(Vili - maailman parhain koira 11.05.2002 - 18.02.2013)
Jos meidän Vili olisi osannut puhua, niin olisi varmasti tokaissut jotenkin noin. En tiedä ketään toista koiraa kenellä olisi mennyt niin monesti pieleen. Onneksi ei antanut takaiskujen lannistaa, vaan kaikki oli aina vaan "siistii". No ei nyt nyt ihan kaikki; pesulla käyminen oli ihan syvältä ja kynnet olisi voinut jättää leikkaamatta, mutta muuten. Tokkopa muuten olisi näin kauaa jaksanut olla osana meidän perheyhteisöä.
Palataanpa niihin kömmähdyksiin, sillä Vilin CV näyttäisi varmaan kutakuinkin tältä:
- Penikkana koirakoulussa pisti kunnon riot:in pystyyn, kun otti hatkat kera toisen kapinoitsijan. Siinä hötäkässä pantakin pääsi katkeamaan. Samaisessa koulussa saksanseisoja alkoi uhitella, niin ei auttanut kuin käydä kurkkuun kiinni. Arvosana Taitavista tassuista: Hylätty.
- Pienenä pää jäi kylmiön oven väliin ja ampiainen pisti samana päivänä.
- Koiranäyttelyissä käytiin ja pärjättiinkin. Tosin liekkö syynä se ettei muita uroksia ollut osaanottajissa. Lopulta tuli tuomio, että ei tästä mihinkään ole, kun jalat on kierot, joten se siitä.
- Ensimmäisen kerran hengenlähtö oli lähellä eräs joulu, kun tuli varastettua konvehtirasia. Säikähdyksellä onneksi selvittiin.
- Vauvojakin yritettiin, mutta tuloksetta. Ainoastaan munuainen turposi, hammas katkesi ja nenään tuli lovi.
- Rakkausrintamalla ei mennyt muutenkaan kovin hyvin, sillä naapurin kultainennoutaja ei vaan ikinä lämmennyt. Eipä pahemmin kyllä muutkaan koirat.
- Sitten puhkesi Addinsonin tauti, josta onneksi selvittiin lopulta oikealla lääkityksellä. Viime kesänä todettu kivessyöpäkin päihitettiin, vaikka jättikin jälkeensä mahdottoman ruokahalun.
En myöskään tiedä ketään toista koiraa, joka olisi saanut osakseen niin paljon rakkautta, kuin mitä meidän Vili. Jos toiset koirat eivät tykänneet, niin ihmiset sitäkin enemmän. Huijaamatta hurmasi varmaan jokaisen, joka erehtyi tulemaan rapsutusetäisyydelle.
Yllä oleva kuva puhuu paljon siitä, ettei ollut pelkästään lemmikki, vaan perheenjäsen, joka oli tasapuolisesti mukana kaikessa ja kaikkialla. Tiedä sitten miten tervejärkistä touhua se oli eikä "mennään pojan kanssa..."- alkuiset lauseet olleet mitenkään tavattomia. Sinäänsä vitsinä puhuttiin veljestä, mutta sitähän se melkein olikin.
(parhain vuonna -07.)
Urheimmatkaan koirat eivät silti selviä aivan kaikesta. Eilinen oli sitten liikaa. Välimatkan päästä on helpompi käsitellä asiaa, mutta varmasti siinä kohtaa viimeistään iskee, kun vanhempien tykö mennessä ovella ei vöyhötäkään pöhköpäisin elikko. Tämmöstähän tämä on. Maija sanoi ihanan lohdullisesti: "Ainakaan sillä ei ole enää nälkä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti