Mitä se elämä on?

Alkuun pakko sanoa etten ajattelut jatkaa tällä mollivoittoisella ulinalla, vaikkei viime päivinä ole juuri kiinnostanutkaan muu kuin Turun romantiikka ja karkinsyönti. Toisaalta uskallan väittää, että en ole ainoa, joka oireilee täten vallitsevan vuodenajan johdosta.

Turhautuessa sitä alkaa useasti mantraamaan, miten elämään pitää saada muutosta tietämättä oikein itsekään millaista konkreettista muutosta sitä edes ajaa takaa. Ollut erittäin keskeinen ajatus viime viikkojen aikana; kuinka kaikki on tasaisen epävireistä ja elämä juoksee ohitse enkä jaksa enää odottaa, vaan kaikkimullehetiNYT. Voin sanoa, että tuollaisen ajatuskelan pyörittäminen se vasta uuvuttaakin. Sinäänsä ollut aina vähän sellainen olo, että olen väärässä ajassa, mutta palaan siihen joskus toiste syvällisemmin, sillä veisi tämän aivan liian kauaksi siitä, mihin yritän nyt päästä. Nimittäin, kuinka luin aiemmin illalla Raisan pohdintoja siitä, mitä elämä on tai nimenomaan jos sitä ei ole.

Haluaisin pistää tilille sen, joka meni luomaan illuusion siitä, että elämä olisi ainaista seikkailua, koska tokkopa se sitä on kenelläkään. Tietty, jos on joku supertyyppi, joka jaksaa avoimin mielin ottaa kaiken sellaisena kuin se tulee, valita joka kerta eri reitin kulkiessa kotiin tai mitä ikinä. Itse repeän tuollaiseen aika harvoin, sillä on kuitenkin käytävä koulussa, ruokakaupassa, kirjastossa, uimahallissa, gopalissa syömässä leivoksia, nähtävä parhaita tyyppejä aina silloin tällöin, katsottava elokuvia ja kuunneltava levyjä. Satunnaisesti on sitten kaikkea ylimääräistä, kuten hippaminen(viimeksi luotiin oma kultti, josta voin kertoa myöhemmin lisää kunhan kehittyy oikeaan muotoonsa), teatterissa/keikoilla käyminen, junassa istuminen ja viinin juominen. Tuollein listattuna kuulostaa aika paljolta eikä mikään noista ole edes epämiellyttävää. Siivoaminen on sitten erikseen, mutta sitä ei tarvitse tähän laskea. Onhan minullakin omat supermimmi- hetkeni, kun tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja varmasti juuri siksi ovatkin niin tärkeitä. Yleensä nekin tulee ihan vahingossa, niin en tiedä saisiko siitä mitään irti loppupeleissä, jos koko ajan täytyisi yrittää elää jännittävästi ja tehdä asioita, jotka sotii omaa luontoa vastaan. Itse olen esimerkiksi tosi huono extemporena lähtemään mukaan mihinkään etenkin jos vaatii suuria sosiaalisia ponnisteluja.

Ehkei elämääkään tulisi ottaa niin vakavasti. Itse syyllistyn siihen aivan liian usein ja varmasti siksi asiat meneekin monesti turhan moneen solmuun. Eiköhän kaikki kuitenkin jotenkin selviä aikanaan. Sinäänsä miksi tätäkään miettimään, sillä elämähän voi olla juuri sitä, mitä itse päätän sen olevan ja jonkinlainen itseisarvohan sillä on jo sellaisenaan. Tänään se on sitä, että olen kuunnellut Shadowplayta ja pessyt pyykkiä. Ei itseasiassa ollut yhtään ikävää etenkin, kun naapuri tuli samaan aikaan ulos pyykkituvasta, kun olin itse menossa sisälle ja tervehti tuttavallisesti. Tuli hyvä mieli!

En tiedä onko syyllinen sosiaalinen media vai mikä, kun kehittynyt harhakuva siitä, että kaikilla muilla olisi jotenkin jännittävää ja mieletöntä aina vain eikä arkea ollenkaan. Onhan se paljon itsestäkin kiinni, kuten kaikki. Ehkä pitäisi tehdä psykologinen käytännönkoe, jossa yrittäisi olla reipas ja optimistinen esimerkiksi muutaman päivän ajan tuli mitä tuli.

Voisin luvata lähinnä itselleni, että seuraavalla kerralla kirjoitan jostain muusta aiheesta, sillä alkaa mennä tylsäksi eritoten, kun mielenkiinto aihetta kohtaan heittelee niin etten saa mitenkään eheää tekstiä aikaan. Tulikin mieleen, että voisin haastaa itseni käyttämällä tulevaa joulukuuta hyväkseni ja joulukalenterihengessä päivittää jotain joka päivä. Mietin, jos yrittäisi ottaa jokaisesta päivästä edes yhden valokuvan, mutta saattaisi olla liian haastava ja kaatua siihen. Täytyy katsoa, mitä keksin, sillä onhan tässä vielä muutama päivä aikaa. Ehkä sen varjolla saisin kirjoitettua niistä aiheista, mistä pitänyt viimeisen ikuisuuden ajan.


(Parhaan siskon kanssa juotiin teetä ja kuunneltiin Kauko Röyhkää. Tämän kuvan tarkoitus oli oikeastaan vain todeta kuinka Riku Mattila oli komea vuonna -80. On tuossa alhaalla toinen vasemmalta.)