(kirjoittajan huomio: pahoittelut tekstin sekavuudesta.)
Tämä aihe ei tosiaan kuulu omiin suosikkeihini, sillä alusvaatteet ylipäänsä ovat aina näytelleet elämässäni välttämättömän pahan roolia, enkä siksi tahdo ymmärtää ihmisiä, jotka niihin upottavat rahansa tai ylipäänsä jaksavat innostua. Viimeisen viikon aikana kyseinen aihe ollut vain niin epätavallisen vahvasti tapetilla, että aiheuttanut jo yleistä huvitusta.
Kaikki alkoi siitä, kuinka viime viikolla havahduin siihen ettei kaapissa ole yksiäkään puhtaita alusvaatteita. Tosiaan en omista omaa pyykkikonetta, vaan pyykkäykset tulee hoitaa taloyhtiön yhteisessä pesulassa. Moitteeton systeemi, mutta kyseistä pesulaa käyttää koko kortteli, joten ajankin saa sen mukaisesti. Viimeisimmän varaamani vuoron jouduin jättämään väliin jostain syystä, joten ihmekkös tuo jos vaatteet loppuu. Hätätilassa yleensä on vaan lavuaaripyykättävä, mutta nyt silkasta saamattomuudesta ajattelin mennä ostamaan uudet, sillä alushousuja kuitenkin aina tarvitsee. (Jälkiviisaana hyvä todeta, että se varmasti olikin sitten se, mikä sai kuukausibudjettini suistumaan raiteiltaan.)
Tämä kaikki pohjustuksena sille, miten päädyin hankkimaan elämäni ensimmäiset tyttömäiset alushousut, jossa oli pitsit ja kaikki. Jokainen, joka ikinä edes vilkaissut Seppälän alusvaateosaston suuntaan, voi arvata ettei hirveästi löydy vaatekappaleita, joissa yhdistyisi adjektiivit mukava ja edullinen. Mukavuus oikeastaan ainoa asia, jota alusvaatteiltani vaadin ja jos jaksaisin etsiä mustia mummokalsareita, niin en varmaan muita käyttäisikään. Palataan takaisin em. pitsipöksyihin, niin kaikista epäluuloista ja skeptisyydestä huolimatta pääsin yllättymään positiivisesti, sllä nehän olivat jalassa ihan täydelliset! Ei puristaneet yhtään ja pitsikin oli niin pehmeää, ettei sitä edes huomannut. Liekkö tämä sitten ensimmäinen askel kohti tyttöyttä.
Äitini onnistuin vakuuttamaan kyseisistä housuista niin hyvin, että oli suunnistanut ostamaan samanlaisia. Parhain oli, kun olimme Maijan kanssa toissapäivänä lounastreffeillä ja paljastui miten oli tietämättään ostanut juuri tuollaiset. Tulimmekin siihen lopputulokseen, että nuohan ovatkin vähän kuin mummokalsarit, mutta pitsillä.
Maijan työkaveri: "Olenhan minäkin sinun ystävä."
Maija: "Juu, mutta meillä on Suvin kanssa samanlaiset alushousut, niin se on vähän eri juttu."
Pisteenä i:n päällä eilisessä Hesarissa oli Caitlin Moranin haastattelu How to be a Woman- kirjaan liittyen, jossa totesi miten "Ärhäkkä feministi TARVITSEE isoja kalsareita." Nimenomaan! Em. kirja on saanut suomennoksen ihan hiljattain ja haastattelu sain innostumaan niin, että päädyinkin säntäämään kirjakauppaan miltei samalta istumalta. Toistaiseksi jäi vielä kauppaan, sillä 30 euroa on ehkä vähän liikaa rahaa heittää pois tässä kohtaa, kun ollaan muutenkin jo miinuksella, mutta katsellaan sitten kun vuokra on maksettu. Ei muuten voi olla yhtään huono mimmi jo yksin sen tähden, että aikanaan esitellyt musiikkiohjelmassaan mm. Manicsit.
Kello näyttää olevan jo yli puolenpäivän, joten voisi olla korkea aika sulkea tietokone, jotta saisi jotain vielä aikaankin. Tosin olenhan ehtinyt katsoa loppuun viime yönä aloittamani There will be blood, joka muuten oli tautisen tylsä ja varaamaan liput Martti Suosalon monologiin Mielipuolen päiväkirja, joka esitetään vielä Lievestuoreella. Tavoitteena tälle päivälle olisi saada luettua David Ebershoffin Tanskalainen tyttö loppuun ja Jean-Luc Godardin Masculin Féminin kolahti postiluukusta, joten sen jos katsoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti