Eilen marssin kirjakauppaan (tai oikeastaan neljään ennen kuin tärppäsi) ja ostin Caitlin Moranin Naisena olemisen taito siitäkin huolimatta ettei välttämättä olisi ollut varaa. (Etenkin, kun päädyin eilen varaamaan tatuointiajan ensi viikoksi. Minulle käy aina näin näiden aikojen kanssa, sillä joka kerta olen varautunut viikkojen odotteluun, mutta parhaimmillaan tunnin päästä olenkin jo istunut penkissä hakattavana. Oli muuten kerrankin asiakaspalveluhenkinen tatuoija, kenelle ajan sain, mikä omiin kokemuksiin nojaten on miltei ennenkuulumatonta. Tämä menee kuitenkin nyt ohi varsinaisen aiheen, joten palataan asiaan myöhemmin.)
Eilisilta meni miltei kokonaan nenä kirjassa kiinni ja äsken sainkin luetuksi tuon vähän päälle 300-sivuisen manifestin naisena olemisesta. En olisi oikeastaan halunnut kirjan loppuvan ollenkaan, sillä noin jämerään tekstiin harvemmin törmää ainakin niin, että huomaa huitovansa nyrkillä ilmaa ja hokevansa "AIVAN! NIMENOMAAN!" (tai ainakin melkein). Kirjallisuutta naisten asemasta ja feminismistä tullut jonkun verran luettua aiemmin, mutta niihin verraten tästä teki erityisen arkipäiväläheisyys. Ihokarvojenpoisto esimerkiksi ei ole maailman tärkein/kriittisin kysymys naisen asemasta puhuttaessa, mutta se on kuitenkin toimenpide, johon meistä lähes jokainen käyttää huomattavasti niin aikaa kuin rahaakin ajattelematta sen enempää, mikä on perimmäinen syy siihen miksi nähdä kaikki se vaiva. Caitlin käytti hyvää vertausta kirjassaan tähän liittyen:
"Rikkinäisten ikkunoiden filosofia siirrettynä naisten epätasa-arvoon. Rikkinäisten ikkunoiden teorian mukaan käy niin, että jos aution rakennuksen yksi rikkinäinen ikkuna unohdetaan ja jätetään korjaamatta, niin se houkuttaa ilkivallantekijöitä rikkomaan lisää ikkunoita. Lopulta he voivat murtautua taloon, tuikata sen tuleen tai vallata sen. Samalla tavalla toimii ilmapiiri, jossa naisen häpykarvoitusta pidetään epäsopivana tai kuuluisia ja vahvoja naisia jatkuvasti haukutaan joko liian läskeiksi tai liian laihoiksi tai huonosti pukeutuviksi. Kun se jatkuu, vähitellen ihmiset alkavat murtautua naisiin ja sytyttää tulipaloja heidän sisäänsä."
En voi sanoa, että olisin itsekään täysin välinpitämätön ulkonäköni suhteen. Toisaalta pyrin olemaan peruskohtelias muutenkin, niin eiköhän se mene sen piikkiin ettei mieluusti haise tunkiolta ja aika mitä käytän niin vaatteiden valitsemiseen, kuin meikkaamiseenkin liittyy enemmän omaan identiteetin julkituomiseen kuin naiseuteen. Meikkaamaan en tosin ole ikinä oppinut ja olenkin lähes 100% varma siitä, että tuttavapiiriin kuuluvat miespuoliset henkilöt suoriutuvat siitä minua paremmin. Palatakseni ihokarvojen poistoon, niin sen kanssa olen dilemmoinut kanssa monta kertaa. Kuinka on ärsyttävää, höylien kanssa tulee lähes poikkeuksetta haavoja, iho kuivaa ja kirvelee (ompa kiva vetää sukkahousut jalkaan!), mutta silti teen sitä. Filosofisesta vinkkelistä katsottuna voi miettiä onko syy se, että itse tykkään enemmän, että sääreni ovat sileät vai onko niin vahvasti rakentunut ajatusmalli siitä, että ihmisarvoni määräytyy sen mukaan näytänkö kalpealta ja kipeältä. ja katinkontit! En minä tosielämässä yöuniani tämän takia sentään menetä enkä koe olevani yhtään sen vähempää feministi, vaikka epilaattorin satunkin omistamaan. Tosin en sano, että olisin riemusta hyppinyt kattoon bongattuani (tai oikeastaan sen teki sisareni, joka taisi traumatisoitua tapauksesta kaiken päälle) leuastani kasvaneen mustan, parisenttisen karvan. Eiköhän ne viiksetkin sieltä vielä tule, mutta mieluusti saisi ikävuosia tulla muutama lisää ennen sitä.
Enemmän ahdistusta aiheuttaa, kun miettii katkeaako tämä kierre missään, sillä koko ajan yhä nuoremmille syötetään täysin epärealistisia mielikuvia siitä millaiselta pitää näyttää ja miten käyttäytyä. En juurikaan lue (nuorten)naistenlehtiä, mutta harvemmin siellä törmää mainintoihin siitä kuinka on ihan ok jättää sheivaamiset väliin ja kaikkien hiki haisee. Ei sillä etteivätkö varmasti pojatkin saisi osaansa systeemin paineista, mutta ainakin väärän kuvan siitä, millaisia tytöt oikeasti ovat. Maija sanoikin kerran hyvin, että kaikki teinipojat pitäisi viedä uimahallin naisten suihkutilaan näkemään, miltä naisen keho todellisuudessa näyttää. No, toisaalta kauneusihanteet ovat muuttuneet kautta aikojen, niin ehkei tämäkään ole ikuista.
Ehdottomasti sellainen kirja, mikä pitäisi luetuttaa eritoten peruskouluikäisille, mutta eipä siitä varmasti haittaa ole kenellekään. Toinen tätä samaa sarjaa on Hanna Haurun Liian pienet sandaalit. Erittäin väkeviä novelleja samaan aihepiiriin liittyen.
Sinäänsä menee ohi aiheen, mutta oivalsin eilen (jälleen) miten Manic street preachersit ovat olleet aina neroja. Jos on oikeasti asiaa, niin pitää nimenomaan pitää meteliä ja nostaa itsensä tapetille, vaikka väkisin eikä vain kuiskia kellareissa tai kierrättää levyjä sisäpiirien sisäpiireissä. Tämä tuli mieleen siitä, kuinka oli sääli tavallaan ettei Riot Grrrl- liike tähdännyt samaan, sillä valtamediassa tosiaan olisi tarvittu(tarvitaan edelleen) äkäisiä ja peräänantamattomia hahmoja hyppimään patriarkaattien varpaille.
Mua on viime vuosina vaivannut aika paljon se, että miten osaa suhtautua omaan ulkonäköönsä sitten kun väistämätön vanhuus alkaa näkyä (johon on kyllä vielä aikaa). Olisi kauhean kiva ajatella, ettei ikääntyessäänkään suostu olemaan mainosmaailman orja, mutta mites jos botoxit ja leikkaukset oikeasti on sitä arkipäivää silloin?
VastaaPoistaKiitos muuten hyvästä kirjavinkistä, itelläkin on tullut luetua feminististä kirjallisuutta aika paljon, ja välillä tuntuukin, ettei sillä saralla enää juuri sanota mitään uutta. Tykkään kyllä sun blogista muutenkin :)
Ehkä se miten olen ottanut Eeva Kilven itselleni kasvattiäidiksi on jotenkin muokannut perspektiiviä vanhenemisen suhteen tai ainakin miten runoissaan onnistunut välittämään mielikuvan vanhenemisen kauneudesta. Tiiä sitten miten sitä suhtautuu siinä kohdassa, kun suonikohjut kuplii jaloissa, tissit voi heittää olen yli ja ehkä eniten kauhistuttaa ajatus, että jossain vaiheessa vaan väistämättä tulee se tolkuton palloutuminen, vaikka eipä se ihan niin taida mennä ja eihän sekään ihmisenä ketään muuta, vaikka tulisikin.
VastaaPoistaJoo suosittelen kyllä lukemaan! Puhutaan asiaa, muttei otsa kurtussa, että välillä sai nauraa ihan ääneen. Ja hei kiitti, vähänkö kiva kuulla!:)