Tämä toimi johdatuksena varsinaiseen aiheeseen eli sipulirieskoihin, joista tullut uusi lemppari asia. Viime viikolla elettäessä sokeritonta aikaa piti keksiä jotain suolaista tarjottavaksi teen kaverina. Päädyin pläräämään Saara Törmän Saa Vaivata- opusta, että jos olisi löytynyt joku simppeli ohje, johon löytyisi aineet tarvitsematta sännätä kauppaan. Ehdottomasti yksi suosikki leivontakirjoistani. Enemmän kuin ohjeisiin ihastuin kirjan rempseään kieleen ja lämminhenkisiin kuviin. Kyllästyttää, kun kaikki keittokirjat on kuin samasta muotista kliinisine kuvineen ja asiateksteineen. Mitä ehtinyt ohjeita testailemaan, niin eipä ole niissäkään ollut mitään valittamista!

Sipulirieskat (4 kpl)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä paistamiseen
½ tl kasvisliemijauhetta tai puolikas -kuutio murennettuna
1 rkl soijakastiketta
1½ dl vettä tai soijamaitoa (mie laitoin puolet kumpaakin)
½ tl basilikaa
2½ dl ohrajauhoja (En jaksanut lähteä kaupasta hakemaan, kun ei ollut, niin käytin sämpyläjauhoja. Toimi hyvin ja ihan vehnäjauhot varmasti käy yhtä hyvin.)

- Ensin kannattaa laittaa uuni kuumenemaan 275- asteeseen. (Kokeilin viimeksi paistaa vähän miedommassa lämmössä ja kyllä ne kypsäksi tulivat ihan samassa ajassa, mutten tiedä johtuiko lämpötilasta vai levitinkö taikinan jotenkin pöljästi, kun jokaiseen rieskaan tuli epämääräinen kohouma keskelle.)
- Pienitään sipulit ja kuullotetaan pannulla. Lisätään liemijauhe ja soijakastike. Kaada sitten sipulit kulhoon ja lisää sekä neste, että basilika. Anna jäähtyä joko pöydällä tai pistä jääkaappiin.
- Lisää jäähtyneeseen sipuliseokseen jauhot ja sekoita. Nostele taikina pellille neljäksi kasaksi leivinpaperin päälle ja painele (kannattaa kastella vähän käsiä, niin ei tartu niin pahasti kiinni) ohuehkoiksi rieskoiksi.
- Paista noin 15 minuuttia.
- Kannattaa syödä samantien eikä rasvan kanssa tartte yhtään pihtailla. Törkeän hyvää! Sopii hyvin esim. aamu- tai iltapalalle, jos tahtoo jotain tuoretta ja hyvää, sillä suht nopea ja helppo tehdä eikä käsiäkään tarvitse pahemmin liata.

Löysin muuten äsken ihan vahingossa uuden mainitsemisen arvoisen bändin nimittäin Autumn! Ihan toinen oli hakusessa, mutta lopputuloksena päädyinkin kuuntelemaan vaan näitä ja se vaan on niin, että 80- luvun syntikkapoppi ei petä ikinä! Varmaan ainoa musiikkilaji, joka on huonoimmillaankin parasta.
Aaa pakko taas kommentoida; näytin Tomille rieskakuvaa et näitä meinasin leipoo ni se että "siis onks noi pipareita vai pihvejä" :D
VastaaPoista:D Eikä ku ammattileipurin priimaluokkaisia leipäsiä! Nauroin ääneen.:D
Poista