku syy, miksi on pakko lähteä kotoa joka päivä. Viime viikolla alkoi opiskelijaravintola- opetus (käytännössä pyöritetään sitä ravintolaa), niin päivät menee vauhdilla eikä liiemmin ehdi pysähtyä. Tämän viikkoa ollut leipomovuorossa, mikä tuntunut pitkästä aikaa enemmän kuin virkistävältä eikä edes kakun kuorruttaminen tuottanut ahdistusta, vaikka edellisestä on ties kuinka kauan aikaa.

Mummoharjoitukset
Jälleen on se aika vuodesta, että lattia täyttyy lankakeristä ja isoäidinneliöistä. Tavoitteenani on jälleen saada aikaan päiväpeite (edellisestä tulikin tuolinpäällinen). Olen onneton käsitöissä, ollut aina, mutta aikanaan talouskoulusta jäi käteen taito virkata sekä kolmiohuiveja, että kyseisiä neliöitä. Maija sanoi kerran, että vanhana minulla ei asunnossa varmaan ole muuta, kun pandoja ja noita neliöitä. Ei välttämättä kovinkaan kaukana totuudesta. Tykkäisin näperrellä ja tehdä, mutta on vaan pärjättävä näine hyvineen (tosin juuri päivällä bongasin Suomalaisen kirjakaupan mainoksesta "Virkataan ruutuja"- opuksen. Ehkä se olisi seuraava Holy bible ja saisin laajennettua repertuaariani). Siinä hommassa on vaan jotain tosi rentouttavaa. Mummoilusta tuli mieleen, että karjalanpiirakoita pitäisi joskus tehdä ite! Kerran oli puuroriisitkin ostettuna valmiina, mutta se vaan jotenkin unohtui.

Aikaansaaminen
Perjantaina on Animalian toimistolla avointen ovien päivä, uimapuku pitäisi saada hankittua niin pääsisi sinne uimaan, mustikkahilloa keittää ja mitä vielä. Sinäänsä kourallinen asioita, mihin voi liiankin helposti liittää sen "pitäisi"- sanan alkuun, mutta nimenomaan pitää olla ajattelematta sitä niin, vaan siten, että nyt menen ja olen reipas. Helposti jää yritykseksi, mutta katsellaan ja pidetään peukkuja. "Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.", sanoisi Eeva Kilpikin.

Musiikki ei sinäänsä tarvitsisi edes mainita, sillä on aika mikä tahansa, niin minulla on aina minun bändit ja laulut. Viime päivät olleet etupäässä yhtä taistolaislaulujen sekamelskaa, kun maanantaina poikkesin vasemmistonuorten leirillä olleen sisaren luo kylään ja sehän menikin siihen hoilottamiseen. Toisaalta omiaan juuri tähän, sillä onhan niissä juuri sitä pontta, että läpi mennään oli vastassa mitä tahansa ja nyrkit pystyssä, vaikka yksin. Kaj Chydeniuksen kappaleet ovat lemppareita ja Kristiina Halkola on vain ihana.



Kevin Grivois on tämän syksyn juttuja, jonka löytyminen oli oikeastaan silkkaa sattumaa, mutta kiitos valveutuneen toverin tästä on tullut pienessä ajassa erittäin merkityksellinen.