Omppuasiaa

Syksy ja omenat ovat täällä. Omasta puusta poimitut omenat on yksi niistä asioista, joiden tärkeyden olen ymmärtänyt vasta menetyksen jälkeen. Aikanaan mummolassa oli isot omenapuut, mutta ei niistä tietenkään silloin jaksat liioin innostua. Nyt vuosien myötä viisastuneena ja sen myötä oivallettuani, kuinka omavaraisuus on pop, niin eipä näy puita eikä sen puoleen omenoitakaan. Kalseaa maksaa kaupassa monta euroa muutamasta omenasta, kun tietää miten paljon niitä maahan mätänee. Mistä tuli mieleen, kun hiljattain luin/kuulin uutisen, miten joku päiväkoti oli vastaanottanut itsepoimittuja omenoita ilmeisesti jonkun lapsen vanhemmilta. Enää se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä ei voida tietää onko omenat poimittu puusta vai maasta, jolloin niissä voi olla myyräkuumetta. Ymmärrän hyvin, että lasten suhteen kaikkia mahdollisia riskejä on hyvä välttää, sillä päiväkodin kontolle ne tuossa tapauksessa lankeaisi, mutta kuulostaa silti hätävarjelun liioittelulta. Välillä vaikuttaa siltä, kuin perinteinen maalaisjärjenkäyttö olisi kadonnut kokonaan.

Takaisin omenoihin. Kesällä asiaankuuluvasti hurahdin raparperiin ja tein useasti Puputytön juhlakirjasta raparperipikkukakkusia tai piirakkaa samaisella ohjeella, jos tarkkoja ollaan. Aikuisuuspisteitä ropisee jälleen, sillä penikkana kyseinen hedelmä/vihannes (Mihinkäs raparperi luokitellaan? Vihanneshyllyssä se on kaupassa, mutta käsite "vihannes" assosioituu enemmän ruokaisiin raaka-aineisiin.) sai lähinnä nikottelemaan. Maussa ei ollut silloinkaan vikaa, mutta se klimppimäinen koostumus! Tosin olin muutenkin sitä en-syö-jogurttia-jossa-on-paloja- koulukuntaa, että ihmekös tuo. Niin ne omenat! Raparperisesonki oli ja meni, niin päätin testata, miten kyseinen ohje toimisi omenoilla. Lopputulos lähenteli taivaallista ja minulla on todistajia, jos ette usko. Sisar muutti viime viikonloppuna uuteen kommuuniin ja tupaantuliaislahjana vein em. piirakkaa. Huijaamatta piiras oli kadonnut alle puolessa tunnissa.

Ihastuttava omenapiiras

POHJA
100g margariinia
2,5 dl sokeria
1,5 dl maustamatonta soijajogurttia (alkuperäisessä ohjeessa oli - tuorejuusto, mutta taloudellisista syistä kokeilin jogurttia ja ainakin omasta mielestäni ajaa asiansa mainiosti)
1 tl vaniljasokeria tai -aromia
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl kanelia
150 g omenoita kuorittuna ja kuutioituna

OMENASIIRAPPI

(Siirappi on tässä kohtaa oikeastaan väärä termi, sillä omenan rakenne poikkeaa raparperista sen verran, ettei keitettäessä hajoa samalla tavalla. Siirappi, kiisseli, kastike, mitä näitä nyt on.)

