What's wrong with this picture?

Olen havainnut, että blogin kirjoittamiseen pätee sama, mikä ihmissuhteisiin; mitä pidempään on vaiti, niin sitä vaikeampi on aloittaa. Ehkä osittain sekin, että aika tuntuu olevan nykyisin niin kortilla. Sen tietää, että siinä on helposti pari tuntia selällään avattuaan tekstikentän ja sitä tahtoo eritoten arki-iltoisin vaalia jokaista hetkeä erittäin hartaasti, vaikkei mitään tekisikään. En tiedä onko tuosta oravanpyörästä mitään tietä ulos, kun samanaikaisesti vaivaa se, että päivät vain juoksee eikä käteen jää mitään paitsi se, että on ollut koulussa, mutta samalla ei viitsi alkaa mitään, jotta ehtisi hetken hengähtääkin ennen kuin pantava taas nukkumaan. Nykyaikaisen ihmisen dilemmat osa yksi.

Nauratti miltei, kun tyhjensin kameran muistin, sillä en tosiaan taida juuri muuta kuvata kuin tavaroitani. En tiedä millä tuosta kameraujoudesta voisi päästä eroon, sillä tulevaisuutta ajatellen, niin ehkä kumminkin mielummin katselisi kuvia ihmisistä. Juuri tästä ujoudesta johtuen suhteellisen vähän kuvamateriaalia oikeastaan koko elämän ajalta, jos lapsuutta ei lasketa ja se on tosi harmillista.
Nauranut sitäkin, kun tänne olen kuvia pistänyt, että toivottavasti kukaan ei luule, että minä luulen osaavani ottaa valokuvia, sillä rajaukset sun muut on aina ihan miten sattuu, kun ei ole sitä silmää.


(Vili oli yökylässä joskus alkusyksystä. Reppana taisi ikävöidä äitiä ja isää, kun löysin nukkumasta eteisestä ja vahtimasta ulko-ovea.)


(Peiton alku ja lankasotkua. Viime viikonloppunakohan oli, kun sain aikaiseksi järjestää kaikki lattialla alejehtineet langat samaan koriin, sillä huijaamatta niitä oli kaikkialla. Tällä hetkellä peitto on ehkä kaksi kertaa tuon kokoinen. Haluaisin oppia tekemään villapaidan, semmosen isoreikäisen!)


(Taistolaislaulut ovat olleet tämän syksyn soundtrackissä hyvin ratkaisevana tai lähinnä Chydenius. Kupissa on vegaanista mustikka"rahkaa", jota tein. Alpron vaahdottuva soijakerma on ehkä paras keksintö sitten polkupyörän tai ainakin sinnepäin.)


(Postipoika muisti ja toi kaikkea hyötytarpeistoa.)


(Askartelin Maijalle synttärilahjaa. Harmi, kun valmis tuotos ei ehtinyt kuvaan, sillä tuli ihan hieno jopa. Pitäisi askarrella enemmän tai no enhän minä osaa kuin tollasia leikkaa-liimaa- hommia, mutta silti!)


(Helsingin sanomien viimeisimmässä kuukausiliitteessä oli pieni artikkeli koskien Reidar Palmgrenia ja väitti, että on 46- vuotias! En kyllä usko. Piti ottaa kuva talteen, että muistaisin ettei vanheneminen välttämättä ole paha asia. Tosin biologian puolesta en tiedä päteekö ihan noin, kun nykyiseltään jo peilistä katsoo usein Laila Kinnunen helvetistä. Meinasin rajata naamani ulos tästä kuvasta, mutta onkin oikeastaan aika hyvä demonstrointi tuosta edellisestä.)

Parhaista jutuista viime viikoilta ei tietenkään ole mitään. Viime viikollakin ehdin käydä Maijan syntymäpäiväkutsuilla (ainutlaatuinen päivä siinä mielessä, että tuntui oikeasti siltä etten syö sokeria enää ikinä!), rillutella luokkatovereiden kanssa (ihan kuin luokkaretkellä olisi ollut, vähintään yhtä jännää!) ja käydä Nekalassa katsomassa sirkusta. Aina yhtä upeaa huomata, mitä kaikkea siitiä saa aikaan pelkästään ihmistaidoin ja vielä suhteellisen vaatimattomalla tarpeistolla. Mutta ehkä tämä tästä vielä ja onhan koko loppuelämä aikaa opetella.

Kuulinpa tänään muuten aika hurjan jutun; Turun Romantiikka soittaa alkuperäisellä kokoonpanolla Bar Loosessa 8.12! Siihen nähden, ettei siitä ole kuin vajaa kolme vuotta, kun tiemme yhtyeen kanssa yhtyivät (ja bändin lopettamisesta oli jo silloin kulunut muutama vuosi) niin muodostunut yhdeksi merkittävimmistä monellakin eri tavalla. Ajatus on kapinaa- levy on niitä, mikä olisi pitänyt olla silloin käsillä, kun oli teini, vaikka tarpeeseen se on tullut myöhemminkin. Hiljan puheltiin juuri toverin kanssa sitä, miten meidän ajasta puuttuuvat vahvat, teeskentelemättömät, Suomalaiset äänet, mutta jos saataisiin Turun Romantiikka takaisin, niin sehän olisi enemmän kuin tarpeeksi.