1 kanelitanko
2 dl vettä
2,5 dl fariini/intiaanisokeria
n. 100-150g omenaa hyvin pieniksi kuutioiksi pienittynä

KORISTELU

1 prk vaahtoutuvaa soija- tai kaurakermaa (olenkohan jo liputtanut Alpron vispikerman puolesta tarpeeksi...)
maun mukaan sokeria

* Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
. * Vuoaksi kelpaa mikä vain korkealaitainen vuoka. Irtokakkuvuoka on varsin kätevä.
* Kuori ja pieni tarvittava määrä omenoita.
* Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe, kaneli ja suola. Laita kulho sivuun odottamaan.
* Mittaa kulhoon margariini ja sokeri, ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.
* Seuraavaksi lisää vaniljasokeri ja jogurtti. Sekoita nopeasti vatkaimella.
* Viimeiseksi lisätään omenan palat ja jauhot vähän kerrallaa. Tässä kohtaa sekoitusväline kannattaa vaihtaa esim. puulastaan. Jos taikina tuntuu hirveän paksulta ja jauhoiselta, niin voi perään heittää muutaman ruokalusikallisen jogurttia.
* Kippaa taikina voideltuun vuokaan ja tasoita.
* Paista uunin keskitasolla n. 40-50 minuutti uunista riippuen. Jos on oikein tehokas uuni, niin pohja saattaa kypsyä jo puolessa tunnissa. Kannattaa siis käydä kurkkimassa hyvissä ajoin ettei käy hullusti.
* Jätä kypsä piiraspohja odottamaan jäähtymistä ja valmista siirappi.

* Mittaa vesi, sokeri, omenakuutiot ja kanelitanko kattilaan. Kiehauta seos samalla sekoittaen, ettei sokeri pala ikävästi pohjaan kiinni.
* Laske hieman lämpöä ja keitä n. 10 minuuttia niin, että neste haihtuu puoleen ja koostumus muuttuu siirappimaiseksi.
* Ota kattila pois liedeltä, ota kanelitanko pois ja jäähdytä siirappi. Jos taloudesta löytyy pieni kannu, niin on omiaan tarjoiluun, mutta oikeastaan mikä tahansa kuppi käy.

* Kun pohja alkaa olla jäähtynyt voi vaahdottaa sokerilla maustetun kerman.
* Koristelussa tyyli on vapaa. Jos tykkää leikkiä pursotuspussien kanssa, niin en kiellä, mutta eipä se siihen makuun vaikuta, vaikka koko komeuden vain kippaisi pohjan päälle. Jos tykkää, niin pinnalle voi ripotella pikkuisen kanelia.
* Tarjoilu tapahtuisi niin, että jokainen voi itse valella siirappia piiraspalansa päälle juuri ennen suuhun lusikoimista. Mitä enempi, sen parempi, t: kokemuksen syvä rintaääni.



Viime päivinä ei ole liiemmin ehtinyt/jaksanut tehdä keittiössä mitään muuta, kuin paahtamaan leipää ja keittämään kahvia. Kaksi viikkoa sitten alkoi viimeinen(!) työharjoittelu ja viime viikolla ehdin olla kuutena päivänä töissä, niin ei puhti tahdo riittää muuhun kuin kaukosäätimen näppäilyyn. Tosiaan, olen ollut Tampereen työväen teatterilla opettelemassa tilaus- ja kokoustarjoilua. Käytännössä kärrännyt astioita kerroksesta toiseen, ihmetellyt ja yrittänyt näyttää asialliselta vaihtelevalla menestyksellä.
Jos ei muuta, niin ainakin puitteet ovat yksinkertaisesti upeat, sillä olen korviani myöten rakastunut vanhoihin porraskäytäviin, auloihin ja lämpiöihin, joissa voi kuulla historian havinan. Varsin helppoa olla minä, kun voi vain taitella servettejä ja haukkoa henkeä ihastuksesta samalla, kun koko muu talo ui syksyn ensi-iltapaineissa.

Tänään olen ansaitulla vapaalla. Pitäisi yrittää hoitaa laiminlyötyjä velvollisuuksia kotihengettärenä, mutta pahoin pelkään, että vaaka taitaa kaikesta huolimatta kallistua Kentin levyjen ja Charlie Chaplinin muistelmien puoleen. Koulu loppuu muutaman viikon päästä, niin sittenhän ei olekaan muuta kuin aikaa puunata ja puleerata, joten katellaan sitten paremmalla ajalla uudestaan.